perjantai 18. elokuuta 2017

Ruotsin roadtrip alkoi!

Täällä sitä köllötellään Åressa mökissä ja odotellaan, että sade vähän lakkaisi, että pääsisi mäkeen pyörän kanssa. Tai mennään me sinne joka tapauksessa, satoi tai ei. Saavuttiin tänne myöhään keskiviikkona Uumajasta, jonne lautta meidät kuljetti Vaasasta. Alkuviikko ennen reissuun lähtöä oli varsin hektinen ja sisälsi muun muassa uskomattoman farssin nimeltä Konan jarru. Mun pinkissä alamäkitykissä on ollut jo pidemmän aikaan ongelmia takajarrun kanssa ja mikään ei ollut auttanut ja alkoi jo uskoa loppua, että saanko sitä lainkaan ajokuntoon tätä reissua varten. Lopulta ongelman ratkaisi Rahkaäijä myöhään maanantai-iltana, vaikka olin kiikuttanut pyörää ympäri Tamperetta, että ongelman ratkaisi joku, jonka työ on korjata pyöriä. Se oli pitkä ja kivinen maanantai, mutta sen vaan sanon, ettei päivän tapahtumat liiemmin lisänneet luottamustani kaikkia paikallisia pyöräliikkeitä kohtaan. Huhhuh! Pääasia on kuitenkin, että Kona on ajokunnossa ja päästiin perille.
Leokolla oli kova yritys päästä salamatkustajana mukaan.
Neljä pyörää mahtui pakuun. Ei helposti, mutta mahtui kuitenkin!
Vaasasta bongattiin uskomaton juttu eli Lidl-outlet! Siellä oli pakko käydä, ei kuitenkaan tehty mitään löytöjä.
Matka tänne meni yllättävän mukavasti, vaikka Tampere-Åre -välille saa kulumaan noin neljätoista tuntia. Ajokeli Ruotsin puolella oli aivan upea, kelpasi kaahailla Jämtlandin mutkateillä!
Itsehän en kaahannut, vaan ajoin täysin nopeusrajoitusten mukaan.
 Eilinen ajopäivä alkoi vähän tylsästi, kun iso kabiinihissi oli rikki ja se on ainoa, joka vie ylös asti. Edellisvuosina puolesta välistä ylös on päässyt myös pienemmällä gondolihissillä, mutta tänä kesänä me ollaan niin myöhään liikkeellä, että gondoli oli pistetty jo odottelemaan laskettelukauden alkua. Ruotsin pojat kuitenkin näppärästi korjasi ison hissin meidän lounastauolla ja vihdoin päästiin ylös asti eli noin 1300 metriin. Åreskutan-mäellä on korkeutta peräti 1420 metriä, mutta fillarireitit alkaa vähän alempaa. Hissin yläasemalta alkaa kaikkien aikojen paras reitti eli Easyrider, joka on  viisi kilometriä pitkä polku jylhissä maisemissa kivikoissa ja kallioilla. Easyrider on varmaan se asia, joka meidät joka vuosi vetää tänne. Se on vaan niin upea reitti!
Täällä me taas ollaan!
Easyriderilla oli paikoin vähän lunta. Hyvää elokuuta!
Tässä maisemassa silmä lepää, enkä vähiten tarkoita pyörääni.
Eilen ajeltiin kaksi settiä eli ennen lounasta kympistä kahteentoista ja toinen setti kahdesta viiteen. Osa tästä ajasta on tietenkin hisseihin jonottelua ja hissillä nousua, mutta kyllä varsinaista ajoa varmaan nelisen tuntia tuli eilen. Ja sen huomaa nyt jokaisesta lihaksesta! Erityisesti kädet ja kaikki käsivarsien lihakset on todella kovilla. Voisi ajatella, että sehän on kevyttä kauraa ajaa mäkeä alas, mutta se on oikeasti aivan hullun raskasta! Ylhäältä alas polkua on yhteensä yhdeksän kilometriä, eikä ainakaan mulla ole mitään saumaa ajaa koko matkaa pysähtymättä kertaakaan. Eilen tokavikalla laskulla tultiin erittäin kovaa ylhäältä alas, että ehdittiin päivän viimeiseen hissiin ja kaksi tai kolme kertaa pysähdyin puoleksi minuutiksi vetämään happea ja aikaa meni silti suunnilleen 27 minuuttia.

