maanantai 21. marraskuuta 2016

Juoksua ja virtuaalitreeniä

Joku saattaa muistaa, kun juoksin viime vuonna tasan yhden kerran ja se oli Cooperin testi. Tänä vuonna juoksukerrat ja kilometrit on lähtenyt täysin käsistä, koska ollaan juostu jo ainakin kolmesti. Eihän meidän pitänyt juosta enää koskaan, koska se on niin kamalaa?! Ei niin, mutta hyvätkin päätökset on tehty pyörrettäväksi. Pitkän pohdinnan jälkeen tultiin yhdessä siihen tulokseen, että juokseminen on helppoa ja järkevää. Nyt kun tulee jonkin verran reissattua, juoksemista varten ei tarvitse juuri muuta kuin lenkkarit mukaan. Puolen tunnin hölkkälenkki majapaikan lähistöllä on myös paljon helpompaa mahduttaa aikatauluun, kuin kuntosalin etsiminen ja puolentoista tunnin salitreeni. Juoksemisessa on myös se etu, että sitä voi tehdä oikeastaan missä tahansa ja milloin tahansa.
Käytiin hölkkäilemässä jossakin Mullsjön kylänraitilla, kun oltiin pari viikkoa sitten Ruotsissa. Tällä kylänraitilla ei muuten mopoautot rällänneet, vaan nuoriso rälläsi traktoriautoilla.
Lopetin juoksemisen aikanaan, koska se oli epämiellyttävää, turhaa ja polviin sattui seuraavana päivänä. Ei se mitenkään erityisen miellyttävää tai mukavantuntuista ole vieläkään, mutta polvet on ehkä vähän paremmassa kunnossa nykyään, eikä ne ole ainakaan pahasti kipeytyneet muutaman koelenkin jälkeen. Tästä juoksun paluusta ei ole tulossa mitään laajamittaista ja tavoitteellista operaatiota, mutta jos nyt sen verran käy välillä löntystelemässä, että pystyy reissuissa juoksemaan. Ja sitä paitsi, juokseminen on mainio tapa tutustua uuteen paikkaan. Varmaan erikoisin paikka missä me ollaan juostu, oli Las Vegasin pääkatu eli Strip. Vähän tuli katseita muilta turisteilta, mutta tulipa koluttua katu päästä päähän.
Penkki-Pirjo ja pinkit kengät.
 Nyt on saatu pidettyä mukavaa kolme salia viikossa -tahtia yllä ja juuri eilen juonittiin, että miten muuten saadaan lisättyä sporttia elämään. Vähän liian laiskaa ollut viime aikoina. Varsinkin aeroobista liikuntaa olisi hyvä saada lisää (ei juoksua, ehheh!) ja suunniteltiin, että ainakin huomenna mennään pyöräilemään, vaikka taivaalta sataisi lihalientä ja rupikonnia. Tällä hetkellä on vaan se kamalin mahdollinen ulkoliikuntakeli. Jotain valoisaa muistuttavaa aikaa on pari tuntia päivällä ja koko ajan sataa vettä. Ei ihan hirveästi nappaa lähteä pyöräilemään, mutta ei sitä koskaan kadu, kun kotiin pääsee.
Tein penkkiä jalat ylhäällä, kun varoin selkää. Kompuroin samana päivänä liukkaissa ulkorappusissa ja ajattelin, että jotain varmaan venähti, mutta ei onneksi!
Mulla on hirveä matkakuume ja voisin tältä istumalta lähteä ihan mihin vaan. Suunniteltiinkin tammikuulle jotain etelän sporttilomaa, jos jaksetaan odottaa sinne asti. Kanariansaaret olisi kohtuullisen matkan päässä ja siellä on vähän paremmat kelit kuin näillä korkeuksilla, joten se olisi hyvä vaihtoehto. Jos siis tiedät, missä Kanarialla olisi hyvä sali (=vapaita painoja) ja muutenkin sporttinen meininki, niin kerro ihmeessä!
Kun on pitänyt blogia niin kauan, on pakko keksiä välillä tällaisia persoonallisia kuvakulmia. :D
Salitreenien lisäksi mä ja Rahkaäijä ollaan viime aikoina harrastettu virtuaaliurheilua. Rahkaäijä osti kauan himoitsemansa VR-lasit ja laseille on olemassa vaikka mitä pelejä ja simulaattoreita. Vuoristoratasimulaattori tuntuu niin aidolta, että tulee huono olo ja eilen vetäydyin maahan kaksinkerroin kiljuen, kun käärme hyökkäsi kohti yhdessä pelissä. Pelejä on vaikka millaisia ja esimerkiksi jousiammuntapelissä alkaa käsilihaksia väsyttämään, kun tarpeeksi ampuu nuolia. Kyllä siinä hiki tulee kun huitoo ympäri huonetta kapulat kädessä!
Tässä en jousiammu, vaan paistan lihapullia IKEA-simulaattorissa.
Veikkaan, että 2020-luvulla kukaan ei enää poistu kotoaan, vaan kaikki haahuilevat virtuaalilasit päässään ja reenitkin hoituu näppärästi virtuaalimaailmassa. Vaikka alkuun vähän vastustin näiden ostamista, niin ainakin matkakuumeeseeni VR-maailma on näppärä. Lasit päähän ja muutama napin painallus, niin pääsee vaikka Karibialle rannalle tai Pariisin ihailemaan Eiffel-tornia. Kelpaa oikean reissun puutteessa!

4 kommenttia:

  1. Ei hitto, mä haluan Yo!lupukilta VR-lasit! Lähden heti niillä Karibian rantahiekalle treenaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa pistää toivelistalle, ne on aika hauskat!

      Poista
  2. Auttaa eli ei, mutta Utti Hietala on ollut Fuengirolassa ihan Training Campilla. Fideoita löytyy Internetistä!

    Ps. Blogisi on edelleen kiva, vaikka sinusta on tullut starba. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos tiedosta! Täytyykin tutkia mitä Hulkki on siellä touhuillut.

      Kiva kuulla. :D En tunne itseeni erityisen starbaksi ja kaikista hulluista jutuista huolimatta koitan pitää tutun linjan täällä blogissakin, eli kirjotan vähän kaikesta, mikä elämässä ajankohtaista.

      Poista