perjantai 6. joulukuuta 2013

Bodypukki - luukku 6

Eipä ole mukavampaa tapaa aloittaa itsenäisyyspäivän aamu, kuin pimeässä metsässä hölkkäily tyhjällä mahalla. Oikein kuulin korvissani sen kohinan, kun rasva paloi.
Tänään on todella haastellinen päivä joulukuntoprojektin kannalta. Illalla Korvatunturilla vietetään itsenäisyyspäivän juhlaa ja pitkä pirtinpöytä on katettu täyteen herkkuja. Myös eräs ystäväni pitää tänään kaukana etelässä, Tampereella, isot juhlat, mutta jätin ne väliin työkiireisiin vedoten. Totuus on, dieetissä pysyminen on paljon yksinkertaisempaa kotona. Olisi ollut kova homma pakkailla omat kinkut mukaan pariksi päiväksi ja vältellä coctailpala -tarjottimia kanniskelevia tarjoilijoita. En vaan pysty vastustamaan graavilohi-avokado-leipäsiä tai sinisiä Macaron-leivoksia! Sitä paitsi, en jaksa kuunnella kännisten kansanedustajien lahjatoiveita, jotka aina liittyvät jotenkin tuleviin vaaleihin ja niiden rahoitukseen (joulupukki pysyy kaukana vaalirahasotkuista!) tai Nobelin rauhanpalkintoon. Parempi siis pysytellä Korvatunturilla, vaikka täälläkin haasteita riittää.
Viime itsenäisyyspäivän karkelot ovat edelleen kirkkaana mielessäin.
Valmentajani Joika neuvoi, että koko päivän säännöllisellä syömisellä pysyn illalla ruodussa ja hörpin vaan tuopista vettä, kun muut maistelavat joulun uutuuskonvehteja ja coca colalla marinoitua joulukinkkua. Tuntuu, että tonttujen joukossa on muutama, jotka jatkuvasti yrittävät sabotoida laihdutusprojektiani, monta kertaa tuovat herkkuja nenän eteen ja kyselevät, että onko nälkä. No, tiedänpä ainakin ketkä ovat lähtövuorossa seuraavissa Korvatunturin YT-neuvotteluissa. Kun tekee oikein tiukkaa ja joulusuklaa tuoksuu liian hyvältä, menen taas katselemaan Youtubeen treenivideoita. Se onkin nykyään lempipuuhaani! Voisinkin ehdottaa Joikalle, että kuvataan mekin sellainen!

Huomenna Alaskasta Korvatunturille muuttanut tonttu (oikeasti hän on menninkäinen, mutta me emme syrji ketään etnisen taustan perusteella) Wodi lupasi pitää minulle heti aamusella crossfit-treenin porotallissa. Raportoin siitä lisää huomenissa!

2 kommenttia:

  1. Coca-Colalla marinoitua joulukinkkua. :D Sitä oiskin vaikeaa vastustaa, tsemppiä Bodypukille! Stay strong!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hou hou hou! Ei ollut kovin helppoa, mutta selvisin! Mukavaa joulun odotusta!

      Poista