torstai 28. maaliskuuta 2013

Kiirastorstain hartaimmat

Kiirastorstaini on harras. Koko aamun sovitin syntejäni koulutöiden parissa. Sitten nautin viimeiseksi ehtoolliseksi jauhelihaa, makaronia ja hemapaa ja sen jälkeen lähdin pääsiäisvaellukselle kohti Jerusalemia, eikun siis salia. Kun pääsin ristille, eikun siis salille, huomasin onnekseni, että muut olivat jo vaeltaneet pois tai tehneet ylösnousemuksen, sillä sali oli lähes tyhjä. Vain muutama opetuslapsi, eikun siis truupodari oli paikalla nostamassa käsiään taivasta kohden, eikun siis penkkaamassa ja taisipa joku Raamattuakin, eikun siis Bodausta lukea. Hetken heiluin palmun lehden, eikun siis kahvakuulan kanssa ja sitten rupesin toimeen.
Tein syntiä, vatsalihaksia nostolavalla!
No niin ja sitten asiaan! Päivän epistola eli treeni piti sisällään tuttua takareisihuttua. Reisikoukistuksen ja suorin jaloin maven tein superina ja jo toisen sarjan kohdalla koko alaruumis tärisi aika uhkaavasti. Maastavetohan ei kuulu MC-ohjelmaan ollenkaan, mutta en millään jaksanut ruveta purkamaan sjmv-tankoa heti, joten nypin muutamat lyhyet setit mavea ihan huvin vuoksi. Viimeiseksi nostin kerran satasen, ihan vaan sen takia koska pystyn siihen. Ja se tuntui taas niin mukavan helpolta! Mulla on takareisissä sellanen kutina, että ennen kesää tehdään vielä uusi mave-ennätys.
Mun tärkeääkin tärkeämpi poni-salivihko oli vähän jakautunut...
 Jatkoin treeniä prässillä ja yritin saada tuntuman nimenomaan takareisiin. Hankalaa on, pyllyyn menee! Prässi on mielestäni vähän yliarvostettu juttu (joojoo, kaikki missä en ole hyvä, on yliarvostettua). Aivan järkyttävän ikävän tuntusta nähden hyötyyn. Ei mulla koskaan meinaa kyykyssä räjähtää suonet päästä, mutta silti siinä saa paljon paremman tuntuman, kun prässi menee aina vähän runttaamiseksi. Olenko vääräuskoinen ja vielä pääsiäisen kynnyksellä?
...mutta ei hätää! Vähän teippiä, niin ponit on entistä ehompia!
En muista koska viimeksi olen tehnyt minkäänlaista vatsalihastreeniä, sairastelusta ja muusta löysäilystä johtuen. Korjasin asian ja tänään tein! Rikoin kaikki kirjotettuja ja kirjottamattomia sääntöjä ja tein vastalihakset nostolavalla. Päädyin tähän ratkaisuun, koska sali oli melkein tyhjä, vieressä oli hyvin  nostotilaa ja peili oli kivasti lähellä. Aidosti typerän etikettirikkomuksen havaitsin alkuviikosta salilla. Jokainen kylän teekkari oli tullut penkkaamaan/mavettamaan/kyykkäämään ja kaikki tangot ja kyykkypaikat olivat käytössä. Ja sitten toisessa kyykkyhäkissä tehtiin hauiskääntöä. Kohteliaasti kävin hoputtamassa poikia ja pääsinkin pian kyykkäämään, mutta haloo nyt oikeesti! Kaikkia ihmisiä ei sittenkään ole varustettu muiden ihmisten huomiointitutkalla, koska mielestäni on melko ajattelematonta pumpata hauista kyykkyhäkissä ruuhka-aikaan. Ei hauistreeni ole yhtään vähäpätöisempi  (no eipä!) kuin kyykky, mutta kaiken järjen mukaan hauiskääntötanko pitäisi pystyä nostamaan lattialta, mutta kyykkytankoa on ainakin mun melko hankala taikoa lattialta niskaan. Saa olla eri mieltä, mutta mää en vaan tajua!

Uskomatonta, mutta totta, mulle ei napsahtanut pääsiäislauantai-nakkia töihin (mikä tietää kylläkin juhannus- ja uuden vuoden aaton nakkeja...) ja tiedossa on neljä lomapäivää. Rahkaväki aikoo ainakin ajaa pyörällä, käydä salilla ja syödä hyvin, eksoottisia suunnitelmia siis! Munarikasta pääsiäistä kaikille!

8 kommenttia:

  1. http://i46.tinypic.com/jtpg5y.jpg

    Koska MC loppuu? Sitten kun se on ohi haastan sut kokeilemaan 16 viikon 5x5 ohjelmaa, penassa tai jossain muussa pääliikkeessä. Se on rakas ystäväni jota suosittelen lämpimästi: http://www.joeskopec.com/five.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva kiteytti kaiken sen, mitä en kehdannut kirjoittaa.:D
      Vielä viikko nitkutusta jälkellä! Olen tehnyt joskus jonkinlaista 5x5 mavessa ja penkissä, mutta en ole koskaan törmännyt tohon laskuriin, se vaikutti ihan fiksulta ja realistiselta, menee vakavaan harkintaan!

      Poista
  2. Hyvää pääsiäistä Rahkikselle. Mä aion kyllä jalostaa mun rahkani pääsiäisen kunniaksi kakun muotoon. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pääsiäisenä kuuluu vähän kakkua syödä, ehdottomasti! Nautitaan pääsiäisestä!:)

      Poista
  3. Hyvää pääsiäistä rahkaväelle!

    PS. MISSÄ ON RAHKALASKURI?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Kauramoottori!

      O-ou, taas unohdin! Seuraavalla kerralla muistan!

      Poista
  4. Munakasta pääsiäistä sinne! Uh, mäkin haluan salille.

    VastaaPoista