perjantai 4. maaliskuuta 2016

Rahkamuijan paluu elävien kirjoihin, osa 687

Se on kuulkaas semmonen juttu, että nyt on perjantai-ilta ja tämä täysin tyhjänpäiväinen viikko on ohi! Alkuviikosta olin aivan rikki niin henkisesti kuin fyysisesti lauantain kisoista, ja töistä kotiin tullessa ei huvittanut tehdä muuta kuin tuijottaa hämähäkin seittien kasvamista seinillä ja kaivaa nenää. Mutta nyt elinvoima ja energia on taas palannut oikeaan osoitteeseen ja tänään kävin kuntosalilla hieman harjoittamassa lihaskuntoani. Olin jo lähes unohtanut mikä se kuntosali oikein on tai mitä siellä tehdään, mutta sitten muistin, että tanko ei suinkaan ole mitään syötävää tai sillä ei huidota kanssatreenaajia, vaan se on kätevä kuntoiluväline! 
Boom, viidentenä päivänä Rahkamuija nousi kuolleista! 
Paluun takaisin elävien kirjoihin aloitin milläs muullakaan kuin kyykyllä ja melkein taas vaivuin uudelleen manan majoille, kun vitosen sarjat olivat niin tuskallisen pitkiä. Mut on luotu tekeen vaan ykkösiä, eikä tommosta airoopista hikoilua!
Kylläpä painaa tää rauta tänään! Oho, tää olikin Rahkaäijän tanko. Hups!
Ei vaan, mukavaa taas päästä kunnolla reenaamaan ilman mitään kisaressiä. Peruspuurtaminen on se, mistä pitää tykätä, että jaksaa treenata. Kaikki päivät ei voi olla kisapäiviä tai enkkatreenejä. Tai ei mua haittais, vaikka tekisinkin joka päivä uudet ennätykset. Se olis aika mukavaa oikeastaan!
Tääkin on varmaan jonkun muun tanko, kun on niin painavaa!
No niin ja sitten loppui jonninjoutavat jorinat! Huomenna Rahkabiili tankataan täyteen dieselrahkaa ja sen voimalla auto vie meidät Helsinkiin GoExpo-messuille. Mulla on sinne bloggaajapassi ja toivon saavani sen turvin joka kojulta ainakin kuus ilmasta polkupyörää ja vuoden proteiinipatukat. No oikeesti en saa varmaan mitään muuta kuin ilmaisen pysäköinnin, mutta ei huono sekään!
Kuulin tällä viikolla, että IFBB:ssä on joku uus missisarj... eikun siis Fit model -sarja. Mä oon varmaan liian iso siihen naisten sarjaan, niin voisin pyrkiä miesten sarjaan. Treenasin tänään rentoa poseerausta ja pienten pohkeiden esittelyä. Ne on kuulemma tärkeitä. 
 Oltiin GoExpoilla myös viime vuonna ja ainakin silloin nähtävää oli enemmän kuin tarpeeksi. Eniten kiinnostaa tietenkin Fillari- ja Kunto-osastot.  Polkupyöriä kaikissa sateenkaaren väreissä ja maistiaisia vähän joka kojulla, ajettä! Viime vuodesta jäi kuitenkin erityisesti mieleen se, että vedin jonkun kuntosalin pisteellä 11 leukaa ja kiilasin päivän rankingin kärkeen. Tärkeintä ei ole hyvä yritys, vaan murskavoitto. Tänä vuonna olen kuitenkin mukavan reilu ja annan kaikille muille mahdollisuuden, koska jaksan nyt vetää ehkä kolme leukaa. Mutta ilmaisia proteiinipatukoita syön varmasti muidenkin edestä.
Rahkaäijä sen sijaan voisi mennä siihen naisten sarjaan, sen verran viettelevä on tuo poseerausasento. Katsokaa tuota lantiota, hips don´t lie! 
Sitten tietenkin käydään myös DontGoExpo-"varjomessuilla" pyöräkauppa Hi4bikessa ja sieltäkin voisi tehdä jotain hyviä löytöjä. Olettaisin, että tästä tulee kuitenkin tänä vuonna hivenen edullisempi reissu, koska viime vuonna meidän mukana Helsingistä tuli kokonainen kuntosali. Se on aina riski lähteä pakettiautolla reissuun, ties millainen kasa polkupyöriä lähtee messuilta mukaan.
Kannatti levätä tällä viikolla, koska hauikseni kasvoi niin isoksi, että se tuskin huomenna mahtuu sisään messukeskuksen ovista. 
Jos joku on siis huomenna GoExpossa tai DontGoExpossa, saa tulla morjestaan. Sellainen vinkki kuitenkin, että mua ei kannata etsiskellä sieltä hevosmessujen puolelta. Eikä myöskään Golf-osastolta. Paitsi jos siellä on hyviä maistiaisia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti