torstai 27. elokuuta 2015

Rappiomuija ja Jutan uudet tv-kuviot

Millään ei ole mitään väliä, jos ei pääse kyykkäämään ja voi vaan antaa elämän luisua rappiolle ilman tulevaisuutta. Me ollaan Rahkaäijän kanssa herkuteltu ajatuksella, että jos joskus ollaan yhtä aikaa kipeinä, me ruvetaan ryyppään! Jos kerran ei voi treenata ja tehdä töitä, niin eiks se ole sitten aika sama makaako sohvalla kuumeessa vai kuumeessa ja kännissä? Eilen vihdoin se päivä koitti, kun molemmat oli flunssassa, mulla vapaapäivä ja Rahkaäijällä saikkupäivä. Hetki oli tullut ja keihäsfinaalin alkaessa korkattiin shampanjapullo, joka on odottanut sopivan juhlavaa hetkeä jo tovin. Siinä ensimmäistä lasia maistellessa ja ensimmäisiä keihään viskasuja katsellessa muistin, miksi en juo oikeastaan koskaan. Shampanja oli aivan kamalan makuista! Kuivaa, kitkerää ja nipistelevää. Ajattelin, että Rahkaäijä saa kumota pullon ihan keskenään, kunnes keksin heittää lasilliseen teelusikan vaniljasokeria. Heti paljon parempaa!
Herkullinen kattaus. Vain valkohomejuusto puuttui keksin päältä!
Parin lasillisen jälkeen kotikatsomokommentaattorit pääsivät vauhtiin ja yleisurheilu oli kiinnostavampaa, kuin koskaan.
"Mikä tossa nyt on niin vaikeeta, kerran heittäis sata metriä, niin vois lähtee saman tien suihkuun."
"Mieti kun toi tikku katkeis kesken seiväshypyn?"
"Hei Anni, noi naiset juoksee samassa ajassa 200 metriä, kun sää kävelet keittiöstä olohuoneeseen."
"No onks se nyt joku ihme, että toi Yego voittaa, kun Kenian lipussakin on keihään kuvia. Kannattaisko Suomen lippuunkin lisätä pari keihästä, niin pärjättäis vähän paremmin."
Skool! Saisko lisää sitä vaniljasokeria?
Neljänteen keihäskierrokseen mennessä shampanjapullo oli juotu tyhjäksi ja vajaat puoli pulloa kuohuvaa on taatusti enemmän, kuin olen yhteensä juonut koko vuonna. Hienoa sitkeyttä yhteisen flunssakänni-haaveen eteen! Kunnon naamat jäi kuitenkin vielä vähän haaveeksi, eikä jatkettu operaatiota enää muihin talon pulloihin, vaikka Rahkaäijä ehdottikin, että seuraavaksi tyhjennetään kahden litran Jägermaister-pullo. Rappiomuijan urani oli siis lyhyt, mutta sitäkin näyttävämpi! En voi uskoa, että juuri kirjoitin puoli postausta seitinohuesta keihäskännistä, tyylikästä. Oikeasti asteikoilla 1-10 olen ainakin yhdentoista verran kielteinen kaikkea alkoholi- ja humalahehkutusta kohtaan. Ihan fiksunkin ihmisen pisteet putoaa mun silmissä aika nopeasti, kun aletaan hehkuttamaan tulevan viikonlopun ryyppyputkea tai sitä, kuinka kesälomalla oli pakko pitää yksi selvä päivä, kun naapurin kakara tuli hoitoon. Jollain tasolla pystyn ymmärtämään, että joillekin 16-vuotialle on tärkeää päteä humalakokemuksillaan vertaisryhmässä, mutta että vielä 26- tai jopa 36-vuotiaanakin. 

Kuten kaikki rappion tiellä joskus olleet tietävät, retkahdusta seuraa aina parannusta ja tänä aamuna päätin, että flunssa on nyt menneen kesän lumia ja kunnon pikkuvaimon tapaan laitoin kodin kuntoon ja pakastin lapsille eli kissoille ainakin kahden viikon ruuat valmiiksi. Palkitsin itseni urakasta korkkaamalla shamp... eikun siis ensimmäisen jakson Jutan sinkkudieettejä. Jutta ja Antti Tuiskun bodattu kaksoisolento laihduttaa tuttuun tapaan ylipainoisia henkilöitä ja kymmenen viikon urakan jälkeen odottaa stailaus ja sokkotreffit toisen ex-lihavan kanssa. Nää Jutta-ohjelmat on vähän jo nähty ja tää sinkkudieetti oli jotenkin tosi väsynyt veto. Ei irtoo, ei sitten yhtään! Mutta vaikka Jutalta olisi ideat lopussa, niin multa ei todellakaan ole. Sen vuoksi odotankin näkeväni lähivuosina seuraavia Jutta-ohjelmia.
Joka kropan remonttimarkkinat
Jutta ja Remonttireiska pistävät yhdessä kuntoon niin kropan kuin kodinkin! Remontti tai talon rakentaminen voi olla raskas ponnistus, jonka aikana vedetään vain kylmää roiskeläppää tontilla, kun muuhun ei ole aikaa, rahaa tai jaksamista. Jutta laittaa väsyneet remontoijat dieetille ja sillä välin Remonttireiska hoitelee kylppärin pinnat sellaiseen kuntoon, ettei paljon home kasva! Ohjelmaan lisädraamaa tuovat naisosallistujat, jotka dieettihuuruissaan käyvät erittäin kuumana jäntevään ja karheakätiseen Remontti-Reiskaan. Pian saatetaan tarvita apuun Vesa Keskisen eksää mentaalivalmentamaan, ja hän osaa kysyä juuri oikeat kysymykset avatakseen solmut dieettiläisen mielessä ja projekti voi jälleen jatkua. Nyt höylätään läskiä ja lattialankkuja!


