Ratareisi 2017 -Kostea juhannus

Juhannus meni ja niin meni myös järjestyksessään neljäs Ratareisi-pyöräilytapahtuma, joka on siis 24 tunnin pyöräily Alastaron moottoriradalla. Me oltiin koko viime viikon alkupuolisko työreissulla Oulussa ja tiistai-aamuna makasin kuudelta valveilla hotellin sängyssä ja tuijotin kattoon ja hoin itsekseni, että miten mä selviän tästä? Tänä vuonna oikeastaan kaikki Ratareiden järjestelyt putosi mun syliin, tai no mitenkäs muutenkaan, kun itse sen päätin pitää. Kauhu kuitenkin helpottui, kun pääsin reissusta kotiin ja aloin määrätietoisesti käymään työlistaa läpi yksi kohta kerrallaan. Tapahtuman tuottamisessa on aika paljon samaa kuin isojen juhlien järjestämisessä, hirveästi muistettavaa ja tehtävää. Tai ainakin siltä se tuntuu, kun ei voi delegoida hommia kenellekään. Rahkaäijä ei siis kauheesti ehtinyt osallistumaan tapahtuman järjestämiseen, koska koko alkukesä on ollut aika raskas töiden osalta.

Tehotiimi Anni, Kaarlo ja Sari. Meno aivan 5/5 läpi viikonlopun!

Perjantaina kaikki oli kuitenkin valmista ja mun kyytiin kohti Alastaroa lähti aivan timanttinen tiimi, eli Kaarlo ja Sari. Kaarlo oli viimekin vuonna Ratareidessä ja Sarin sain ylipuhuttua mukaan täksi vuodeksi. Kumpaakaan en muuten tuntisi ilman tätä blogia! En voi tarpeeksi korostaa, kuinka hauskaa meillä oli kolmistaan ja kuinka paljon tämä kaksikko auttoi meikäläistä tapahtuman aikana. Ratareiden aikana meitä auttoi myös talkoolaisiksi ryhtyneet Tiina ja Terhi, heillekin iso kiitos!
Antaa kuvien puhua puolestaan, miltä Ratareidessä näytti.

Perjantaina laitettiin vähän varikkoa kisakuntoon ja kahdeksalta oli polkuypyöräkiihdytyksen SM-kisojen aika.

Polkupyöräkiihdytyskisa järjestettiin nyt kolmannen kerran viihdykkeeksi niille, jotka saapuvat Alastaroon jo perjantai-iltana.

Tänä vuonna kiihdytyskisaan osallistui neljä miestä ja neljä naista, eli kaikki pääsi suoraan semifinaaleihin.

Perjantai-iltana paisteli kivasti aurinko, liian kuuma ei kylläkään ollut.

Kiihdytyskisan voiton veivät Janne Juvonen ja Susanna Roos. Susanna oli vähän lämmitellyt etukäteen polkemalla yli 100 kilometrin päästä paikanpäälle.

Meillä oli hulppea kahdeksan hengen mökki (kolmelle ihmiselle) varikon lähellä ja perjantai-iltana kiihdytyskisan jälkeen siellä kokattiin makaronilaatikkoa ja teippailtiin vanteita.

Ja sitten tietysti vedettiin irtokarkkeja ja katseltiin Hihna 247-ohjelmaa. Aivan parasta!

Lauantaina päivä alkoi pilvisesti, mutta siitä huolimatta varikko täyttyi ajajista ja paikalla oli tietysti ratamestari Ismo golf-kärryineen. Ismo piti huolen, että saunat on päälle oikeaan aikaan,  ja kaikki muukin radalla toimii. 

"Tervetuloa, oletteko ilmoittautuneet etukäteen?" Vaikka keli oli varsin karmea ja tapahtuman mainostus täysin Facebookin varassa, tuli lähtölistaan 64 nimeä. Mahtavaa!

Ajajakokouksessa Ratareiden pastori eli Rahkamuija saarnasi seurakunnalle, kuinka radalla kuuluu ajaa. Huomaa kissa-ajopaita, aivan huippu!

Lissää kahveeta! Kahvia kului tapahtuman aikana varmaan enemmän kuin urheilujuomaa. Säällä saattoi olla asian kanssa jotakin tekemistä.

Olen tyytyväinen, että kaikenlaiset kinneri- ja nojapyöräkuskit ovat löytäneet Ratareiden hienosti joka vuosi ja erilaisia jalat edellä -vehkeitä oli varmaan lähemmäs kymmenen tänä vuonna.

Hyvää matkaa! Aika lähti pyörimään lauantaina kello 12 ja vielä ei satanut, tuuli sen sijaan oli alusta alkaen melko navakka.

Eipä mennyt kuin pari tuntia niin keli oli tämä ja rata aivan märkä.

Kaikkien muiden sankarien lisäksi radalla nähtiin Pikachu!

Ei se ole pyörästä kiinni! Anni lainasi Pikachu-Sarin Orangea.

Säästä huolimatta meillä oli oikein kivat grillipileet. Kuvassa myös nuorin osallistuja, Vilho 2 kk. Hänellä kuitenkin piti kiirettä nukkumishommissa, niin ei kerinnyt radalle fillaroimaan ollenkaan.

Tässä oli ehdottomasti viikonlopun erikoisin kalusto. Tuomo polki tuolla isolla yksipyörällä 30 kierrosta. Hullua!

Mä ja Sari huomattiin, että näytetään aivan samalta silmälasit päässä ja siitähän riitti riemua pitkäksi aikaa!

Tämä kuva voisi olla otettu Ratareidestä 2014, 2015 tai 2017. Aika vahva deja vu -elämys! Tänä vuonna 24 tunnista satoi lähemmäs 12, varmaan joku ennätys.

Varikolla oli ruuhkaa, kun kaikki odottelivat sateen taukoamista. Mutta ei se hassumpaa ollut istua sisälläkään, oli hyvää seuraa ja hauskoja juttuja.

Punatukka ja sinitukka keskittyi lähinnä tankkaamiseen. Ostin Lidlistä hirveen kasan karkkia kisaajien syötäväksi. Tää on muuten mun lempikuva koko viikonlopulta!

Jalat edellä!

Mun kamera on täynnä tämmösiä ihan levotttomia kuvia. Sarin puhelimen kello näyttää 2.05, se ehkä vähän selittää.

Sunnuntai-aamuna tapahtui jotain tosi outoa ja aurinko alkoi paistamaan.

Kyllä kelpas pyöritellä aamuauringossa! Kuitenkin yölläkin, kun oli kylmää, sumuisaa ja vähän hämärää, radalla oli jatkuvasti joku polkemassa.

Radan viereisellä kiihdytysradalla kumitettiin kiivasti, kun ensi viikonloppuna on kiihdytyskisat. Tällä kertaa autolla, ei polkupyörillä.

Felt tuli tauolle. Jotkut pyörät oli vähän useammin tauolla ja jotkut radalla melkein koko ajan. Kukin tyylillään ja niin sen pitää mennäkin.

Sunnuntaina aamulla meno oli melko raukea ja väsähtänyt. Tässä yksi unelias polkija.

Taiderisuja.

Tasan 24 tuntia lähdöstä tuli aika liputtaa polkijat maaliin.

Maaliin saapujat ovat riemuissaan. En tiedä kuinka riemuissaan he olivat siitä, että megafonista kailotti hirveä älämölö. Mutta se kuuluu asiaan!

Maalilinjan kannustajat. Jarmo oranssissa paidassa oli luvannut antaa pyöränsä prässiin, jos ei saa sataa kierrosta täyteen, mutta sitkeästi pyöritteli satkun kasaan ja pyörä säästyi.

Kun ajoaika oli taputeltu, jaettiin kunniakirjoja ja pokaaleja. Osa oli luovuttanut jo lauantaina sateen takia, mutta kirjoitin sunnuntaina kuitenkin niin monta kunniakirjaa, että ne loppuivat kesken!

Pokaaleilla palkitut: Ylävasemmalla Jarmo ja Anne, jotka ovat ainoita Ratareisiläisiä, jotka on ajaneet joka vuosi vähintään 100 kierrosta. Yläoikealla Tero, joka ajoi eniten nojakilla/kinnerillä. Muistaakseni kilometreissä jotakin nelosella alkavaa. Alaoikealla Timo, joka veivasi fillarilla eniten, yli 500 km. Alavasemmalla Tuomo, jolla oli tapahtuman komein kulkupeli eli iso yksipyöräinen. Tänä vuonna ei ollut sähköistä kierroslaskentaa, niin en kerännyt osallistujien kierroksia ylös.

Ei muuta kun kamat kasaan ja kotio! Tää auton pakkaaminen on niiiin kivaa, nautin!

Siivottiin varikko, kerättiin kamat ja lähdettiin ajelemaan takaisin Tampereelle. Edelleen meno oli aivan hervoton ja ehkä vielä aiempaa levottomampi, koska kaikkien yöunet oli tuttuun Ratareisi-tyyliin jäänyt erittäin vähäiseksi. Kotiin päästessä päiväunien vastustaminen oli täysin mahdotonta. Ratareiden jälkeinen sunnuntai on oikeasti varmaan vuoden raskain päivä, sitä on vaan niin loppu ja rikki viikonlopusta ja kaikki kamatkin pitäisi purkaa. Nyt on pakaasit purettu, mutta edelleen tiukka viime viikko vaatii veronsa ja aivot ja kroppa käy ihan puolella teholla. Salille sen sijaan punnersin itseni jo tänään!

Siihen, että tuleeko Ratareisi myös ensi vuonna, on mahdoton vastata. Juuri nyt tuntuu, että ei tule, koska enää en jaksa painaa sitä yksin kasaan. Alunperin tapahtumaa oli tekemässä neljä henkeä ja on aika kovaa settiä pistää sirkus pystyyn yksinään, vaikka pyöräilytapahtumaksi tämä onkin äärimmäisen helppo järjestää. Olen tehnyt tätä ainoastaan siksi, että rakastan pyöräilyä ja haluan tarjota ihmisille mahdollisuuden vaihtoehtoiseen juhannukseen, enkä tee tätä maineen, kunnian tai rahan takia. (Varsinkaan rahan, kun joka kevät on pelko persiissä, että tuleeko takkiin ja pitääkö maksaa loput itte. Tänä vuonna jäätiin plussalle, jes!) Näiden motiivien valossa pitää miettiä, onko tapahtuma sen arvoinen, että nukkuu viikon huonosti ennen H-hetkeä ja ressaa koko kevään, että saako kaiken tehtyä ja tuleeko kukaan. Ja nyt ei saa ymmärtää väärin, en yritä nyt uhriutua tai negailla, koska Ratareisi on oikeasti varmaan paras asia, jonka olen henkilökohtaisesti koskaan saanut aikaan ja olen äärimmäisen ylpeä näistä neljästä juhannuksesta, joina Ratareisi on järjestetty.

Haluan vaan tuoda esiin kaikille seuraavan vuoden tapahtuman kinuajille sen tosiseikan, että 24 tunnin tapahtuma ei synny ilman työtä ja ilmaiseksi. "Täähän tulee melkein ittestään jo." No ei kyllä tule, vähän vaatii askareita. Pitää päivittää nettisivuja, päivittää somea, hankkia sponsorit (Kiitos Teho Sportille!), varmistaa, että rata on käytössä, päivittää turvasuunnitelmat ja riskianalyysit, ottaa vakuutus, vastailla yhteydenottoihin koskien tapahtumaa, hankkia talkooväkeä, vuokrata mökki talkooporukalle, ostaa kahvit, kahvimaidot, mukit ja muut tarvikkeet, haalia termarit ja kahvinkeittimet ja muut härpäkkeet ympäri kyliä, tehdä ja tulostaa kunniakirjat, hankkia palkinnot,  hommata grillipuut, hakea vaihtorahaa, pakata auto ja vaikka mitä muuta. Ja kaiken päälle olen tapahtumassa loppuviimein yksin vastuussa siitä, että kaikki sujuu ja jos ei suju, vastata siitä. Paljon pieniä liikkuvia osia, mutta pidän siitä, että saan kaiken toimimaan. Tulevaisuudessa jonkun isommankin tapahtuman tuottaminen voisi kiinnostaa, koska asioiden hoitaminen ja suurten kokonaisuuksien funtsiminen on sitä, minkä haltsaan.

Pääasia on kuitenkin, että kaikki sujui tänä vuonna hienosti, mulla oli upeita talkoolaisia, kaikki nauttivat ajamisesta (paitsi ne, joiden satula oli säädetty väärin ja hanuri tuli kipeäksi...) ja osallistujat olivat tyytyväisia tapahtumaan. Tänään juuri sain yhden sähköpostin, jossa kiiteltiin, että aiemmin houkuttelin hänet osallistumaan, kun kyseli lisätietoja ennen tapahtumaa. Oli kuulemma ollut mukavaa. Kyllä se vaan lämmittää! On myös tosi kivaa, kun samat ihmiset tulee vuodesta toiseen ajamaan ja suurimman osan osallistujista tuntee etunimeltä. Se on vähän kuin viettäisi juhannusta isolla kaveriporukalla. Kiitos siis kaikille osallistujille ja tsemppaajille, me tehtiin tää yhdessä!

Jee, läpyt sille! Ratareisi-presidentti kiittää ja kuittaa! (Tämäkin ihan lempparikuvia tapahtumasta, tää on vaan niin mää, vihreetä ja vauhdikasta!)