Isossa kabiinikärryssä oli tunnelmaa. Kaveri vasemmalla huomasi tilaisuutensa tulleen.
Uskomatonta, että tällaisessa kivikossa voi oikeasti ajaa!
Rahkaäijä kompuroi jo eilen ja rikkoi pyörästään takavaihtajan korvakkeen, mutta mahtavalla tuurilla siihen oli varaosa mukana ja ukkeli fiksasi pyöränsä takaisin kuntoon lounastauon aikana.
Puuha-Lauri kaiken korjaa!
Tällä hetkellä reissun suunnitelma näyttää siltä, että Åressa pommitetaan yhteensä kolme ajopäivää ja alkuviikosta siirrytään vähän etelämmäs Järvsöhön ajamaan. Myös siellä on bike park ja hyvä parkki kuulemma onkin. Siitä on nyt kuultu kehuja niin paljon, että pakko sekin on testata tällä reissulla. Åressa joidenkin reittien kunnossapito on ehkä vähän laiminlyöty, mutta Järvsössä sen sijaan polut pitäisi olla ihan priimaa. Järvsössä ajellaan tämänhetkisen suunnitelman mukaan pari päivää ja siitä jatketaan Gävlen kautta Tukholmaan, josta laiva tuo Suomeen viikon päästä. Lisäksi ajateltiin lauantaina poiketa Norjan puolella Trondheimissa, sinne ei ole kuin parin tunnin matka. Eli paljon ajelua niin pyörällä kuin autolla luvassa!
Åre-matkojen perinteitä kunnioittaen käytiin tietenkin Tännforsen-vesiputouksella eilen!
Täällä Åressa ollaan jälleen tutussa mökissä ja tuntui ihan kuin olisi omalle kesämökille palannut. Muutenkin tuntuu hyvältä, kun tietää mistä löytyy lähikauppa ja muistaa vielä missä hyllyssä siellä on rahkat ja kuviot on muutenkin ennestään tuttuja. Tuo Järvsön keikka tuo sitten eksotiikan tälle reissulle.
Ajopäivät on sen verran tiukkoja, että tuntuu, ettei mikään maailman ruoka riitä tuomaan tarpeeksi voimia, mutta onneksi Åren ICA:sta löytyy hyvät valikoimat karkkeja ja jätskiä.
Ei ollut niin hyvää, 3/5.
Ruotsissa kaikki on toisin, Fairykin on Yes.
Kohta me lähetään mäkeen, vaikka ei olisi lainkaan hassumpaa jäädä tähän sängylle katselemaan leffoja ja syömään lisää jätskiä. On aivan superihanaa olla vihdoin lomalla!

perjantai 11. elokuuta 2017

Inspiroin itse itseäni!

Me tehtiin heinäkuun lopussa periaatepäätös, että vapaapäivää ei pidetä ennen kuin kaikki työt on tehty ja sitten alkaa loma. Erittäin motivoiva metodi, helposti tekee puolitoista viikkoa putkeen kymmenen tunnin päivää, kun tietää, että ihan jokainen kuvattu videonpätkä, leikattu klippi ja vastattu sähköposti vie konkreettisesti lähemmäs lomaa. Palkkatöissä vihasin aina viimeistä viikkoa ennen lomaa, kun päivät mateli niin hissukseen, mutta tällä viikolla olen vain painunut supertehokkaasti menemään Åren kiilto silmissä. Nytkin tekisi mieli ruveta editoimaan, että saataisiin taas yksi video valmiiksi.  Vaikka hommia on vielä vähän, tänään tuntui, että ollaan henkisesti paljon lähempänä Ruotsin tuntureita, kun saatiin yksi tärkeä juttu pois alta.
Ens kerralla menen pyörällä tai vaikka potkulaudalla Helsinkiin, liikenneruuhkaraivo on meinaan todellinen.
Ajeltiin jo eilen Helsinkiin ja melkein aloitettiin mellakka keskellä Albertinkatua, kun mistään ei löytynyt toiminnassa olevaa pysäköintimaksuautomaattia. Muutenkin on ihan toivotonta mennä autolla Helsingin keskustaan, mutta juna on ehkä vähän työläs, kun pitää käydä noin neljässä eri paikassa samalla reissulla. Maalaiset selvisivät haasteista tälläkin kertaa, ja palaveerauksen jälkeen lähdettiin podailemaan Tapanilan urheilukeskuksen salille. Me ollaan joskus aiemminkin käyty siellä ja hyväksi todettu ja se oli suht lähellä meidän hotellia. Se salireissu oli kyllä aivan oma luku sinänsä, mutta aiheutettiin pahennusta, kun ei hoksattu käyttää mavetangojen alla jotain ihme äänivaimennuspehmusteita. Ei varmaan kannata tulla salille, jos painojen kolina häirittee. Lisäksi joku töyhtötukkahauispumppailija ilmeisesti suunnitteli mua tulevien lastensa äidiksi, koska se tuijotti meikäläistä intensiivisesti treenin alusta loppuun. Tai sitten mulla oli niin karmee maastavetotekniikka, ettei se voinut olla vilkuilematta jatkuvasti.
"Moi, me ollaan kuntosali ja meidän tiloissa ei saa käyttää mankkua ja meidän kaikki tangot on yhtä karheita kun märkä saippua, niin hyvää mavepäivää sullekin!"
Jäätiin Helsinkiin (tai jonnekin Vantaalle) yöksi tämän päivän Tubecon Industry Dayta varten ja siinä eilisen illan ratoksi pistettiin vielä meidän keynote-puhe kokonaan uuteen uskoon, kun Rahkaäijälle iski epätoivo, että meidän puhetykitys ei ole tarpeeksi tyylikäs, uskottava ja hipsteri. Pistettiin läpät kuntoon ja lopun iltaa arvosteltiin yleisurheilun MM-kisojen osallistujien hiustyylejä.
Invahuone ja kattokahva. Arvostan!
Meillä oli hotellissa jostain syystä invahuone ja mukavasti lähti päivä liikkelle, kun saattoi kammeta itsensä sängystä ylös katosta roikkuvaa kahvaa käyttäen. Vessassakin oli kahva ja olis meinaan näppärä kotonakin hirvittävän kyykkytreenin jälkeisenä päivänä nousta pöntöltä kattokahvaa käyttäen. Holiday Innin aamupala oli 3/5, kuten aina, koska ne ikinä hommaa rahkaa sinne.
Harkitsin turtles-kalsareita, mutta päätin pukeutua, kuten aikuiset yleensä.

Kympin maissa siirryttiin Hjallisen jäähallille ja Rahkaäijä leuhkasti veti johonkin henkilökuntaparkkiin, "kun meillä oli niin runsaasti tota esitystekniikkaa" (=läppäri) mukana. Aamupäivä kuunneltiin muiden hölinöitä ja kiihkeästi odottelin lounasta saapuvaksi ja panikoin meidän omaa läpätystuokiota, johon tuntui olevan jatkuvasti sata vuotta aikaa.
Haluaisin unohtaa tämän mahdollisimman pian. Jos tonne olis ostanut lipun, se olis maksanu 300 e, niin ihan ei ollu linjassa tarjoilut sen kanssa. Anteeks nyt vaan.
Lounas oli valitettavasti järkyttävä rimanalitus. Tarjolla oli kanaceasarsalaattia eli yhtä kuin pelkkää majoneesia ja lisäksi patonkia. Tommosista tilanteissa mun mieleen vaan hiipii primitiivinen pakokauhu, että tälläkö pitää pärjätä koko päivä ja kuolen varmasti nälkään ja keripukkiin ennen kello neljää. Totuus oli kuitenkin se, että siinä ei paljon kurnivaa mahaa huomannut, kun jännitti puhe niin sairaasti. Esiintyminen on mulle ihan luontaista, mutta niin on myös jännittäminen. Joskus julkiset esiintymiset jännittää ja joskus ei yhtään ja esimerkiksi voimanostokisat jännittää aina ihan älyttömästi. Vaikka jännittää, se ei vie mitenkään toimintakykyäni ja saan siitä jotakin extrabuustia.
Terve, olen Vuohensillan Anni ja olen influessa. Toivottavasti olet saanut rokotteen.
Vihdoin kello löi 14.45 ja lauteille kiipesi Vuohensillat Tampereelta. Kaikenlaista väkeä ne päästääkin puhumaan isoon media-alan tapahtumaan monisatapäiselle yleisölle. Meidän puheen otsikko oli lyhyen ytimekkäästi How to build a global business eli miten luoda kansainvälinen bisnes. Ihme hommaa tommonen, että otsikot pitää olla niin hienosti englanniksi, vaikka jutut vedetään suomeksi. Mutta otsikko ei ollut meidän keksimä!
Puhuuko joku siellä vähän käsillään?
Mä mietin aamulla vielä, että miten alottaisin napakasti meidän osuuden. Sitten sen keksin ja kun kerroin tämän Rahkaäijälle, molemmat repesi nauramaan, koska tiedettiin jo, miten paljon yleisö tulee rakastamaan sitä juttua. Jos me ollaan jotain opittu tässä puolentoista vuoden aikana, niin se on se, että mitä bisnes- ja mediahipsterit haluaa kuulla ja millaisia laineja ne jakaa Twitterissä. Niinpä aloitin setin sillä, että kerroin kuinka edelleen itse inspiroidun tästä meidän tarinasta ja vieläkin ihmettelen, että miten tämä kaikki saattoi tapahtua meille. Mutta se on hauskaa, koska se on täydellisen totta!
Osui ja upposi!

Toisina päivinä jo kyllästyttää puhua prässäämisestä, mutta aina kun alan kertomaan tätä koko tarinaa jollekin, innostun! Me ollaan päästy tekemään niin mielettömiä juttuja, joista on sata ja yksi hauskaa ja välillä ihan absurdiakin stooria kerrottavaksi. Esimerkiksi edelleen ärsyttää, että ei voida kommentoida Logan-elokuvan mainoksen tekemistä, koska se oli niin uskomaton tarina kokonaisuudessaan, että on oikeasti sääli, etten voi jakaa sitä vaikkapa täällä blogissa. Mua inspiroi valtavasti se, millaisella hyökkäyksellä tartuttiin samantien tähän ainutlaatuisen tilaisuuteen kiinni, vaikka ei ymmärretty mistään mitään ja kuinka ollaan kasvatettu tästä oikea bisnes ja yritys, jonka ekan tilikauden liikevaihto on pyöreesti neljännesmiljoona. Välillä alkaa vaan epäuskoisesti hihittämään, kun mietin, kuinka hullua kaikki on ollut. Ei mitään järkeä!
Me oltiin myös viime vuonna Tubecon Industry Dayssa jossain nopeassa haastattelussa lavalla ja oli upea hoksata, että vielä viime vuonna me ei millään olisi voitu vetää samanlaista settiä yleisölle, koska kaikki oli silloin vielä niin alussa. Nyt tässä tarinassa on luurangon ympärillä lihaa.
Rahkaäijällä oli tyylikäs takki.
Kertoiltiin meidän puheenvuorossa vähän tarinaa tähän asti ja maalailtiin tulevaa. Esiteltiin eli niin sanotusti pitchattiin myös yksi mobiilisovellus-start up, jossa ollaan nyt mukana ja se herätti todella paljon kiinnostusta ja ihmiset tulivat nykimään hihasta esityksen jälkeen ja halusivat kuulla lisää. Kotimatkalla Tampereella meitä alkoi naurattamaan, kun muisteltiin TTY:n yrityskursseja vuosia sitten. Yksi näistä oli liiketoimintasuunnitelmakurssi, jossa osana oli pitchata liikeidea raadille. Vähän niinkuin Leijonanluolassa. Kurssin opettaja Seppo suhtautui aika kriittisesti meidän pitchauksiin ja antoi aika rankkaa palautetta meille. Olisipa Sepi nähnyt meidät tänään, kun pitchailtiin menemään Hartwall Areenan lavalla.
Palaute meidän key note -puheenvuorosta oli tosi hyvää palautetta niin Twitterissä, kuin livenäkin. Wau, tuntuu hienolta!
Lavalla alkuun huomasin, kuinka kädet tärisi ihan holtittomasti, kun jännitti niin, mutta siitä huolimatta puhe meni tosi hyvin ja saatiin siitä monia kehuja, joka saa kyllä todella hyvälle fiiliksellä. Meidän puheosuuden jälkeen käytiin vielä lavalla keskustelu Roni Backin ja Mansikkkan kanssa ja tämän keskustelun veti Riku Nieminen eli vanha kunnon Munamies. Jos meitä joskus ärsyttää olla murskaajia, niin ei käy kateeksi Munamiestäkään.
Munamies oli aika tosi mukava ja fiksu, en oo oikein pitänyt minään aikasemmin, ehkä koska munamies.
Jos et mitään muuta seuraa suomalaisessa YouTube-kentässä, niin tsekkaa Roni Backin videot. Arvostan tätä kaveria erittäin paljon, tekee tosi hyvää sisältöä ja on reilusti kunnianhimoinen, mutta äärimmäisen mukava ja nöyrä.
Kun kaikki pölinät oli ohi, Rahkaäijä revittiin samantien jonnekin puhumaan lisää mobiilisovelluksesta ja mulla oli sillä välin hyvää aikaa sosialisoitua kaikkien kanssa, jotka lähelleni erehtyivät. Olin pistänyt jo etukäteen viestiä Juliaihminen-bloggaaja Julialle, että voisko törmätä Tubeconissa ja siinähän sitten törmäiltiin pidemmän aikaa ja oikeesti en ehkä kestä, kuinka mahtavaa se oli. Kuten taannoin kerroin, Julia on mun yks lempibloggaajista ja aina se on vähän jännittävää tavata tällanen tyyppi. Julia oli aivan ihana ihminen ja juttua olis kyllä riittänyt pidemmän aikaa!
Mikäs tässä verkostoituessa!
Kun päästiin vähän aikaa sitten kotiin, ovessa oli valituslappu naapurilta ja sen jälkeen kirjaimellisesti liukastuin kissan yrjöön. Hyvä, ettei arjen realiteetit sumennu kaiken keskellä. Huomenna me taas vaihteeks tehään videoita ja mennään Sappeeseen ajamaan ja salille podaamaan. Sunnuntaina sitten taas Tubeconiin!
Kotimatkalla pysähdyttiin maistelemaan Ullan Pakaran herkkuja!
Tässä postauksessa oli 100 % liikaa ärsyttävää start up -sanastoa ja 0 % prosenttia asiaa ja luultavasti tarpeeksi monta kuvaa omasta naamastani. Lisäksi Rahkaäijä moitti, että tätä postausta on hengästyttävä lukea, kun koko ajan mennään niin kovaa. Siitä en ota mitään vastuuta, lukija käyköön välillä jääkaapilla, jos haluaa pitää taukoa. :D Mutta hauska päivä ja huiketa ihmisiä, aikamoista tämä elämä!

Mahtavaa viikonloppua!

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Parempi överisti överit ku vajarit!

