sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Bodypukki - luukku 8

Muori käänsi vain kylkeä, kun lähdin tänä aamuna salille. Viime kuukausina meillä on mennyt vähän huonosti ja kuilu on entisestään syventynyt viime päivinä, kun toinen on kiinnostunut vain pullan leipomisesta ja toinen painon putoamisesta. Kunhan joulukiireet helpottaa, täytyy lähteä yhdessä jonnekin lemmenlomalle.

Joulupukin tuvasta on vain kivenheitto Savukosken kylän kuntosalille, Korvatunturi Gymille. Sali on kyläläisten ylläpitämä ja siellä saa käydä jokainen, joka osaa käyttäytyä. Ja meillä päin on fiksua väkeä, ei varmasti moinen toimisi siellä etelässä. Sali on jättimäisessä kodassa, eikä ikkunoita ole, joten raudan kolistelu hoidetaan nuotion valossa.
Tänään oli penkkipäivä. Valmentajani Joika Morottaja tarkasti, että vuosikymmeniä vanha penkkitekniikkani on edelleen pätevä ja nyt vain  tankoa kohti kattoo. Tänään Joika ei päässyt mukaan treenin, koska hän on Tampereella voimanostokisoissa töissä. Joikan työnä on nostaa sarjojen välissä maastavetotankoa sen verran, että painot saadaan vaihdettua. Se ei kuitenkaan käy edes treenistä Joikalle, joka treenaa hauistakin lähes sadalla kilolla.

Aamusella salille oli eksynyt myös muitakin kunnon kohottajia. Toisella penkkipaikalla oli kolmen nuoren miehen porukka, jotka tunnistin Korvatunturin itäpuolen väeksi. Jättimäiset klopit penkkasivat parilla sadalla kilolla ja jatkuvasti jonkun omenapuhelimen ämyreistä kaikui yksi ja sama kappale. Löysin sen Youtubesta ja laitan tähän, että tiedätte mistä puhun.
Kappaleessa kovasti puhuttiin jostain rojusta ja ääneen naureskelin, että näin joulun alla moinen kulutuskriittisyys onkin ihan hyvä asia, kohta kaikilla on taas nurkat täynnä turhaa romua ja rojua. Eräs pojista korjasi, että kappaleessa puhutaan ihan toisista rojuista. Pojat kertoivat hakevat rajan takaa taikajauhoa, jolla penkkitulos kasvaa joka viikko, läski pysyy loitolla ja lihas kasvaa kohisten. Kovassa kunnossa pojat olivat kieltämättä!
Verrattiin hauista, vasemmalla Niilan käsi, oikealle minun.
Isoin kavereista, Niila, ehdotti että myös minun kannattaisi kokeilla taikamantelia aamupuuroon, joulukondis olisi kuulemma valmis jo ensi viikolla. Taika-aineista ei kuulemma ole lainkaan haittaa, päinvastoin ja pojat lupasivat toimittaa minulle muutaman ensimmäisen erän aivan ilmaiseksi, ja ne kuulemma riittäisivät juuri loppuvuodeksi. Tämä kuulostaa kyllä tosi hienolta jutulta, taidan heti huomenna pyytää Niilalta taika-aineet suoraan kotiin toimitettuna, mutta ensin taidan kysäistä Joikan mielipidettä! Kertokaa toki tekin, jos joku on kokeillut puurossa taikamantelia tai taikasokeria!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti