maanantai 22. toukokuuta 2017

Kesän eka päivä

Viime lauantaina oli huippukiva päivä. Aamupäivällä kävin vähän mittelemässä voimiani seuran penkkikisassa ja vein voiton kotiin 60 kilolla ja sarjani ainoana osallistujana. Ei hassumpaa! Tämä oli mun ensimmäinen pelkkä penkkikisa ja mietin etukäteen, että miten osaan vain penkata ilman kyykkyä ja vetoa. Mutta penkkaa vaan, ei se ole sen vaikeampaa!
Tangossa voittoraudat 60 kiloa. Kuva Eero Niemelä.
Penkkikisan jälkeen lähdettiin Rahkaäijän kanssa polkemaan Vehoniemeen, koska siellä oli kakkubuffet ja me tykätään kakuista. :D Oli aivan ihana keli ja Tour de Tampere -pyöräilyn takia tuli vaikka kuinka paljon muitakin maastopyöräilijöitä vastaan matkan varrella.
Äksönintäyteinen päivä jatkui vielä illalla, kun me lähdettiin Lielahteen Motokeidas-motskarikaupan synttäreille katsomaan renkaanpolttoa ja muita älyttömyyksiä. Melkein aurinko pimeni, kun savu oli niin sankkaa.
Kuvasin päivän aikana videoita ja sen voit katsoa tuosta alta. Penkkikisaosuus alkaa kohdasta 4:15, pyöräily seitsemän minuutin kohdalta ja motorsportti kohdasta 11:45. Nämä tärppeinä, jos et jaksa katsoa koko videota, mutta jokin tietty juttu kiinnostaa. :D Video on suomeksi, vaikka otsikko on englanniksi.
Kuukauden mittainen pyöräilyhaaste on muuten nyt noin puolessa välissä ja yllättävän hyvin on mennyt. Joka päivä olen siis ajanut fillarilla vähintään puoli tuntia ja toisinaan reilusti enemmänkin. Koputan puuta, mutta uskon selviäväni tämän haasteen kunnialla loppuun!

Hauskaa viikko!

perjantai 19. toukokuuta 2017

Tarinatuokio: Kun kissalla flippasi päässä huonoin seurauksin

YouTubessa on ollut jo pidempään muotia storytime-videot, joissa kerrotaan joku dramaattinen tai hauska sattumus elämän varrelta. Yleensä näille storytime-videoille on tyypillistä, että otsikko ja videon kuva lupaa mitä järkyttävintä ja sitä myötä myös kiinnostavinta videomateriaalia. Otsikko voi huutaa "LÄHES MENETIN SORMENI" ja kuvassa on verta, irtosormia ja suolenpätkiä ja varsinaisesta videosta selviää, että leipäveitsi se vähän lipsahti, mutta tilanteesta selvittiin muumi-laastarin parantavalla voimalla.
Eilen saunassa katselin kämmenselässä olevaa pientä arpea ja ajattelin, että voisin työntää lusikkani tähän storytime-soppaan täällä blogimaailmassa. Ajattelin kylläkin pysyä ihan totuudessa, eikä otsikkokaan ole lainkaan liioiteltu. Suomeksi nämä olkoon tarinatuokio-postauksia. Saa käyttää, mutta pakko ei oo!

Tämä varsin värikäs ja vaiherikas tarinatuokio vie meidät melko tarkalleen viidentoista ja puolen vuoden taakse, vuoteen 2001. Olin silloin 10-vuotias ja neljännellä luokalla koulussa. Marraskuun puolivälissä oli jo lunta maassa, siitä oli pitänyt huolen pari viikkoa aiemmin raivonnut Pyry-myrsky. Keskiviikon koulupäivä oli ohi ja menin suoraan koulusta samalla luokalla olleen kaverini luokse. Melkein kaikki meidän pienen kyläkoulun oppilaat kulki taksilla koulumatkansa, kun maalla välimatkat oli pitkiä. Kaverini äiti oli töissä ja isä puuhaili pihapiirissä maatilan töissä. Olimme siis kaksin kaverini kotona ja leikittiin barbeilla. Luokkalaiseni kotona oli portaat, joita ei käytetty, joten rapuille sai viriteltyä hienoja barbien kerrostaloleikkejä.

Leikin lomassa paijaltiin vähän myös kissoja, joita taisi olla ihan useampi maatalossa. Yksi kissoista oli musta ja muistaakseni melko vanha. Ystäväni lähti käymään keittiössä ja istuin kissa sylissä olohuoneen sohvalla. Olin jo noihin aikoihin harras kissafani ja meidän perheeseen oli hankittu Assi-kissa edellisenä kesänä. Silittelin sylissäni istuvaa kisua ja se hiljakseen polki tassuillaan reisiäni. Tiesin hyvin miten kissoja pidetään ja tiedän edelleen, että olin tälle kissalle hyvin hellä, en ainakaan tietoisesti kohdellut sitä millään tavoilla kaltoin tai pitänyt ikävästi tai väkisin sylissä. Hetken sylissäni oltuaan kissa vaikutti siltä, että se on lähtemässä pois ja nostin silityskäteni pois, että kattimatti voi hypätä lattialle.

Kun nostin oikean käteni pois, kissa kävikin täysin arvaamatta kiinni siihen! Luulin ensin, että se leikkii, mutta kun jouduin väkisin ravistamaan kädessäni roikkuvaa kissaa pois, ymmärsin, että tästä on leikki kaukana. Kissa roikkui kädessäni hampaillaan ja repi kynsillään käsivartta. Sain kissan jotenkin irti kädestäni ja saman tien se hyökkäsi uudestaan, tällä kertaan jalkaani. Luin tuohon aikaan kaiken mitä eteen osui ja vain vähän aiemmin olin lukenut Valituista Paloista tarinan naisesta, jonka päälle hyökkäsi puuma luonnonpuistossa Pohjois-Amerikassa. On uskomaton, kuinka hädän hetkellä tulee aivan ihme juttuja mieleen ja muistan kuinka mietin, että tämä on vähän kuin se puuman hyökkäys siinä lehdessä.

Toinen hyökkäys oikeaan jalkaani oli vielä rajumpi, kuin käteen ja huusin ja yritin päästä irti kissan kynsistä ja hampaista. En edellenkään tiedä mitä kaikkea tässä toisessa hyökkäyksessä tapahtui, koska jälki oli niin rumaa, mutta siitä lisää tuonnenpana. Vaikka tapahtumasta on jo yli viisitoista vuotta, muistan edelleen tasan tarkkaan missä kohtaa olohuonetta kaikki kävi. Kun sain kissan jalastani irti, lähdin kohti ovea, joka johti olohuoneesta pois. En kuitenkaan ehtinyt pakenemaan olkkarista, eikä kissa ehtinyt hyökkäämään kolmatta kertaa, kun kaverini tuli keittiöstä kuultuaan huutoni ja karjui suoraa huutoa kissan nimeä ja silloin kissa jotenkin heräsi tai pelästyi ja lähti täysiä juoksemaan pois. Keittiöstä olohuoneeseen ei ollut pitkäkään matka, mutta kaikki kävi niin valtavan nopeasti, ehkä parissakymmenessä sekunnissa tai puolessa minuuttissa, ettei ystäväni tajunnut tilannetta aiemmin.

Kissan aikaan saaman jäljet oli aivan hirveät. Koko oikea kämmenselkäni oli täynnä naarmuja ja haavoja, joista muutama oli selvästi syvempiä. Luulen ainakin, että ne oli ne hampaiden aiheuttamat. Myös käsivarressa oli naarmuja. Oikea jalkapohjani ja sääri oli niin täynnä raapimishaavoja, että en voinut kunnolla astua ja oikeassa pohkeessa jalan sisäsyrjällä oli pahin reikä. Se oli nimenomaan reikä, ehkä noin 2-3 senttiä pitkä ja 1-1,5 senttiä leveä haava, josta ikään kuin puuttui palanen ja muistan täysin elävästi, kuinka reiässä näkyi sellaisia palloja. Lihashan se siellä näkyi syvässä haavassa. Mulle on edelleen aivan valtava mysteeri, miten kissa voi saada sellaisen aikaiseksi.

Kissahyökkäyksen jälkeinen loppupäivä on vähän haalistunut shokin ja vuosien myötä unohduksiin, mutta äiti muistaa nämä, varmaan ikuisesti. Kaverini aikuinen veli tuli puhdistamaan haavat ja laittamaan niihin laastareita. Soitin äidilleni töihin ja olin kuulemma melko hädissäni, että jalassa näkyy palloja, mutta äiti ei vielä hoksannut tästä nerokkaasta kuvailusta, kuinka syvä haava oli. Äitini ei päässyt lähtemään töistä heti ja iskä oli iltavuorossa, joten lähellä asuva pappani tuli hakemaan minut pois kaverin luota ja olin mummulassa siihen asti, kunnes äiti tuli. Tästä mummulareissusta en muista mitään. Kun äiti tuli hakemaan meikän mummun ja papan hoivista, olin aivan valkoinen ja kylmissäni, shokkia vähän pukkasi. Se sai äitini aavistelemaan, että nyt ei ole ihan pikku raapaisu tytöllä ja kurkkasi sen jälkeen pohkeen haavaa ja tajusi, että tässä ei nyt Muumi-laastarit jelppaa tarpeeksi. Lisäksi jalkapohja ja käsi oli ihan turvoksissa. Äiti soitti terveyskeskukseen, että täällä on nyt lapsi ihan revittynä kissan jäljiltä ja meidän täytyy tulla lääkäriin, niin vastoonoton täti oli huokaissut, että "kai teidän sitten pitää", kun varmaan ajatteli, että kissa on pikkuisen raapaissut, turha sitä varten on lääkäriin tulla. 
Matkalla lääkäriin heitettiin mun alle kouluikäinen pikkuveli sukulaisille hoitoon ja lähdettiin terveyskeskukseen. Lääkäri oli aivan järkyttynyt, että miten kissa voi saada aikaan tällaista jälkeä, eikä ollut kuulemma koskaan nähnyt mitään vastaavaa kissan aiheuttamana. Lääkäri oli aika rempseä ja kehotti tappamaan tuollaisen hullun kissan. Pohkeen kuoppa kursittiin kokoon tikeillä ja taisin saada myös jäykkäkouristusrokotuksen ja antibioottikuurin, ettei eläimen puremasta aiheudu mitään ongelmia jälkikäteen.

Tähän tapahtumasarjaan erikoisen lisätwistin toi vielä se, että seuraavana yönä alkoi kova myrsky, jota Janika-myrskyksikin kutsuttiin. Olin loppuviikon koulusta pois, koska en pystynyt kävelemään tai pitämään kädessä kynää ja pääsin mummulaan hoitoon. Janika roiski reilusti lunta tuulen kanssa ja katkaisi sähköt kylän jokaisesta kämpästä. Olin tavallaan vähän kateellinen koulukavereille, kun he saivat kouluruuaksi näkkileipää ja kylmiä nakkeja, koska ruuanlaitto koululla ei onnistunut. Sähköt oli poikki meillä peräti kaksi vuorokautta ja meille ei tullut sinä aikana vettä porakaivosta. Kissahaavoja piti kuitenkin suihkutella, ettei ne tulehdu ja pääsin sitten suihkuun naapureille, joille tuli pintakaivosta omalla paineella vähän vettä.

Ihan kun yhdessä kissan raatelemassa lapsessa ja kahden vuorokauden sähkökatkossa ei olisi ollut tarpeeksi riesaa ja harmia, sattui torstai-yönä vielä yksi aika pelottavakin juttu. Isäni oli tosiaan iltavuoroviikossa töissä ja ajoi Tampereelta kotiin aina puolen yön jälkeen. Koko torstain oli myrskynnyt ja ajokeli oli edelleen yöllä erittäin huono, lunta satoi ja tuuli kovaa. Viimeiset viisi kilometriä meille kotiin on kiharaista "rallitaipaletta", jossa on mutkaa toisensa perään. Yhden tällaisen mutkan jälkeen tiellä oli myrskyn kaatama suuri kuusi, jota päin isäni ajoi pimeydessä. Huonojen olosuhteiden takia vauhti oli melko hillitty, joten hän selvisi törmäyksestä ilman vammoja. Matka kuitenkin päättyi siihen, auto romuna ja puu keskellä tietä. Juuri kun iskä pääsi ulos autosta, kuului valtava rysähdys, kun toinen kuusi kaatui auton toisella puolelle peräkonttia viistäen. Hätäpäissään iskä soitti äitille, mutta ei oikein saanut sanottua mitään. Siinä meidän äiskäkin säikähti pahemman kerran, kun keskellä yötä kuuluu puhelimesta vain myrskyn ääni. Jo toinen shokkipotilas reilun vuorokauden sisään. Kun tilanne selkeni, taas kerran kultainen pappa tuli paikalle ja raivasi yhdessä iskän kanssa puut pois maantieltä ja hinasi auton pois.

Lisäjännitystä tähän autoepisodiin toi se, että samaisena torstaina päivällä iskä oli lähettänyt vakuutusyhtiöön kaskovakuutuksen irtisanomisilmoituksen autostaan. Heti perjantaina aamulla hän kuitenkin soitti vakuutusyhtiöön, että voitte repiä sen paperin, kun saapuu perille, tässä on vähän tilanne päällä. Lopputulema oli se, että autossa oli kasko voimassa, kun sen kohtasi kaatuneen puun maantiellä. Huh!

Näinä äksönintäyteisinä päivinä koitin toipua vammoistani ja etenkin henkisistä vammoista. Tykkäsin kissoista niin paljon ja sitten kissa hyökkää päälleni. Siinä oli vähän sulateltavaa. Alkuun vähän väistelin meidän omaa Assi-kissaakin, mutta hiljalleen luottamus kissoihin palautui. Tämä kuitenkin opetti, että joskus kissa voi olla arvaamaton ihan ilman syytäkin ja se pitää tiedostaa. Raatelija-kissakin sai pitää henkensä. Tarina kuitenkin kertoo, että kissa ehkä jotenkin aavisti, että nyt ei mennyt hyvin, koska tapahtuneen jälkeen se oli hukassa monta päivää.  Luokkakaverini äiteineen toi mulle tosi hienon Nalle Puh -piirrustussetin muutama päivä tapahtuneen jälkeen ja kovasti olivat pahoillaan tapahtuneesta. Eihän se kenenkään vika ollut, eikä siitä sen suurempaa polemiikkia tullut. Luulen, että tapahtunut kuitenkin jollain tapaa viilensi minun ja kaverini välejä. Kyllähän sen nyt ymmärtää, olihan siinä aika paljon draamaa kahden 10-vuotiaan tarpeiksi.

Tämä marraskuinen viikko viisitoista vuotta sitten on edelleen meidän perheen kestopuheenaiheita ja aina säännöllisesti palataan siihen, kuinka Annilla näkyi lihat sääressä, kun kissa hyökkäsi ja oli niin hirveä myrsky ja sähköt poikki monta päivää ja iskäkin ajoi puuta päin. Oikein naurattaa, että miten oli mahdollista, että tämä kaikki tapahtui ja vielä melkein yhtä aikaa. Mutta käsi sydämellä vannon, että tässä tarinassa ei ole pätkääkään värikynää, totta joka sana!

T'ässä oli tarinatuokio perjantain ratoksi. Jos olet kohdannut tappajakissoja, kärvistellyt pitkiä aikoja sähkökatkossa tai törmännyt kaatuneeseen puuhun, kommentoi alle! Saa kommentoida muutakin, oikeastaan ihan mitä vaan!

Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Nutella-sushit isoon makeannälkään!

Bulkkaatko kesää varten? Haluaisitko päästä eroon törröttävistä kylkiluista ennen bikinikauden alkua? Vaellatko päivittäin kymmeniä kilometrejä vuorilla ja tarvitset lisäenergiaa? Huolesi ja makeannälkäsi ovat pian mennyttä, sillä luvassa on Nutella-sushien ohje, jonka pelkkä lukeminen voi aiheuttaa kakkostyypin diabeteksen.

Tämä huippuunsa hiottu resepti on erittäin vaativa ja edellyttää yleensä vuosien kokemusta sushien rullaamisesta. Älä kuitenkaan lannistu, koska ahkeralla harjoittelulla sinustakin voi tulla armoitettu Nutella-sushien käärijä.
Aloita valmistelut rientämällä hyvinvarustettuun päivittäistavarakauppaan, josta kehotan ostamaan kuvan mukaiset ainekset. Aineksia voi myös varioida, mutta en suosittele sitä ensimmäisellä kerralla, ettei sushit mene pilalle aloittelijamaisten mokien vuoksi. Kyseiset ainekset maksoivat noin 15 euroa, joten tämä ohje ei sovellu tyhjätaskuille. Kokeneet sushinrullaajat ovat kuitenkin yleensä melko varakasta väkeä! Voit säästää leipomalla rieskat itse ja keräämällä metsästä metsämansikoita, jotka kylläkin kypsyvät vasta parin kuukauden kuluttua.
Ainesten lisäksi tarvitset terävän japanilaisen puukon, kirsikkapuisen leikkuulaudan, Villeroy&Bochin ruokailuveitsen sekä näyttävän tarjoilulautasen. Jos et kuitenkaan omista aitoa japanilaista santokua, voit käyttää myös veistä, joka on saatu vuosia sitten ilmaislahjana jonkin lehden tilaamisesta. Itse jouduimme turvautumaan ilmaisveitseen, koska aidot japanilaiset veitset sattuivat juuri olemaan hukassa.
Nyt alkaa varsinainen ohje, suosittelen että laitat nyt musiikin pois ja meluavat lapset ulos ja siirryt hiljaiseen paikkaan tavaamaan ohjetta, koska tämä vaatii 110 prosenttista keskittymistä.

1. Laita rieska leikkuulaudalle ja levitä Nutella-levitettä veitsellä koko rieskan pinta-alalle.

2. Kun Nutellaa on runsaasti rieskalla, asettele toiseen päähän lakua, suklaata tai pilkottuja mansikoita riviin.

3. Jos taitosi ovat sushimestarin tasolla, voit laittaa päähän myös kahta eri täytettä. Mansikat ja suklaa sopii erityisen hyvin yhteen.

4. Aloita sushin rullaaminen täytepäästä ja tee napakka käärö. Tästä vaiheesta ei valitettavasti ole kuvaa, koska kuvaajamestari unohti ottaa kuvan.

5. Kun käärö on rullattuna edessäsi, ota esiin katanasi ja leikkaa rullasta 6-8 sushipalaa. Terävä puukko on tärkeä, sillä rulla pitää leikata, ei sahata. Varsinkin lakritsipalat saattavat yrittää vastustaa prosessia.

6. Asettele sushipalat tarjoilulautaselle leikattu pinta ylöspäin.
7. Aidot sushit tarjotaan aina soijakastikkeen ja wasabin kanssa, mutta näiden Nutella-sushien kanssa voit testata vaikkapa kinuskikastiketta ja kermavaahtoa.

8. Syö kaikki palaset ja tunne, kuinka hyvät hiilihydraatit ja rasvat virtaavat kehoosi ja elvyttävät ja palauttavat lihakset kaikista koettelemuksista. Pro tip: Kääröt voi jätttää myös leikkaamatta paloiksi ja heittää kokonainen käärö muovipussiin ja ottaa evääksi vaikka pyörälenkille.

Tässä oli kesäisten Nutella-sushien ohje. Nämä makeat maki-palaset sopivat niin lohturuuaksi kuin juhlatarjottavaksi. Palat kannattaa valmistaa vain hieman ennen tarjoilua, ettei sushikuori pääse kuivumaan. Eikun käärimään makeita herkkususheja!
Vietin eilen syntymäpäiviäni ja juhlapäivä oli melko kissaisa. Pinkki pehmokatti on Rahkaäijältä. <3

maanantai 15. toukokuuta 2017

Sähköistä tunnelmaa - LaPierre SX800

Ilmassa on käsinkosketeltavaa sähköä, nimittäin sellaista, joka tulee sähköpyörästä! Rahkaäijä eli tulisilla hiilillä peräti kuukauden verran odotellessaan uutta sähkömaasturiaan ja vielä kun pyörä jäi kertaalleen jonnekin Saksan logistiikkakeskukseen muhimaan, alkoi ajohimot olla jo sietämättömässä mittaluokassa. Viimein perjantaina päästiin kuitenkin hakemaan poika kotiin Nippelistä, missä pyörä odotti polkijaansa valmiiksi kasattuna.
Tää ei oo meinaan mikään mummojen sähkömankeli!
Fillari on siis LaPierre-merkkinen ja malliltaan SX800. Boschin akku, 170 milliä joustoo ja Sram GX -osasarja ja painoa hillittömät 23 kiloa akun kanssa. Kaks pyörää ja ohjaustanko. Siinä varmaan tärkeimmät speksit. Kuten kuvasta voi melkein päätellä, tämä peli on tarkoitettu maastoon ja varsinkin endurohommiin ja myös alamäkeen.
Pieni ja huomaamaton akku. :D
Suurimman osan vapaa-ajasta Rahkaäijä on pyörän kanssa jossakin mettässä ja lopun aikaa akku latautuu uutta lenkkiä odotellessa, että ei miestä paljon näy kotona. Lauantaina Rahkaäijä kuitenkin suostui oman salitreeninsä ajaksi lainaamaan rakkaintansa ja mäkin pääsin heittämään kolmen vartin lenkin sähkiksellä. Onhan toi nyt rento peli! Harvoin maastopyörällä ajaessa lenkin keskinopeus on 17 kilometriä tunnissa. Ajelin niin asfalttia ja pururataa kuin kunnon maastopätkääkin, enkä kauheasti keksi valittamista! Erityisen kiva tuo on juuri niille siirtymille, kun pitää päästä sinne metsäpolun alkuun. Jokainen Tampereella pyöräillyt myös tietää Lukonmäen, tuon jokaisen pyöräilijän painajaismäen, joka on jyrkkyydeltään 12 % ja pituutta puolisen kilometriä. Siinä kovakuntoisinkin kaveri alkaa läähättämään, kun runnoo mäen polkien ylös. Mutta voi sitä onnenpäivää, kun nakuttelee LaPierresta turbo-moodin päälle ja polkaisee Lukonmäen ylös kahtakymppiä. Totta kai siinä vähän hengästyi, mutta varsin kevyesti.
Econ vasemmalla puolella olevat palkit kertoo avustuksen määrän. Tässä ei paljon avusta, kun keskityin kuvan ottamiseen.
Pyörässä on viisi eri asetusta. Offilla avustus ei ole päällä lainkaan, eco auttaa vähäsen, tour on aika sopiva lenkille, sport auttaa jo enemmän ja kunnon mäkeen laitetaan turbo päälle. Mitä enemmän polkee, sitä enemmän moottori avustaa. Eli Lukonmäkeä ei ole mahdollista päästä ylös polkematta, ikävä kyllä. Suurimman osan lenkistä käytin tour-asetusta, joka auttaa ihan mukavasti, mutta ei liikaa ja kunnolla polkien maisemat vaihtuu ihan rivakasti. Ainakin tämän sähköpyörän polkeminen tuntuu samalta, kuin koko ajan olisi loiva alamäki ja myötätuuli ja reisissä voimaa niin pirusti. Lenkillä tuntuu siis siltä, että on oikeasti ajamassa pyörällä, mutta meno on kivan kevyttä ja lennokasta.
Tänään kelit suosi polkijaa.
Meillä on nyt siis yksi sähköpyörä, joten ei voida heittää yhteisiä sähköpyörälenkkejä, mutta silti lähdettiin ajamaan tänään yhtä matkaa. Rahkaäijä sähkö-Pierrellä ja mä cyclocrossilla ja ne oli aika tasavahvuinen pari vauhdiltaan. LaPierrellä ei todellakaan tee mieli ajaa tasaisella ilman sähköavustusta, koska se on niin painava ja notkuakin on aivan riittävästi ja alla on nihkeät downhill-nakit. Kun asfaltilla kytkee moottorin pois, tuntuu siltä, että on vähintään rengas puhki tai jarru laahaa, kun meno on niin tukkoista. Samoin pyörää taluttaessa huomaa, että nyt todellakin työnnellään jotain tosi painavaa. Mutta sähköavustuksella ajaessa painoa ei todellakaan huomaa. Ja alamäessähän paino on vaan hyvä asia, tulee sukkelammin alaspäin.
Riittävä ja säännöllinen jäätelönsyönti varmistaa pyörälenkeistä palautumisen, sen tietää Leokokin!
Kiitos kuukauden pyöräilyhaasteen, arki on tällä hetkellä melko pyöräilyaiheista. Ideana on siis ajaa joka päivä vähintään puoli tuntia kuukauden ajan. Tänään on kahdeksas päivä ja melko helposti on mennyt tähän asti. Parina päivänä on tullut kasaan juuri niukin naukin puoli tuntia, mutta keskimäärin lenkit on ollut ehkä noin kolmen vartin pituisia. Kuten tähän kotimaiseen kevääseen kuuluu, kelit on ollut varsin vaihtelevia ja kampia on pyöritetty sekä lumisateessa, että auringonpaisteessa.
Tarkenee!
Tässä kuitenkin mukavasti näkee kevään etenemisen, kun joka päivä jalkautuu tai siis polkeutuu luontoon katselemaan puita ja puskia. Tänään Kaukajärvellä oli paikoin jo erittäin lupaavan vihertävää, kyllä se siitä!
Täällä pyöräily sähköillä ja ilman jatkuu ahkerasti, pyöräilemisiin!

maanantai 8. toukokuuta 2017

Ei se ole hullu, joka yllyttää, vaan se, joka yllytykseen lähtee...

Mä oon monta kertaa ääneen harmitellut, että onpa tylsää, kun ei ole enää työmatkaa, mitä pyöräillä. Arkisin päivät aina alkoi mukavasti reilun parinkymmenen minuutin polkaisulla ja työpäivästä pääsi mukavasti irti, kun pyöräili kotiin. Funtsin ääneen tätä arkipyöräilykaipaustani Rahkaäijälle, joka ehdotti, että poljetaan vaikka kuukauden ajan viitenä päivänä puolen tunnin lenkki. Homma karkasi kuitenkin vähän käsistä ja hetken päästä tämä haaste oli muotoutunut niin, että kuukauden ajan joka päivä vähintään puolen tunnin pyöräily. OK, mä oon mukana!
Päivä kakkosen lenkillä oli vesiesteitä!
Koska keksimme tämän haasteen eilen, se myös alkoi eilen eli tänään on menossa päivä kaksi ja lenkkejä on jo takana kaksi. Haasteen ainoa sääntö on, että joka päivä puoli tuntia pyörän päällä. Maastopyörällä, cyclocrossilla, maantiepyörällä, Ponilla, ihan sama! Myös pyöräilyn pilkkominen osiin sopii, voi käydä vaikka kaupassa tai kaverilla pyörällä tai ajaa aamulla vartin ja illalla vartin, kunhan 30 minuttia tulee päivittäin täyteen. (Enemmänkin saa ajaa!) Myöskään vauhdilla tai kilometreille ei ole väliä.
Tänään käytiin maastoilemassa Kaupissa ja Lidliin poikkeamisen kanssa meni yhteensä tunnin verran.
Suurin motivaatio tähän kuukauden haasteeseen on puhdas yllytyshulluus ja vähän oudoista haasteista pitäminen. Tässä blogissa on nähty muun muassa cooperin testi reenaamatta, erittäin rankka sotilasmaastavetohaaste, moottoripyöräpoliisin työntökoe ja hihaton tammikuu. Tämä olkoon jatkoa kaikille älyttömille sportti-haasteille.
Toinen syy on se, että talvella tuli ajettua pyörällä suhteellisen vähän ja tästä voisi vähän tarttua pyöräilykuntoa ja ajotunteja kesää varten. Kolmantena syynä ainakin itselläni on se, että näin liikunnan saa  melko helposti osaksi jokapäiväistä elämää. Ennen me molemmat oltiin aikamoisia himotreenaajia, mutta viimeisen vuoden aikana sporttia on tehty lähinnä silloin, kun on ehditty ja jaksettu. Palaisin kuitenkin mielelläni sinne urheiluhullun kategoriaan takaisin, koska se on sellainen elämäntyyli, josta oikeasti pidän. Liikunta on yksi parhaita asioita elämässä, koska mä aidosti nautin sportista. Se ei ole mikään välinearvo sille, että saisi hoikemman varren tai pidemmän iän, vaan pyöräilen ja treenaan salilla, koska se on kivaa ja kehittyminen koukuttaa.
Uhkarohkeasti vaihdoin jo eilen cyclocrossiin kesärenkaat, koska uskon jatkuvista lumikuuroista huolimatta kesän saapumiseen.
Puoli tuntia päivässä on ihan älyttömän vähän, eli sen varmasti ehtii tekemään. Luulen, että suurin haaste on jaksaa tai lähinnä viitsiä hypätä satulaan joka päivä. Nyt ei pitäisi olla luvassa mitään reissuja tai hulluja työviikkoja, eli esteitä päivittäiselle pyöräilyannokselle ei ole. Se on viitsimisestä kiinni. Osan lenkeistä voi rullailla niin löysästi, että kävelykin on rankempaa, joten ei tässä pääse pahaa ylikuntoakaan syntymään. Eli siis ihan helppo nakki! Vai onko? Raportoin siitä tulevan 30 päivän aikana!
Suuri aarteenmetsästäjä!
Pyöräilyhaasteen lisäksi meillä on toinen uusi innostuksen aihe, eli aarteenmetsästys! Tarkemmin sanottuna ostettiin metallinpaljastin, jolla ollaan käyty muutamana päivänä piippailemassa metsissä ja hiekkarannoilla. Ikävä kyllä tässä huomaa sen, että kaupunkialueella on aivan järkyttävä määrä roskaa luonnossa, sillä suurin osa löydöistä on ollut tähän mennessä tölkin palasia, pullonkorkkeja ja muuta luontoon kuulumatonta törkyä. Vielä emme ole siis päässeet muinaisesineistön ja piilotettujen aarrekätköjen äärelle. Kotihuudeillani maalla on vanhan kartanon rauniot ja innolla odotankin, milloin lähdetään sinne piippailemaan, koska sieltä voisi löytyä mielenkiintoisia juttuja ja tiedän, että siellä ei kukaan ole kauheasti käynyt roskaamassakaan.

Toukokuu on siis täten pyöräilyn ja aarteenetsinnän kuukausi! Kuulostaa ihan suunnitelmalta. Jos aiot lähteä mukaan pyöräilyhaasteeseen (tai edes 5 pv/viikossa kevytversioon) ilmianna itsesi. Kyllä ne kelitkin kohta (ehkä) lämpenee, niin ei tarvitse ajaa enää toppahanskat kädessä! :D

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Vuosi yrittäjänä

Viime viikolla meidän yrityksellä oli ensimmäiset synttärit, eli vuoden päivät tässä ollaan nyt yritelty kaikenlaista. Ajattelin nyt kertoa, että millaista tämä yrittely on ollut omasta näkökulmastani. Tässähän on se hauskaa, että vielä joskus pari vuotta sitten mietin, että yrittäjyys on varmaan kuivinta ja ikävintä, mitä keksin. Ajattelin, että ihan varmaan tulee konkurssi ja kaikki rahat menee ja on kaikkia tosi ikäviä veroja ja maksuja ja mätkyjä ja velkaa ja ikinä ei ehdi tekeen mitään kivaa, kun koko ajan pitää tehdä töitä, ettei vaan mee konkurssiin. Että semmosista lähtökohdista yrittäjäksi!
Tänään työpäivä oli sellainen, että käytiin maalla kuvaamassa yksi video ja Nelli-kissa tunki heti syliin. En kestä, kuinka ihanaa on, kun järvi on vapaana. Kevät!
Rahkaäijä houkutteli mua jo useampi vuosi sitten, että perustetaan jokin liikuntaan liittyvä bisnes, mutta en innostunut silloin juuri yhtään. Syyt yllä. Reilu vuosi sitten YouTube-hommat kuitenkin räjähti isosti käsiin ja hyökättiin tilaisuuteen kiinni vähintäänkin täysiä, ja todettiin järkeväksi perustaa osakeyhtiö. Itse firman perustaminen on helppoa kuin heinänteko, koska kaikki paperihommat meille teki tilintarkastaja ja me vaan laitettiin nimet alle. Ainakaan se osuus ei ollut siis kovin työlästä. Tällöin alkuaikaan mä olin vielä palkkatöissä ja käytännössä olin neljään asti arkisin töissä ja sen jälkeen alettiin kuvaamaan videoita ja viikonloppuisin puuhailtiin videoiden parissa myös. Mutta alkuun sitä oli niin innoissaan, että ei paljon työtahti painanut.

Loppukesästä heittäydyimme molemmat 24/7 -yrittäjiksi ja mä koitin samalla opiskella, mutta se oli ihan tuhoontuomittu yritelmä. Hyvä yritys, höhhhööhöhö! Varsinkin syksyllä painettiin ihan hulluna hommia, eikä toinen YouTube-kanava eli Beyond the Press ollut vielä lähtenyt lentoon. Sen aika tuli vasta oikeastaan loppuvuodesta. Siihen asti sitä kanavaa pyöritettiin tappiolla, koska kaikkii hulluihin rakenteluihin ja videoihin meni rahaa, mutta kanava ei tuottanut juuri mitään. Voisinkin sanoa, että meidän suurin työvoitto on ollut Beyond the Pressin jaloilleen saaminen, nyt se on jo kohtuullisen iso kanava, joka vetää katseluita ilman Hydraulic Press Channelin vetoapua. Itse asiassa molemmilla kanavilla on ollut suunnilleen yhtä paljon katseluita tämän vuoden aikana joka kuukausi.
Tänään me tehtiin nuotio videota varten. Ei ollut pahemmin ruohikkopalon vaaraa, kun pelto oli litimärkä.
Suomessa tykätään kisata siitä kenellä on kurjinta ja etenkin jotkut yrittäjät tykkää lietsoa elämän ja yrittämisen rankkuutta kovasti. Ainakin omalla kohdalla oli kuitenkin paljon rankempaa aikanaan opiskella ja tehdä töitä samaan aikaan. Esimerki kaksi vuotta sitten runttasin kasaan väkisin viimeisiä kandi-opintoja ja kävin samaan aikaan töissä noin 30 tuntia viikossa. Jokainen, joka on joskus opiskellut ja tehnyt töitä samaan aikaan, tietää mitä se on, kun menee istumaan jonnekin ruotsin kurssille kasilta aamulla ja sieltä suoraan töihin ja kotiin pääsee ehkä ysiltä illalla ja viikonloppuna on töitä ja tentit painaa päälle ja aina on huono omatunto siitä, että joku koulujuttu on kesken. Se on aivan ahterista, ihan suoraan voin sanoa. Onneksi mulla oli noihin aikoihin mielekäs työpaikka (IKEA <3), niin se ei ollut niin raskasta, kuin olisi voinut olla. Mutta jos yrittäjät sanoo, että oma duuni on 24/7 työtä, niin sitä se on paljon opiskelijoillakin.

Mulla on nykyään toki täysin vääristynyt kuva yrittäjyydestä, koska pistettiin lafka pystyyn täysin ilman alkupääomia, yritystukia tai lainoja ja ollaan maksettu molemmilla palkkaa ja investoitu kameroihin ja muihin härpäkkeisiin ja silti ensimmäinen tilikausi jää reilusti voitolle. Ei ole ehkä ihan normaali tapaus. Meillä ei ole myöskään ketään töissä, joten me ei olla kohdattu palkkaamisen haasteita. Kirjanpidon firmallemme tekee tamperelainen tilitoimisto Scantilit, joka on ollut aivan korvaamaton apu meille. Tässä vuoden aikana on tullut eteen niiiin tyhmiä kysymyksiä, että siellä on varmaan Scantileillä muutaman kerran lentänyt aamukahvit näppäimistölle, kun taas on tullut sähköpostia Vuohensillan hölmöläisiltä. Mutta aina olen vastauksen saanut ja asiat on ratkennut. Mun duuni on kerätä kuitit ja laskut ja tehdä laskut ja se hajottaa mun hermoja jo niin paljon, että onneksi ei tarvi laskeskella mitään maksettavien alvien määriä itse. Mun kuittihelvetti kuitenkin helpottui huomattavasti, kun aloin käyttämään eTasku-sovellusta, johon kuitit saa pilveen talteen, voin suositella! Siellä saa myös matkalaskut tehtyä hyvin.
Nelli-kissa yritti syödä Rahkaäijän.
Meidän firman työnjako on sellainen, että raha-asioiden lisäksi mä pidän kalenterin ja monet muut juoksevat asiat hanskassa ja perkaan sähköposteja monta kertaa viikossa, että onhan kaikkiin olennaisiin vastattu. Meillä tulee yhteydenottoja ja yhteistyöpyyntöjä sähköpostilla (kanavan postiin, henkilökohtaisiin sekä jopa Rahkamuijan postiin) Facebook-sivun kautta, YouTuben viestien kautta, puhelimella ja jopa WhatsAppilla ja Facebookin Messengerillä. Mun mielestä on jotenkin äärimmäisen epäammattimaista pistää yhteistyöpyyntö henkilökohtaiseen FB:n messengeriin. Sitä varten on sähköpostit ja HPC:n Facebook-sivu. Tämä takia perkaan myös Rahkaäijän messengerin ja Whatsappin aika ajoin, koska miehellä on niin monta rautaa tulessa, että siltä jää nämä viestit aina näkemättä. Tämä ei ole mitään parisuhdekyttäystä, vaan bisnestä. :D

Rahkaäijä keksii pääasiassa ideat ja toteutustavat videoihin ja melkein jokainen video kuvataan kaksin. Editoinnista vastaa pääasiassa Rahkaäijä, mutta mä editoin myös jonkin verran. Etenkin ennen reissua meillä oli kunnon editointitalkoot, kun molemmat pää sauhuten leikkasi videoita eri huoneissa. Kun pitää jossakin virallisessa tilanteessa tai sähköpostissa esitellä itsensä, Rahkaäijä on tietenkin toimitusjohtaja ja mä yleensä tuottaja. Toimitusjohtajan ja tuottajan työtehtävät on tässä firmassa varsin monenkirjavia.
Myös työajat meillä on monenkirjavat, tässä yhtenä yönä Rahkaäijä puhui puhelimessa yhden aikaan yöllä meidän mobiilipelin kehittäjän kanssa ja joskus mä intoudun tekemään matkalaskuja sunnuntai-iltana kymmenen jälkeen. Mutta nämä on valintoja, matkalaskut ja puhelut voi hoitaa myös päivällä. Kaikille yrittäjille suosittelen muuten lukemiseksi Timothy Ferrissin 4 tunnin työviikko -kirjaa, siinä neuvotaan hienosti, kuinka yrittäjän työpäivästä puristetaan joutokäynti ja turha muka-tekeminen pois.
Nelli on meidän salainen ase videoilla, aina kun näkyy kissa, saa enemmän kommentteja. :D
Mitä noihin alussa lueteltuihin kauhukuviin tulee, en usko konkurssiin ainakaan lähiaikoina ja ikäviä veroja ja maksuja kyllä riittää vaikka muille jakaa. Arvonlisäveron maksaminen on harvinaisen ärsyttävää, mutta se nyt vaan kuuluu tähän diiliin ja säännöt on samat kaikille. Paitsi ehkä niille, jotka operoi yritystään Bahama-saarilta käsin. Oikeasti ehkä ärsyttävintä on se, että sairaslomaa on tosi hankala pitää, kun tekee töitä itselleen. Mä oon just nyt hirveessä räkätaudissa ja palkkatöissä olisin ollut varmasti saikulla koko tämän alkuviikon, nyt keräsin itseäni sohvalla vaan maanantain. Nyt ei ole tarvinut mitään superraskasta tehdä, mutta kovin montaa päivää ei pysty makaamaan, kun juuri tultiin reissusta ja käytännössä kahteen viikkoon ei olla kuvattu yhtään videota. Yrittäjänä on se tylsä homma, että sairasloman miinusmerkki ei ole pelkästään se, minkä menettää myynnissä sairasloman aikana, vaan vaikutukset on niin paljon pidempiaikaiset. Esimerkiksi jos pienen lounaspaikan omistaja vetää yhtäkkiä ovet säppiin viikoksi flunssan takia, etsii asiakkaat varmasti jonkun toisen ruokapaikan ja asiakkaita on vaikea saada takaisin. Sama se tässä vähän on, että jos ei tuota viikkoon mitään sisältöä minnekään, katsojat löytää varmasti muutakin viihdykettä . YouTube on alustana siitä raadollinen, että se rankaisee sisällöntuottajaa algoritmeillaan, jos videoita ei kuulu pitkään aikaan. Eli jatkossa tauon pitäneen tekijän videoita ei suositella katsojille niin paljon kuin ennen.
Meidänkin kissapojat on päässyt tällä viikolla nauttimaan keväästä ulkoiluhäkkiin.
Sitten myös mua hieman ärsyttää palkan maksaminen itelleni. :D Olen aivan hillittömän nuuka firman rahoista ja valitan koko ajan kaikista Rahkaäijän kalliista ostoksista, enkä haluaisi maksaa palkkaa itelleni, koska en tarvitse sitä rahaa mihinkään ja haluaisin vaan hillota sitä firman tilillä. On mulla kanssa erikoiset ongelmat. Viime aikoina autossa istuminen on myös vähän ärsyttänyt. Me reissataan aika paljon ja laskin juuri, että huhtikuun loppuun mennessä olen ollut muualla kuin kotona melkein 30 yötä tänä vuonna. Varsinkin Helsingissä ravaamisen olen ihan kypsä, mun mielestä kaikki voisivat tulla Tampereella sen sijaan, että me käydään melkein joka viikko Helsingissä.

Välillä huomaan miettiväni, että mitenköhän voisimme laajentaa bisnestä vielä lisää tai pitäisikö joskus alkaa jonkun ihan toisen alan yrittäjäksi. Lueskelen Kauppalehdestä uusien yritysten listaa ja mietin, että mitenköhän tollakin menee ja protestilistalta bongailen tuttuja nimiä. Yrittäjyys on siis hieman päässyt ihon alle. Me ollaan myös huomattu sellainen ilmiö, että monet muut suomalaiset YouTuben tekijät leimautuu mediassa nimenomaan tubettajina, mutta me ollaan yrittäjiä. Ehkä tähän vaikuttaa se, että nuoret tubestarat nähdään nimenomaan nuorten idoleina, mielipidevaikuttajina ja uuden median edustajina, kun taas me ollaan tuotu aika paljon sitä esiin, että tämä on meidän työ ja tehdään videoilla bisnestä. Tämä siitä huolimatta, että muutkin suositut tubettajat elää videoden tekemisellä ja me ollaan myös joillekin idoleita ja tehdään telkkarin korviketta. Mutta kyllä tämä jako mulle sopii, me edustetaan mielellään yrittäjiä!
Leoko odottaa jo innolla häkkiin eksyviä sammakoita ja päästäisiä.
En tiedä, olenko loppuelämääni yrittäjänä, mutta nyt homma ainakin toimii. En usko, että mulle olisi mikään ongelma joskus palata palkkatöihin, siinäkin on monia etuja yrittäjyyteen verrattuna. Mä en ole kuitenkaan valmis nostamaan kumpaakaan jalustalle ainoana oikeana elämäntyylinä. Yrittäjyydessä sekä vapaus että vastuu on paljon suurempia, mutta on monella palkkatyöläiselläkin iso vastuu töissään, mutta ei välttämättä niitä vapauksia.
Eräässä tapahtumassa, jossa oltiin puhumassa nuorille, sanoin, että ei yrittäjyyttä tarvitse pelätä. Ei se ole yhtään kuivaa, vaan aivan kivaa ja ongelmiin saa apua ja nuoria yrittäjiä tarvitaan. Jos on hyvä idea (joka myös luultavasti toimii käytännössä), niin firma pystyyn vaan!

Tuli kyllä aikamoinen kilometripostaus, mutta luulen, että siltä ainakin jokunen ajatus jäi vielä kirjaamatta. Kiitos, jos luin koko setin ja voi voi, jos et. :D Mukavaa loppuviikkoa!

torstai 27. huhtikuuta 2017

Leuattaen läpi Floridan!

Lomalla ei ehkä ehdi tai jaksa käyttää aikaansa urheiluun, ja yleensä sporttisesta osuuden hoitaakin pitkät kävelyretket ympäri huvipuistoja ja kaupunkia. Lihaskunnosta on kuitenkin myös syytä pitää huolta matkan aikana ja siihen tarjoaakin oivallisen mahdollisuuden vuonna 2012 kehitetty urbaani kaupunkilaji nimeltä leuatus! Monille leautus tuli ensimmäisen kerran tunnetuksia Rahkamuijan Kalifornian leautus-postauksesta, joka oli elävä legenda jo heti julkaisunsa jälkeen. Nyt leuatus tekee näyttävän paluun, nimittäin täältä pesee leuatuskokoelma Floridasta!
Tällä kertaa leautukset tallennettiin videoformaattiin, koska videointi vaatii paljon vähemmän sekä leuattajalta että kuvaajalta. Usein kuvaa ottaessa leuattaja joutuu roikkumaan kohteessa kohtuuttoman kauan, että hetki saadaan ikuistettua, mutta videoidessa veto tulee varmasti talteen. Videolta näkee mukavasti myös mahdollisten sivullisten reaktiot!
Tässä tulee Floridan leautukset! Tunnistatko tai arvaatko kaikki kohteet?
Sporttista viikon jatkoa, muista leuattaa aina kun voit!

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Suomen ensimmäiset Shorty Awards -voittajat! 🏆

Jatketaan siitä, mihin jäätiin edellisessä postauksessa! Lennettiin siis Orlandosta New Yorkiin myöhään lauantaina ja keltaisen taksin kyydittäminä saavuimme hotellille. Valitsin hotellin niin, että se olisi mahdollisimman ytimessä, mutta samaan aikaan järkevän hintainen ja onnistuinkin valinnassa mainiosti. Times Squarelle oli matkaa vain pari korttelia ja hotelli oli siisti ja eikä luteitakaan näkynyt. Me ollaan aivan hysteerisiä bed bugsien kyttääjiä, Suomessakin pengotaan jokaisen hotellin patjat ennen huoneeseen majoittumista.
Vaikka kello oli hotellille saapuessa jo yksi yöllä, Times Square veti meitä puoleensa kuin magneetti. Meidän oli pakko päästä katsomaan miltä näyttää Pohjois-Amerikan suurimman kaupungin keskusta lauantai-yönä. Ja elämää riitti! Aivan kuin olisi ollut päivä, kaikki mainosvalot pösöttivät niin kirkkaina ja ihmisiä oli liikkeellä valtavasti.
Lauantai-illan huumaa Times Squarella. Jos noista kaikista vilkkuvista valoista ei saa epilepsia-kohtausta, niin ei sitten mistään!
Pienen kävelykierroksen jälkeen maltettiin mennä nukkumaan. Meidän hotellin wifi-yhteys toimi vähän satunnaisesti, niin sunnuntai-aamu alkoi lähimmän Starbucksin etsinnällä. Rahkaäijän piti saada kahvia ja meidän molempien piti päästä pyhien yhteyksien äärelle. Neljä vuotta sitten Kaliforniassa ei ollut mikään ongelma, vaikka oli päiviä ilman nettiä, mutta nyt se olisi ollut mahdotonta, koska työhommat hoidetaan täysin somessa ja sähköposteilla. Ensi kerralla otetaankin joku datapaketti reissun ajaksi, ettei tarvitse juosta Tähtipaksin wifin perässä.
Sitten asiasta ihan toiseen, Yhdysvalloissa on jännittävää huomata kuin paljon tippi vaikuttaa palvelun laatuun. Esimerkiksi ruokakaupoissa tai kahviloissa, joissa myyjiä ei tipata, on meno välillä todella tylyä. Aivan kuin asiakaspalvelijat vihaisivat elämäänsä tai vähintään asiakkaita, eikä asiakkaita tervehditä tai katsota silmiin. Ei tietysti joka paikassa, mutta monesti törmäsin tähän. Sitten taas esimerkiksi ravintoloissa, joissa tarjoilijat saavat tippiä, on meno aivan eri ja ollaan niin mielinkielin. Mutta kannattaa ollakin, jos perheen elättäminen on tipeistä kiinni.
Hengaan vaan ton kupin kanssa, en pidä kahvista.
Bryant Parkissa oli jo kevät!
Meillä oli sunnuntaina aamupäivällä meet&greet Bryant Parkissa, oltiin siis vain ilmoitettu, että ollaan paikanpäällä kello 11, tulkoon ken tahtoo. Paikalle löysi tiensä viisi ihmistä ja myöhemmin vielä kaksi kävi moikkaamassa meitä hotellilla, kun heidän juna oli myöhässä. Näistä viidestä ihmisestä yksi oli syntyperäinen newyorkilainen, yksi oli Ranskasta, yksi saksalais-virolainen ja kaksi Israelista, mutta kaikki asuivat Yhdysvalloissa. Aika kansainvälinen meininki! Israelilaispariskunta oli kunnon hipstereitä, jotka kertoivat, että tykkäävät katsella meidän videoita monta peräkkäin ja samalla "drink and smoke". Mitä lie pössyttelevätkään meidän videoiden parissa...
Meet&greetin jälkeen hain välipalakeksin. Maistui yllättäen ihan proteiinipatukan ja keksin sekoitukselta.
Jäätelöautoja, hot dog -kioskeja, kebab-kojuja ja pretzel-kärryjä oli joka kadunkulmassa. New Yorkissa ei ainakaan pääse kuolemaan nälkään!
Fanitapaamisen jälkeen nukuttiin vähän päikkäreitä ja käytiin purilaisella ja sen jälkeen alkoikin Shorty Awards -gaalaan valmistautuminen. Tämän Shorty-homman historia on meidän kohdalla sellainen, että olin tammikuussa käymässä kaverilla, kun Lauri välitti mulle sähköpostin meidän ehdokkuudesta saatesanoilla "Noi bileet olis new vitun jorkissa!" Tutkittiin vähän tapahtuman taustoja ja todettiin, että tää on nyt hyvä juttu olla mukana, koska kyseessä on sosiaalisen median suurin ja arvostetuin gaala, ikään kuin somen Oscarit. Meillä kävi tammikuussa myös yksi kuvausporukka Jenkeistä, jotka oli tosi innoissaan meidän ehdokkuudesta. Nämä oli siis sellaisia tyyppejä, joiden näkemystä kannattaa kuunnella. Maaliskuussa selvisi, että olemme finaalissa ja silloin viimeistään tehtiin päätös lähdöstä. Oli Laurin kuningasidea yhdistää tähän samaan matkaan Florida, hyvä Rahkaäijä!
Tässä me jonotellaan vielä "rahvaiden jonossa".
Shorty Awardsin coctail-tilaisuus alkoi puoli viideltä ja se järjestettiin PlayStation Theaterilla, joka oli hyvin lähellä meidän hotellia. Katsottiin, että tässä on jono tapahtumaan, eikun odottamaan omaa vuoroa. Satuttiin kysymään vielä järjestäjätahon henkilöltä, että olemmeko oikeassa paikassa ja kun tämä kuuli, että olemme ehdolla, tuli pikainen lähtö vippijonoon, jossa sisäänkäynti kulki punaisen tai tässä tapauksessa vihreän maton kautta. Siellä salamavalot välkkyi ja joku Shortyn tyyppi tuli haastattelemaan meitä, että miksi me murskataan kamaa ja miksi ihmiset katsoo sitä. Hyvä kysymys. :D
Ilmaisen viinan pileet. Siitä lisää myöhemmin. :D
Melkein heti sisäänpääsyn jälkeen (sisälle tultiin tietenkin metallinpaljastimen kautta, kuten varmaan joka paikkaan Jenkeissä) meidät vinkattiin sivumpaan ja lyötiin kaksi pystiä kouraan ja onniteltiin. Vat da faak, mitä täällä tapahtuu?! Ollaanko me nyt voittajia? Miksi näitä on kaksi? Miksi me saatiin nämä jo nyt? :D Ilmeni, että gaalassa on niin monta kategoriaa, että vain pieni osa palkitaan lavalla ja muut voittajat saavat palkinnon heti. Esimerkiksi lavalla palkittiin vain paras naisnäyttelijä, mutta ei miesnäyttelijää ja vuoden Youtuber sai palkintonsa lavalla, mutta Youtuber Comedian ei. Jokaisesta kategoriaryhmästä oli yleensä vain yksi tai kaksi kategoriaa palkittiin lavalla. Meidän kategoria oli siis Weird ja se kuului 9 muun kategorian kanssa Tech & Innovation -ryhmään. Tästä ryhmästä palkittiin lavalla muistaakseni vain STEM-voittaja eli Bill Nye, joka on tehnyt paljon tiedeaiheisia sarjoja. Vissiin muutenkin joku kova äijä, koska sille hurrattiin varmaan kaikkein eniten.
Meidän pojat!
Saatiin tosiaan kaksi täysin samanlaista palkintoa, toinen tietysti murskattavaksi. Tämä on siitä hauska juttu, että kun kuulimme ehdokkuudesta, Lauri puoliläpällä vastasi viestiin, että ok, hyväksymme ehdokkuuden, mutta haluamme kaksi palkintoa, jos voitamme. Ja nyt me voitettiin ja saatiin kaksi palkintoa! Voi tätä elämää!
Moi, me ollaan Late ja Anni Tampereelta ja me tultiin putsaan palkintopöytä tänne teidän New Yorkin gaalaan!
Shorty Awards on järjestettiin nyt yhdeksättä kertaa ja tänä vuonna ensimmäisen kerran ehdokkaaksi valittiin suomalaisia tekijöitä, eli me ja Younower-tähti Peppina. Me panostettiin aika paljon yleisöäänestyksen mainostamiseen ja koitettiin pommittaa sitä paljon somessa ja videolla ja se kannatti, koska ensimmäisinä suomalaisina ikinä päästiin finaaliin. Voittajan ratkaisi yleisöäänet sekä ammattilaisraati ja tässä Weird-kategoriassa me oltiin niin sopivasti outoja, että vietiin homma kotiin!
Jaa sääkin oot saanu palkinnon? Niin määkin, mutta kaks! Mun mekon on suunnitellut Janina Luukkanen ja se mekko herätti gaalassa paljon ansaittua huomiota.
Suomessa monella on paljon YouTube-tilaajia ja katseluita ja seuraajia ja vaikka mitä, mutta me ollaan nyt aivan ainoat Shorty-voittajat. Hei kelatkaapa sitä! Eikö olekin aika hullua? On se! Tämä on niin iso kunnia, että nyt en välitä, vaikka kuulostaisin vähän leuhkalta. Tästä saa ja oikeastaan pitää olla tosi ylpeä!
Alussa tarjolla oli juomia ja coctail-paloja ja kävin molempien kimppuun varsin kovalla innolla. Kaksi palkintoa oli varsin kova keskustelunavaaja ja moni tulikin juttelemaan, että keitä te olette ja miksi teillä on noita kaksi ja yllättävän moni myös hiffasi mistä on kysymys, kun kerrottiin Hydraulic Press Channelista. Puoli kuuden aikaan ovet aukesivat juhlasaliin ja meillä on siellä pöytäpaikat. Juteltiin yhden pariskunnan kanssa tilaisuuden alussa ja kävi uskomaton sattuma ja he olivat samassa pöydässä meidän kanssa, pöytiä oli sentään yli viisikymmentä!
Pyrstögaala. Rahkaäijä muuten keksi, että Shortyn suomen kielinen nimi on Lyhkä ja nyt me puhutaan noista meidän palkintopysteistä, että ne on lyhkiä. Otettiin ne käsimatkatavaroihin takaisin tullessa ja kyseltiin toisiltamme, että onhan molemmat lyhkät tallessa. Lyhkät muuten meinasi jäädä jumiin turvatarkastuksessa, kun ne oli laatikossa ja niin kumman muotoisia, mutta pääsivät sitten läpi. Kai lasipatsaallakin saisi mellakan koneessa aikaiseksi, jos oikein yrittäisi!
Meidän pöytäseurue. Mun vieressä istuneet naiset oli voittanut jonkun somekamppissarjan ja Rahkaäijän vieressä istunut nainen oli ehdolla vuoden Periscopettajaksi, mutta ei voittanut.
Pleikkariteatterin sali oli iso juhlava ja tarjoilijat kiersivät kaatamassa lisää viiniä jatkuvasti.
Gaalassa esiintyi laulaja Lizzo, uskomaton asennemuija!
Palkintojen jaon lisäksi ohjelmassa oli musiikkia, videoita ja tapahtuman juontajan näyttelijä Tony Halen läpänheittoa. Gaala oli hyvin viihdyttävä ja kolme tuntia kului varsin nopeasti. Varsinkin kun kittasi koko ajan valkoviiniä! Mä olen ollut edellisen kerran humalassa kesällä 2012 ja se ilta johti Rahkamuija-blogin perustamiseen, koska uhosin jossain baarin jonossa, että huomenna perustan blogin. Heti perään keväällä 2017 menin New Yorkiin ja taas olin humalassa. Gaalan jälkeen oli jatkobileet Refinery Rooftop -nimisessä kattoravintolassa muutaman korttelin päässä ja käveltiin sinne jatkamaan ilmaisen viinan juhlia.
Näkeehän kaikki nyt varmasti, että me voitettiin?! Saatiin lyhkille onneksi sellaiset hienot laatikot, ettei rikottu niitä ennen prässiä.
Matkalla gaalasta jatkoille pystiä kanniskella mietin, että on tämä ollut uskomaton matka. Me asuttiin Hervannassa kolme vuotta sitten ja siellä asui myös Rahkaäijän sisko miehineen ja me aina yhdessä heidän kanssaan käytiin kyttäämässä Hervannan S-Marketin sunnuntaisia alennuslihoja, puhuttiin aina, että mennää porukalla lihataistoon. Kun Laurin sisko kuuli, että lähdemme gaalaan, sanoi hän osuvasti, että miettikää mikä matka on Hervannan lihataistosta New Yorkiin Shorty Awards -gaalaan. Eikä pelkästään fyysinen matka. Kyllä me alennuslihoja kytätään vieläkin, mutta tämä on jotenkin niin hauska ja osuva vertauskuva, Hervannasta Broadwaylla on aika matka.
Empire State Building näkyi hienosti kattoravintolaan!
Puolen yön aikaan lähdettiin käppäilemään hotelille ja koska mun kengät hinkkasi, kävelin sitten paljain jaloin Broadwayta hotelille ja mulla oli erittäin hauskaa ja hilpeää, ja Rahkaäijä väitti, että on noloa kävellä ilman kenkiä. Häh, just hauskaa! Oli aivan huippuilta ja niin hieno tunnelma, tällaiseen tapahtumaan amerikkalainen small talk -kulttuuri todellakin sopii, koska ihmiset tulee herkästi juttelemaan ja jakelee kehuja ja ainakin näyttelee aidosti kiinnostunutta!
Joku jäbä tuli juttelemaan meidän kanssa ja tein sille pyrstöviikset. Mun puhelin on täynnä tällaisia ihan pimeitä jatkokuvia. :D
Seuraavaa aamua ei voi välttämättä enää luonnehtia hienoksi. Kevyt harjoituksen puute alkoholin käytössä kostautui isosti ja voin erittäin pahoin. Vielä kymmeneltä aamulla tuntui aivan mahdottomalta ajatukselta, että mitenkään pystyisin matkustamaan lentokoneella kahdeksan tunnin kuluttua. Pepsi, proteiinipatukka, migreenilääke ja kuuma kylpy teki kuitenkin ihmeitä ja sain kasattua itseni huoneen luovutukseen mennessä. Meillä oli aamulla tarkoitus mennä katselemaan vähän nähtävyyksiä, mutta se sitten jäi, kun mää katselin vaan vessanpönttöön. Siis apua! Nyt kyllä jo naurattaa, olihan se aikamoinen farssi. :D
Eilen käytiin ostamassa vielä matkamuistoja ja Trumpin Donaldi pääsee veljen jääkaapin oveen. Mun Florida-paita on myös aivan viis kautta viis, lämmittää yhtä hyvin kuin Orlandon helteet.
Eilen aamupäivällä tavattiin vielä yksi meidän fani, joka oli sunnuntaina töissä, eikä päässyt meet&greetiin. Tämä nuori mies tahtoi kuitenkin erittäin kovasti tavata meidät, niin pitihän se saada järjestymään. Meillä oli mukana myös yksi prässätty herätyskello taulunkehyksissä, joka meidän piti antaa HPC-videoiden tunnuskappaleen säveltäjälle, mutta ei ehditty tavata häntä, eikä myöskään haluttu viedä taulua takaisin Suomeen. Keksittiin siis, että annetaan herätyskellotaulu tälle jäbälle, joka tuli meitä tapaamaan pitkän automatkan takaa. Nuori herra meni niin sekaisin tästä lahjasta, että alkoi itkemään ja sanoi, ettei voi mitenkään ottaa sitä vastaan. Uhkasin antaa taulun Starbucksin myyjälle, jos hän ei ota sitä, ja lopulta erittäin kiitollinen fani otti sen vastaan. Välillä on vähän pimeetä, että joku on niin innoissaan meidän tekemisistä.
Hei hei, New York, nähdään taas!
Fanitapaamisen jälkeen otettiin taas keltainen taksi alle ja suunnattiin JFK:n lentokentälle. Sitä ennen meidän hotellin respan mies halusi ottaa kuvan meidän Shorty-pystistä ja oli muutenkin ihan innoissaan, tai kuten Lauri sanoisi, meni aivan apinanpaskaksi meidän voitosta. Hän myös toivotti meidät tervetulleeksi milloin vain hotelliinsa, punainen matto kuulemma odottaa ensi kerralla. :D
Meillä oli tällä reissulla kattava valikoima lentokenttiä, kun lennettiin Helsingistä Miamiin, Orlandosta LaGuardianille ja JFK:lta takaisin Helsinkiin. Näistä Jenkkipään kentistä JFK oli ehdottomasti siistein ja Miami tuntui ihan joltain slummilta. Helsingissä on panostettu tosi paljon siihen, että tulija saa paikasta hyvän ensivaikutelman, niin samaa ei voi sanoa juuri esimerkiksi Miamin kentästä. Onneksi totuus paljastuu aina ulkona, Miamissa on palmuja ja Helsingissä lunta!
Siirryin lattialle nukkumaan, kun en saanut nukuttua penkillä. Economysta ykkösluokkaan kertaheitolla!
Tultiin tänä aamuna ysin aikaan Suomeen ja väsymys oli ihan jäätävä päivällä, mutta nyt on taas ihan pirteä olo. Veikkaan kuitenkin, että uni tulee melko helposti, kun univelka antaa jet lagille isosti kuonoon.
Mutta kaiken kaikkian uskomaton reissu ja uskomaton voitto, vaikea tajuta vieläkin! Me ollaan saatu joka puolelta valtava määrä onnitteluita ja kuulin, että myös meidän vanhempia oli onniteltu voiton johdosta töissä. Tämä on kollektiivinen voitto. Mun puolesta voidaan vaikka sopia, että meidän lisäksi koko Suomi voitti. Jotkut toripileet olisi ihan kivat!