Kun olin seiskaluokalla koulussa, mun huone remontoitiin. Sain itse päättää pintojen ja sisustuksen värit ja halusin limenvihreät seinät ja päiväpeiton ja verhojen väriksi valkkasin erittäin intensiivisen pinkin. Merkittävästi ei ole maku muuttunut 13 vuodessa.
Rumilus-Kona viime viikonloppuna Sappeessa, Rahkaäijä vähän fiksas jarrulevyasioita!
Mulla on ollut aina vähän ristiriitainen suhde alamäkipyörääni Konaan. Se on tavallaan ihan kiva ja hyvä ajaa, mutta meille ei ole oikein koskaan syntynyt läheistä suhdetta. Se johtuu siitä, että Kona on ollut ruma. Värinä joku aivan kammottava harmaan ja tummansinisen epäpyhä liitto ja tehostevärinä kulta. Kulta?! Kullanväri on ehkä viimeinen, mitä käytän yhtään missään. Tämän vuoksi sainkin villin vision, että Kona pitää maalata! Ihan heti ei Rahkaäijä lämmennyt tälle idealle, mutta viikko sitten alettiin tositoimiin. Vihreitä pyöriä mulla on tällä hetkellä peräti kaksi, joten jokin muu väri saisi tällä kertaa näytellä pääosaa. Jännästi molemmille tuli mieleen kirkkaan pinkki ja tehosteväriksi limenvihreä. Inspiraatio tuli ajoasustani, joka yllättäen on näissä väreissä.
Inspiraatioasu.
Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Ensin pestiin pyörä ja otettiin kuvat kaikista osista jotka jäisivät maalin alle. Tämän jälkeen otettiin renkaat ja vanteet pois ja suojattiin etu- ja takaiskarit, jarrupalat ja muut herkät paikat. Pohjalle vedettiin valkoista spraymaalia pari kerrosta, että pinkki väri pääsisi kaikkein parhaiten oikeuksiinsa. Neonpinkki spray löytyi Motonetistä ja käytiin useammassa paikassa ennen sitä, koska en halunnut tyytyä mihinkään kompromissiväriin. Jo ensimmäiset suihkaukset runkoon paljastivat, että etsintä palkittiin ja löysimme täydellisen värin.
Valkosta alle ja pinkkiä päälle!
Pinkkiä vedettiin runkoon muistaakseni kolme kerrosta. Toiselta puolelta väri vähän halkeili, mutta mitäs pienistä. Itte tehty, niin vähän pitää olla sen näköinenkin! Kun runko oli saatu maalattua, aloin suunnittelemaan koristeluita ja tilasin netistä pyörään limenvihreät kahvat ja vaaleanpunaisen ketjusuojuksen. Koristeluita varten ostin valkoisen maalikynän, vihreää akryylimaalia (akryylimaaleja olisi ollut kotonakin, mutta oikea sävy puuttui) ja vähän tarroja. Akryylimaalilla maalasin runkoon Kona-tekstin ja toisella puolella lukevan Kinky Pinkyn. Pyörän malli on siis nykyään Kona Kinky Pinky. Pervessi pinkkiläinen, höhöh! Maalikynällä roiskin muita tekstejä ja kuvia pyörään, sieltä löytyy muun muassa pääkallo ja kirkkovene. Kyllä semmoset jokaisesta alamäkipyörästä pitää löytyä! Timanttitarroja liimasin ohjaustankoon ja jarrukahvoihin ja runkoon länttäsin pari kissatarraa, mutta pahoin pelkään, ettei kissat tule pysymään rungossa.
Tein sapluunan itse ja säästin.
Timantit on ikuisiaaaa, voou vou...
Siinähän on aivan selvästi ylhäällä Leo, keskellä Leokoja kaksi kappaletta ja alhaalla vielä Nelli-kissa maalta.
Kun kerran päätettiin lähteä näihin maalaushommiin, niin Rahkaäijä ehdotti, että vedetään vanteet vielä vihreiksi. No sehän sopii! Vanteet maalattiin myös ensin pariin kertaan valkoisella ja sitten kaksi kerrosta vihreää päälle, niin hyvä tuli. Jälkikäteen ajatellen tämä vanteiden maalaus oli ehdoton loppusilaus, joka kruunasi kokonaisuuden.
Aika herkullinen vihreä tuli!
Tänään oli viimein totuuden hetki ja laitettiin pyörä kasaan. En kestä, kuinka upea siitä tuli!
"Saanko esitellä, uusi Kona...
...Jonka tyylikäs Kinky Pinky -malli sopii asennemuijille!"
Ei oo Rockshockit eikä Foxit mitään, kun keulan merkki on Rahkamuija. :D
Rakastan värejä ja värikkyyttä ja saan valtavasti hyvää energiaa värikkäistä vaatteista ja pyöristä ja muista hyvänvärisistä jutuista. Nyt Konassa on mahtava boogie ja alan hymyilemään, kun katsonkin näitä kuvia. Mä vastustan myös kaikenlaista ryppyotsaisuutta ja ankeilua ja sen takia onkin hauska vähän rikkoa kaavaa ja maalata kallis pyörä ihan läpällä. No kallis ja kallis, se on varmaan kymmenen vuotta vanha malli ja eikä siitä tonnia enempää saisi, mutta ei näin vaan kuulu tehdä. Mua ei semmoset kirjottamattomat säännöt koske ja maalaan pyöräni, jos saan siitä hyvää mieltä. Suosittelen muillekin pientä fillarin tuunausta, jos sykkeli näyttää nyt liian ankealta.
Juutuup mani! Se on semmonen sisäpiirin vitsi, että kaikenlaista ostellaan YouTube-rahalla. Yleensä se pitää sanoa, kun asioi Prismassa tai shoppailee Pirkkaa tai Rainbowta tai ostaa Nettiauto-sivuston halvimman linttapulkan peltoautoksi. Sopii hyvin tähän arvokkaaseen projektiin!
Laskeskelin, että tämä muodonmuutosprojekti maksoi noin 90 euroa, joista maalit ja maalikynä oli noin 50 euroa. Neonpinkkiä maalia jäi yksi purkki kokonaan käyttämättä, mutta sillä voi sitten roiskia vielä jotain muuta. Samoin maalitussia ja vihreää akryylimaalia on vielä jäljellä. Kokonaan meni siis kaksi spraypurkkia valkoista, noin 1,5 pulloa pinkkiä ja vajaa vihreä. Kissatarrojakin jäi vielä!
Joo morjesta pöytään, kuinka pähnäkkä fillari! Nyt niitä vuoria tänne päin kiitos!
Nyt tämä pyörä odottaa kovasti, että pääsee Åren ja Järvsön rinteille, mutta sitä ennen sitä pitää vielä käydä ulkoiluttamassa Sappeessa ja kokeilla, että kaikki varmasti toimii. En halua ajatella, miltä pyörä näyttää, kun sillä pari päivää ruopii menemään jossain rapakoissa ja kivikoissa, mutta nyt nautin vielä vähän aikaa täydellisen pinkistä väristä!

perjantai 4. elokuuta 2017

Seikkailumuijan kauppareissu

Tiedättekö niitä nykyajan ihmisiä, joille ei mikään riitä ja kaikkien kauppojen pitäisi olla auki 24/7, että mukakiireiset milleniaalihipsterit voi käydä hakemassa proteiinivanukkaansa ja mantelinsa kaupasta keskellä yötä? Me ollaan just semmosia. Kyllä ennen oli kaikki paremmin! Meillä on kivenheiton päässä (ikävä kyllä välissä on sekä junarata, että nelikaistainen tie) Prisma, joka on kaikkina päivinä kymppiin asti auki, mutta silti ei millään ehditä sinne, kun se menee niin aikaisin kiinni! Tulee tällain maalaisena mieleen, että tällaisen ongelman ei voi kehittää kuin aito kaupunkilaishipsteri.
Tämäkö on sitä kehon__rakennusta ja voiman___nostoa, että istutaan penkillä?!? Taitaa olla enemminkin sitä elämän kovaa korkea__koulua!
Eilen bodattiin aivan urakalla autotallisalilla ja maalattiin mun alamäkipyörää (tästä hulluhkosta projektista lisää, kun se on valmis) ja äkkiä kello olikin jo kymmenen. Ei millään ehdi Prismaan, pitää lähteä Saleen, joka on kello 23 asti auki. Rahkaäijä sai hyvän idean lähteä läskipyörillä matkaan.
Vinkkinä muuten läskijengiin haluaville, XXL:ään on tulossa tai tullut uudet fätit myyntiin. Ei ollut maksettu mainos. Saisivat kyllä maksaa meille jotain, kun me molemmat ajaetaan Whiten läskeillä!
On vähän epäreilua, että aurinko laskee jo kymmenen aikaan. Yhtään ei ehdi valosalla lähtemään kauppaan, kun päivät on tähän vuodenaikaan jo niin lyhyitä. Pyh! Illan kajossa kuitenkin ajeltiin Iidesjärven ympäri kohti tarunhohtoista Sale-kauppaa.
Vihreä huppari, vihreät leggingsit, vihreä pyörä. Joskus vielä hukun jonnekin vihreään metsään ikuisiksi ajoiksi.
Rahkaäijä keulii auringonlaskuun.
Laitoin hupun muodikkaasti kypärän päälle.
Kuinka ollakaan, siinä polkuja ja rantoja kolutessa oli niin mukavaa, että eihän sitä ajankulua lainkaan huomannut. Lopulta kurvattiin Salen pihaan kello 22.50. Sanoisin, että mainio ajoitus. Silti tuo kauppaan ehtiminen kello 23 mennessä on vähän turhan tiukkaa, tykkäisin että mieluiten puoleenyöhön saisi olla putiikit auki, että kaikki kiireiset bodailijat ja läskikuskit ehtisivät kauppaan.
Ostettiin proteiinipuddinkia, manteleita ja banaaneja. Siis ihan elintärkeät ostokset. Rahkaäijä muuten rouhii noita puddingeja naamariinsa aivan uskomatonta tahtia, varsinkin kun se syö niitä aina kerralla kaksi.
Viime päivinä on ollut havaittavissa ihan lievää lomaressiä. Loma koittaa sitten kun kaikki työt on tehty, mutta viimeistään parin viikon päästä, kun on lähtö Åren kukkuloille. Työt ei tekemällä loppu, mutta sitten kun maadotan Tegefjällin mökissä ja mässytän irtokarkkia pitkän ajopäivän jälkeen, olen varmasti aika tyytyväisenä, että tänäänkin editoin kolme videota. Nyt vaan pitää painaa vielä ihan vähän aikaa, niin sitten pääsee kunnon Ruotsin seikkailulle. Seikkailusta puheenollen, Sari ilahdutti mua yhtenä päivänä tällaisella hienolla kuvalla, joka naurattaa vieläkin.
Vain hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista!
Tämä on niin mainio ja niin totta! Mää oon kova muija keksimään kaikenlaisia pikku seikkailuja ja retkiä ja aina koitan huijata kavereita niihin mukaan. Joskus hyvällä menestyksellä, joskus vähän huonommalla. Melkein kroonisesti haluaisin tehdä jotakin tai mennä jonnekin. Tämä nykyinen elämäntyyli kyllä sopii siihen! Viikonloppuna on muuten nojapyöräilyn SM-kisat Nokialla ja meidän on pitänyt monta vuotta mennä käymään siellä, mutta nyt vihdoin mennään. Se myös tarkoittaa sitä, että päästään kokeilemaan vihdoin kinnerillä ajamista, siitä tulee varmaan mielenkiintoista...

Hauskaa viikonloppua!

tiistai 1. elokuuta 2017

Heinäkuu oli treenikuu!



Kesä on aina aivan sontaa treeniaikaa. Salilla on kuuma, ei huvita nostaa mitään painavaa ja muutenkin laiskottaa. Tämä tarina kertoo kahdesta edellisestä kesästä, mutta ei kesästä 2017. Johtuu varmaan siitä, ettei salilla tai missään muuallakaan ole ollut erityisen kuuma. Lähinnä ongelmana on, että vesi tulee autotallisalin katosta läpi.

Heinäkuussa tein 17 salitreeniä, joista lähes jokaista voisin luonnehtia onnistuneeksi. Neljä treeniä viikossa ja jokainen kerta siellä missä pitikin. Tiistai, torstai, lauantai, sunnuntai. Muutaman kerran rukasin päiviä vähän etukäteen, kun tiesin, että jonain päivänä en ehkä pääse salille. Avainsana on nimenomaan etukäteen, koska alkuvuoden se on mennyt niin, että "tänään olis sali, ei pysty, kattellaan huomenna". Nyt oli enemmänkin "en muuten kerkee ylihuomenna salille, menen siis jo huomenna."
Kyykkääjät kyykkää ja ryyppääjät ryyppää heinäkuussa. Ite keksimä juttu, saa käyttää. :D
Ei nyt pitäis olla mikään iso juttu, että saa kaikki kuukauden treenit tehtyä kunnolla ja omalla paikallaan. Mutta kun se on iso juttu, ei oo meinaan näkynyt sitten yli vuoteen moista jumppausjärjestelmällisyyttä täällä päin. Treenit on kärsinyt paljoista töistä, epäsäännöllisistä päivistä, reissuista ja stressistä. Heinäkuussa pidin yhtä lauantaina lukuunottamatta kaikki viikonloput vapaata ja arkenakin työpäivät oli maksimissaan kahdeksantuntisia. Tein siis melko normaalin määrän töitä, mutta takaraivossa on sellanen olo, että laiskottelin koko kuukauden, kun yhtään ei painettu 7 päivän viikkoa 11 tunnin työpäivillä. Mikä se on semmonen yrittäjä, joka tekee vaan 40 tuntia viikossa töitä?! Varmaan aika huono ja etenkin köyhä yrittäjä!!

Tämä työlaiskottelu kuitenkin takasi sen, että salille kulki kovaa ja korkealta. Kun nousujohteisista treeneistä saa pariksikin viikoksi kiinni, siitä tulee itseään vahvistava kierre. Kun kulkee hyvin, tekee mieli treenata. Kun tekee mieli treenata, kulkee hyvin. Niin se toimii ainakin mulla.
Ilmeellä vikaan sarjaan!
Koska elämässä millään muulla kun kyykyllä ei ole väliä, erityisen tyytyväinen olen voimanostoliikkeistä jaloimman etenemiseen. Kuukauden ekassa treenissä kyykkäsin 5x5x75 kg ja vikassa 5x5x85 kg. Toki olen joskus aiemmin tehnyt vitosia kovemmalla raudalla kuin seiskaviis, mutta heinäkuun alussa se oli sen hetken maksimi noille sarjoille. Joskus 2016 alkupuolella olen muistaakseni kyykännyt 5x5x82,5 kg, mutta kasivitosella en ehkä koskaan. Enkkasarjoja nääs! Ei viittitä puhua siitä, että elopainoa on myös muutama kilo enemmän kuin puolitoista vuotta sitten, enkat on aina enkkoja!

Nyt mä en enää vaan malta istua tässä, vaan lähden tuohon autotallisalille kyykkäämään. Sain myös juuri lisämotivaatiota, kun katsoin tämän mahtavan videon missä siili penkkaa 600 paunaa. Tää on sitä säkrifaissia ja dedikeissöniä! Mahtava video!

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Hassuja faktoja meidän kissoista

Blogien kestopostausaiheita on listata erikoisia tai hassuja faktoja itsestään. Joskus olen itsekin tehnyt sellaisen postauksen, mutta tällä kertaa tuleekin faktoja Leksa-jengistä eli Leosta ja Leokosta! Leksojen hartaimmat fanit varmasti tietävät ainakin osan näistä, mutta voiko kissoista puhua ikinä liikaa?
Nimet tuppaavat menemään aina sekaisin, niin muistinvirkistykseksi, että Leo on täplikäs bengaliherra ja Leoko punainen abyukkeli.
Leo Bengali.
  • Leokon lempiherkkuja on jäätelö, lakritsi, piparitaikina ja homejuusto. Leo sen sijaan himoitsee kaikkia salaatti- ja persiljapuskia. Leo myös mielellään siivoisi kaikki ihmisten lautaset, myös muu kelpaa kuin liha. Riisi erityisesti! (Huom! Me ei aktiivisesti syötetä kissoille mitään homejuustoa tai ihmisten ruokaa, mutta joskus voin tarjota Leokolle pienen palan homejuustoa. Kaikki salaatit pitää oikeasti piilottaa, tai Leo syö ne. :D)
Leoko abyssinialainen tai tarkemmin abyvariantti, kun äiti on somalikissa eli pitkäkarvainen aby.
  • Leo ei anna leikata kynsiään suosilla, vaan napsin ne aina vaivihkaa, kun se on nukkumassa. Yleensä saan leikattua kolme kynttä ja sitten kissa jo karkaa. Tänään oli joku ennätys, kun leikkasin kahdeksän kynttä kerralla! 
Tän kuvan ottamisen jälkeen nappasin kynnet lyhyemmäksi, eikä kaveri edes lähtenyt karkuun.
  • Leoko on uskomaton antilooppi, koska se hyppää tosi pitkälle ja korkealle. Etenkin sen pituushypyt ovat aika huimia, kun se koittaa loikata jostain pöydältä lähimmän ihmisen olkapäälle. Leoko myös käyttää ihmisiä kiipeilytasoinaan ja voi kiivetä ihmistä pitkin korkealle yläkaappiin.
  • Leo on täysin eri kissa kun meille tullessaan kolme vuotta sitten. Alkuun se oli arka ja vältteli kosketusta ja hiipi pitkin nurkkia. Nykyään se on tosi seurallinen ja usein iltaisin sillä on hirveästi asiaa, jota se tulee kertomaan meidän sänkyyn ja polkemaan tyynyjä. Tähän muutoksen meni tosi kauan, varmaan vuosi ja Leo on jatkuvasti tullut ihmisrakkaammaksi. Leokoa se on rakastanut alusta asti. 
Kesällä pojat on viihtynyt paljon takapihan häkissä.
  • Tänä kesänä me ollaan herätty monta kertaa siihen, että kissoilla on menossa joku päänaukomistaistelu pihan variksen kanssa. Kissat kyttää ulkohäkissä ja varikset ilkkuu häkin ulkopuolella.
  • Leoko pelkää fasaaneja. 
"Pelkuri, jaa mää vai?!"
  • Leolla on omituinen viha-rakkaussuhde villasta tehtyihin asioihin. Se riepottaa villasukkia pitkin taloa ja yrittää purra ihmisiä, joilla on villavaatteita.
  • Leoko tunkee meidän kanssa aina saunaan, mutta istuu lattialla tai alimmaisella jakkaralla. Leo sen sijaan odottelee pesuhuoneessa, että joku avaisi hanan, että pääsisi läiskyttämään. Jos jostain syystä haluaa saada Leon kylppäriin, pitää vain avata hana, niin katti jolkottaa paikalle. 
Leoko ei koskaan astu nurmikolle, vaan pysyttelee aina tasoilla. Leoo ei nurtsi haittaa ja usein se vahtii ötököitä maantasolla.
  • Kissojen ärsyttävin piirre on roskiksen dyykkaaminen. Roskakaapin oven edessä pitää olla jakkara, koska muuten herra Leo Bengali menee kaatamaan roskiksen ja kaiveleen sieltä kaikkia "herkkuja". Tilanteen tullen myös Leoko osallistuu dyykkaamiseen. 
"Juu mää se oon, joka aina levittelee kahvinpurut ja muut kamat roskiksesta pitkin keittiön lattiaa ja sitten noi ihmiset on vähän pahana."
  • Jos Leksat tappelee, 90 prosentin varmuudella Leoko on pääriitapukari. 
  • Jos ruokakupilla joku murisee, se on 100 prosentin varmuudella Leo.
Leoko tykkää välillä vähän härnätä Leoo ja silloin karvat pöllyää!
  • Leo asettuu tosi usein nukkumaan keittiön pöydälle läppärin taakse, kun teen jotakin tietokoneella. Meidän läppäri on hirveä pelitykki, jotta sillä voi editoida, niin lämpöä riittää koneesta myös Leolle. 
  • Naapurissa on iso kissa, joka ulkoilee pihassa aina välillä narussa ja meidän Leksat näkee sen usein, mutta eivät välitä siitä lainkaan. Oravat kiinnostaa enemmän.
Toimistokissa omalla paikallaan.
  • Leoko on aivan mahdoton kuolaamaan. Siinä kuolan määrässsä ei ole mitään järkeä. Oikein naurattaa, että onko tämä sittenkin koira, kun kuola vaan lentää Leokon ravistaessa päätä. 
Team Leksa antaa kyllä kyytiä, jos sammakko tai päästäinen eksyy ulkohäkkiin.
  • Näistä kahdesta Leo maukuu enemmän, mutta raukka kuulostaa aivan surkealta naukuessaan. Kissa näyttää pedolta ja kuulostaa pulaan joutuneelta pennulta. :D
  • Helposti luulisi, että nämä kissat ovat melko samanlaisia, kun molemmat ovat vilkkaita rotuja, mutta totuus on toinen. Leoko on villi pikkuveli, joka rakastaa huomiota ja tunkee ihan lähelle ja Leo rauhallinen isoveli, joka tykkää puuhailla ihmisten kanssa, mutta tulee lähelle vain kun itse haluaa, eikä silloinkaan saa ihan liikaa paijailla tai se hellä hetki oli siinä.
Siinäpä oli monenlaisia persoonallisuuksia meidän kissaeläimistä. Mä oon kyllä ihan hullu kissanainen, mutta ei ne koiratkaan hassumpia ole. Tällä viikolla kävin moikkaamassa ystäväni Reetan Into-koiraa, joka on aivan ihana lyhytkarvainen saksanseisoja. Niin ihana haukku, mun olisi tehnyt mieli vaan painia ja halia sen kanssa nurmikolla. 😍
Näihin eläimellisiin tunnelmiin päättäen toivotan kaikille pörröistä viikonloppua!

Rahkamuija Facebookissa
Rahkamuija Instagramissa @rahkamuija