Jutta ja eläkeläisdieetit
Tässä ohjelmassa Jutta keskittyy pistämään suuret ikäluokat kuntoon ja syntymävuotensa mukaan jokaisen dieettiläisen on tavoite pudottaa vähintään 45 kiloa. Jutan parina ohjelmassa esiintyy koko kansan rakastama tohtori Kiminkinen, joka hoitaa osallistujien kihdit, eturauhasvaivat ja liikavarpaat pois käden käänteessä. Jos Kiminkisen temput eivät toimi, aina voi kuitenkin turvautua Höpöxiin! Luvassa mielenkiintoisia keskusteluita siitä, kumpi voittaa, voi vai oliiiviöljy, peruna vai bataatti, sauvakävely vai punttitreeni? Pysy kanavalla, Yle TV2:lla joka arki-ilta Uuden päivän jälkeen!

Hurja huutokauppadieetti
Tässä ohjelmassa Jutta pakkaa kahvakuulansa ja vitamiininsa ja muuttaa Keski-Suomeen huutokauppakeisarin luo. Kiireisen yrittäjän arki on täynnä autossa istumista ja rähmäpullia, mutta siihen tulee nyt muutos, kun Jutta pistää Helin ja Akin arjen terveelliseen järjestykseen. Ohjelman edetessä joku Jutan lukuisista stailisti-kavereista pistää Helin tyyliin uuteen uskoon ja Heli uudessa valkaistussa tukassaan ja Better Bodies -univormussaan näyttää Jutan sanoin "aivan mielettömän hyvältä". Ensimmäinen kerta, toinen kerta, kolmas kerta, elämäntapamuutos myyty lihavalle herralle etupenkissä!


Fitness Chef Suomi
Jutan ja Hans Välimäen uskomaton yhteisproduktio, jossa 12 kilpailjaa taistelee Suomen ensimmäisen fitness-kokin arvostetusta tittelistä. Oman haasteensa kilpailuun tuo se, että jakso jaksolta käytettävissä olevat raaka-aineet ja kalorit vähenevät, kuten kunnon dieetillä kuuluukin. Pystyvätkö kilpailijat laskemaan makrot kohdalleen valtavassa paineessa? Entä miten kanasta ja riisistä voi kerta toisensa jälkeen luoda jotakin täysin uutta? Ja ennen kaikkea, täyttääkö annokset tiukkojen tuomarien maku- ja ulkonäkökriteerit? Peli on armoton ja kukaan ei halua kuulla Hansin suusta sitä pahinta eli "Dieettikokkailusi päättyy tähän, ole hyvä ja pakkaa keittiövaakasi!"Ohjelman pääyhteistyökumppani on Lidl, joka pukee kaikki osallistujat sporttisiin vaatteisiin ja tarjoaa raaka-aineet herkullisiin hera-drinkkeihin.

Näitä tv-uutuksia odotellessa tyydyn katselemään seiniä ja odottelemaan ensi viikolla alkavaa toista kautta Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta. Katselemisiin!

20 kommenttia:

  1. Ammatillisesti tuo Jutta ja eläkeläisdietti on kyllä mun ehdoton suosikki! Kiitos taas näistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jutta voisi olla hyvä motivaattori ja ilon tuoja vanhoille ihmisille, siihen uskon! Ole hyvä. :D

      Poista
  2. Hyviä ohjelmaideoita. Mutta miten Markulle kävisi kun Jutta saapuu Hirvaskankaalle? Kun Aki ja Heli pistetään uuteen uskoon niin käykö niin että Markun hommiksi jää kasata joku Jutan vanha rikkoutunut reidenloitontaja jotta se saadaan perjantain huutokauppaan myyntikuntoon?

    Loistava huomio Kenian lipusta. Suurena penkkiurheilun ja lippujen ystävänä en voi käsittää miksen ole keksinyt tuota itse. Vastaavan ahaa-elämyksen koin eilen kun luin yhdestä blogista miten metsäpoluilla ajettavan fillarin nimi on tietysti polkupyörä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Markkuhan saisi unohtaa korjauspuuhat ja alkaisi meelpreppaan Akin ja Helin eväitä. Saisi ehkä kuitenkin tehdä jääkaappiin laajennuksen, että kaikki terveysherkut mahtuu sinne!

      Sehän oli aivan selvä seikka, joka pisti heti silmään, kun lippu tuli ruutuun! Polkupyörä on myös varmasti ollut hieno tajuamisen hetki, kunnon Heureka-moment! Mä koin sen jo useampi vuosi sitten. :D

      Poista
  3. Ei hitto.. Fitness Chef Suomi kuulostaa oikeasti ihan pirun hyvälle idealle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös olekin! En tiedä lähtiskö Hans mukaan, kun mitään ei voisi paistaa voissa. :D

      Poista
  4. Noi sun ohjelmaideat on ''ihan mielettömiä''! Siis oikeesti noi vois hyvinkin toimia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää ainakin kattelisin. :D Tohtori Kiminkistä en kyllä ehkä kovin kauaa jaksais!

      Poista
  5. Aivan mahtavia ohjelmaideoita, toivottavasti saadaan pian tuotantoon! Ilahduin myös aivan erityisesti siitä, että jonkun muunkin mielestä Jutan uusi aisapari muistuttaa erehdyttävästi pumpattua Antti Tuiskua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis miten kukaan voi edes näyttää niin Antti Tuiskulta!? Varsinkin kun se Vertti puhu vielä vähän jollain murteella!

      Poista
  6. Kyllä tuo alkoholin juominen vähän vaikeaa on jollei humalatilasta välitä. Ja mitä sitä humalalla muutenkaan kun elämä on mukavaa ja täyttä ilman pöhnääkin? Sitä olen paljon miettinyt, että kuinkahan paljon noita shampanjoita ja viinejä pitäisi "nauttia" ennenkuin niistä alkaisi irtoamaan elämää suurempia makuelämyksiä? Ihan yritystä oli kuitenkin tuossa teidän kotoisessa kalsariflunssakeihäskännissä :)

    Jutta ja Vertti ovat mun mielestä tänä syksynä erityisessä etulyöntiasemassa, koska en tiedä kuvittelenko vaan, mutta telkkarista ei tule tällä hetkellä mitään! Ja mä tarvin ehdottomasti jotain helppoa katsottavaa mun päivällisen kanssa sen jälkeen kun tulen töistä, eikä tuo kymmenen viikon liikuntapyrähdyksen, dieetinalun ja stailauksen seuraaminen voi paljon helpommaksi mennä. Tuohon kymmeneen viikkoon kun ei mitään suuria tunnemyllerryksiä ehdi sisältyä, koska tuon aikavälin sisällä korkeintaan hehkutetaan loputonta energiaa, salilla voisi käydä vaikka joka päivä ja koko päivän ja kana ja salaatti on uskomattoman hyvää ja vaikka koko päivän :)

    Mut ehdottomasti telkkariin tuo Fitness Chef Suomi! Kai sitä ainakin puoliväliin kautta jaksaisi katsoa ennenkuin alkaisi toistamaan itseään? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää en yhtään edes pidä humalan tunteesta, pelkästään jos se, kun parin lasillisen jälkeen alkoholi menee sillain "jalkoihin" on tyhmä tunne. :D Ehkä me ollaan vaan juotu täysin vääriä shampanjoita ja ne tosi kalliit olis niitä mainion makuisia?

      TV-tarjonta on kyllä harvinaisen heikko! Täydelliset venäläisnaiset oli kyllä ihan tekemällä tehty. Eniten se pisti silmään, kun ne puhu keskenään suomee, mitä eivät varmasti tekisi ilman kameroita.
      Jutta oli kyllä helppoa katsottavaa, mutta tossa ei oikein päässyt niihin ihmisiin sisälle ja mää kaipasin Bullia ruutuun.

      Jokainen jakso olisi uskomaton jännitysnäytelmä, kun kana pitäisi maustaa eri tavalla!

      Poista
  7. Vitsi mitä ideoita, jos olisin alalla alkaisin heti toteuttaa formaatteja! :D

    P. S. Oon aina ollut samaa mieltä ryyppäämisen hohdottomuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä odotan vielä, että joku tuottaja soittelee ja tarjoo tv-diiliä. :D

      Hehkuttamisen vois ymmärtää paremmin, jos viina olis vähän parempaa, mutta ei!

      Poista
  8. Missä jutan ja rahkamuijan yhteisformaatti?!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, se olis kyllä uskomattoman herkullinen tv-tapaus, ehkä jopa vuosikymmenen sensaatio?!

      Poista
  9. Ps. Teillä oli tossa ehkä Alkon valikoiman pahinta samppanjaa :D Panostakaa seuraavaa saikkupäivää varten vähän parempaan laatuun, niin saatte samppiksestakin oikean käsityksen. Tosin, nuhaisena siitäkään ei maista juuri mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain tuon pullon lahjaksi, niin en väheksy sitä lainkaan. Ja musta tuntuu, että seuraavana saikkupäivänä kokeillaan ehkä salmiakkikossua tai jotain, niin ei tarvitse juoda niin paljon. :D

      Poista