maanantai 10. kesäkuuta 2013

Radalla

Joskus vaan tulee semmonen olo, että pitää ottaa pieni irtiotto ja lähteä vähän radalle. Tiedätkö sen tunteen?
Rahkaäijällä on ollut semmonen tunne jo pidemmän aikaa ja tänään viimein päästiin purkamaan patoumia. Eli Kawasaki "widow maker", muuta tarpeellista romua ja kickbike autoon ja nokka kohti Alastaron moottorirataa.
Tulee tosi kotoisa olo, kun räjäyttää tavarat ympäri varikkoa, ihan niin kuin kotona! Kickbike muuten herättää valtavaa kateutta varikkoajoneuvona, muilla on vaan kämäsiä potkulautoja.
"Olisko sittenkin pitänyt vetää siellä Pirkan pyöräilyssä se pidempi lenkki, niin menis puku helpommin päälle?"
Musta on aina hieno katella ihmisiä, joilla on valtava intohimo johonkin asiaan. Yksi tällainen stalkkauspaikka on moottoripyöräilijöiden ratapäivät. Vaatii aikamoista sitoutumista tulla mahdollisesti monen sadan kilometrin takaa paikalle ihan vaan siksi, että pääsee ajamaan yhteensä pari tuntia päivän aikana. Puhumattakaan raha- ja työmäärästä, minkä ratapyöräänsä saa uppoamaan. Eikä ajamaan pääseminen ole koskaan varmaa, sade voi pilata kaiken, kuten monen ajajan kohdalla tänään.
Voisko noista pilvistä tosiaan sataa????
Radalle pääsee ajamaan kerran tunnissa 20 minuutin ajan eri nopeusryhmissä, mutta puuha muuttuu varsin hengenvaaralliseksi, kun ukkoskuuro työntää radan täyteen vettä. Silloin ei ajeta. Paitsi jotkut kovikset, joilla on sadekelin renkaat. Rahkaäijä ei ole niitä koviksia, mutta pääsi ajamaan kuitenkin neljä kertaa, kunhan ensin odoteltiin, että rata kuivuu.
Hymyillytti, koska päällä oli toppi, kaksi hupparia ja kuoritakki, ei tullut kylmä!

Löysin kirjastosta inspiroivaa luettavaa!
Radalla kaikki on toistensa kavereita, ja mullekin tulee siellä aina kotoisa olo, vaikka olenkin vaan "varikkovaimona" mukana. Jos joltain hajoaa renkaan lämmittimet tai työkalut on kateissa, naapurilta todennäkäisesti löytyy lainata.
Moto is life

Rahkaäijä suoritui varsin kunniakkaasti päivästä, eikä kipannut pyöräänsä. Se vaara nimittäin on aina olemassa, että radalta tulee pyörä ja mies pois pakettiauton kyydissä, joskus jopa jälkimmäinen ambulanssissa. Mutta voisin väittää, että huomattavasti vaarallisempaa on mennä motskarilla liikenteen sekaan, siellä ne oikeat vaaratilanteet on.
Vaikka radalla olisi voinut ajaa kuuteen, jo neljän jälkeen todettiin, että radalla on paremmat edelltykset kalastaa kuin ajaa, joten pakattiin kamat autoon ja lähdettiin kotiin.
Ihan pätevä ohje elämään ylipäätään!
Matkalla poikettiin erään kauniin talon pihasta Pirkkalasta hakemassa Rahkaäijälle aika-ajo/triathlontanko maantiepyörään. Heti kotona oli tietenkin pakko alkaa hakemaan sopivaa asentoa. Joku voikin jo arvata, että mikä on Rahkaäijän uusin aluevaltaus, mutta siitä lisää tuonnempana! Ei meinaan käy elämä pitkäksi tämän miehen kanssa!


Aamulla vielä toiveikkaasti haaveilin illalle mehukasta salitreeniä, mutta pitkä päivä radalla ja eilinen pitkä päivä pyörän päällä pitivät huolen, että unohdin moiset hullutukset iltaan mennessä. Eiköhän sitä huomenna taas ehdi heiluttelemaan rautaa!

Rahkalaskuri vuoden alusta: 274

8 kommenttia:

  1. Musta tuntuu, että meitin äijät onnistuu aina tulemaan Ahvenistolta sairaalan kautta kotiin... Pitää varmaan lähteä itekin varikkotytöksi joku kerta. On mulla sellaiset päheät punaiset Ducati-"vaatteetkin". Enää pitäisi saada sääret esittelykuntoon (never!). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahkaäijä käski lähettää terveisiä, että Ahvenistolla on kaiteet liian lähellä, siks sieltä päätyy aina sairaalaan.:D
      Mun mielestä voitais perustaa semmonen ratatyttötiimi ja sen sijaan, että hoiperrellaan jossain hiukeissa koroissa varikolla, voitais ajaa pyörällä ympyrää. :D

      Poista
  2. Teillä sitä vauhtia ja vaaratilanteita riittää päivästä toiseen. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, täytyy pitää pää kylmänä, että pysyy perässä. :D

      Poista
  3. Eiks Rahkaäijän uus aluevaltaus ole se sprintathlon, siihen tuo varmaan liittyy? Joko kenkien vaihto onnistuu nopeesti?

    Ootteke lähdössä prätkällä kiertämään kesäfestareita? Täällä ois aika hyvät hulinat elokuussa, Suicidal Tendencies. Bandanat päähän ja hauista pullistelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepjep, kengänvaihtoharjoitukset on vielä vähän kesken, mutta muuten alkaa oleen jo aika valmis kilpailija!
      Ei olis kovin pitkä matkakaan, ei menis järjettömäks touringinksi ajelu, mutta köyhän on paree pysyä kotona. :D

      Poista
  4. :D Asiallinen toi varotustarra.

    Sait muuten blogihaastetta mun blogista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tolla varotuksella välttää varmaan tehokkaasti kaikki joukkokanneoikeudenkäynnit. :D
      Mä luin viimesenä illalla sun postauksen ja taisin nukahtaa siihen, että pohdin erikoistaitooni. Se ei valitettavasti ilmestynyt mulle unessakaan, että pohdinta jatkuu!

      Poista