Lomanlopettajaiset Poronpolulla

Lomalaiskottelut on takana päin ja nyt jo tahkotaan kolmatta päivää bruttokansantuotetta nousuun. Sunnuntaina viimeisen lomapäivän kunniaksi lähdettiin mun pyöräilykaverin Sarin kanssa Poronpolulle polkemaan. Nimestä voisi päätellä, että lähdettiin vähintään Kuusamoon asti pyöräilemään, mutta tällä kertaa riitti autosiirtymä vajaan puolentoista tunnin päähän Lopelle.

Orange on jo nokka kohti Poronpolkua. Pilkutin on muuten mahtava paikannimi!

Poronpolun maisemissa on joskus ollut sarvipäitä, sillä 60-70-luvun vaihteessa alueella oli koeluontoisesti poroja. Porot lähti, mutta polku jäi.
Kun yrittää löytää netistä tietoja, mistä alkaa vaikka jokin luontopolku, vaellusreitti tai eräkämppä, ohjeet ovat aina tasoa "Aja Mökkitietä viisi kilometriä ja käänny punaisen tönön kohdalta oikealle ja aja seuraavaa tietä, kunnes näet karhun kurkistavan metsästä ja tee u-käännös ja mene vasemmalle. Polku alkaa sieltä tai ehkä ei." Siis oikeesti, miksi ei vaan voi antaa tarkkaa osoitetta tai sijaintia? Ehkä suomalaiset luontokohteet on niin suuria salaisuuksia, että vain aidot eräjormat saa ne löytää. Mä en oo semmonen, vaan vaadin aina tarkkoja navigaattoriosoitteita. Me pysäköitiin auto aika tarkalleen osoitteeseen Rautakoskentie 525, josta löytyi pieni ja soma metsäautotien alku. Varsinainen Poronpolku alkoi muutama sata metriä Rautakoskentietä pohjoiseen mennessä oikealta puolelta. Ei kestä kiittää, kun googletat, että mistä pääset Poronpolulle. Reitin voi aloittaa myös polun ns. eteläpäästä Luutasuon suunnasta, muttaTampereelta tullessa oli lyhyempi matka tähän pohjoispäähän

Poronpolulla on joka vuosi Poronpolkupäivä, jolloin polulla seikkailee satoja ihmisiä jalan ja pyörillä.

Kun polku oli löydetty, lähtivät White ja Orange matkalle urheine kuskeineen. Alkuun pyöriteltiin navigaattoria ja karttaa aika paljon, ettei vaan jouduta reitille, joka vie Punelian salmelle päin. Siellä on tosiaan salmi elikkäs vesistö, josta pääsee lossilla yli tasan yhtenä päivänä vuodessa.

"Ollaanks me viä kartalla?!"

Matkalla oli paljon pieniä metsäjärviä.

Pyörät meni ottaan rannalle arskaa.

Keli oli varsinkin alkumatkasta aivan ihastuttava, aurinko paistoi ja oli tyyni ja mukava keli, ei lainkaan syksyinen. Auringon lisäksi mukavaa lisälämpöä toi reitin mäet, joita riittää runsaasti. Polku menee paljolti ylös ja alas harjumaisemissa ja jokaisen alamäen jälkeen tulee aivan varmasti ylämäki. Osan ylämäistä me reippaina tyttöinä jaksettiin polkea ylös, mutta osa oli niin jyrkkiä, että sai tehdä töitä työntääkseen pyörän nyppylän päälle.

Työnnän tän pyörän taivaaseen asti, on niin pitkä mäki.

Tästä alkoi niin jyrkkä alamäki, että teki mieli vain heittää pyörä alas ja mennä itse pyllymäkeä perässä.

Meillä on Sarin kanssa eriäviä näkemyksiä pitkospuiden ajamisesta. Mä ajan ja Sari ei. Yhdet pitkospuut Sari ajoi, kun kovasti yllytin hullua.

Teknisesti Poronpolku oli suht helppoa ajettavaa, mikään paikka ei jäänyt ajamatta niitä muutamia pommeja ala- ja ylämäkiä lukuunottamatta. Läskipyörällä pärjäsi aivan kivasti ja etujoustoinenkin saattaisi riittää. Hiekkatiesiirtymiä oli myös jonkin verran, että ihan koko reittiä ei tarvitse jumpata metsässä. Me ajettiin niin sanotusti koko kierros, mutta tuolla pystyy tekemään myös vähän lyhyempiä lenkuroita.

Tajusin vasta tästä kuvasta kotona, kuinka kaksosina oltiin liikenteessä. Molemmilla turkoosit kypärät ja huomiokeltainen takki ja mustat housut.

Löydettiin matkalta viihtyisä kesäasunto.

Jos mä oon kova puhumaan, niin Sari on kyllä joku aivan tolkuton pälätyskone. Ja siis vain hyvässä mielessä! Ei paljon ollut pelkoa karhuista, kun sinitukka ja punatukka kalkatti koko matkan. Meitä yhdistää se, että molemmat on sellaisia hyväntuulen fiilistelypyörälijöitä, joiden harrastuksessa tärkeässä osassa on värikäs pyörä, iloinen mieli ja hyvät eväät. Pyörämaailmaan mahtuu niin monenlaista polkijaa ja matkalla Sarin kanssa rupateltiin tai lähinnä vaahdottiin sellaisista ryppyotsafillaristeista, jotka ottaa harrastuksen äärimmäisen tosissaan ja vaatii sitä myös muilta ja latistaa innon uskomattomalla vaatimuslistallaan siitä, mitä fillariharrastajan tulee tietää, osata ja omistaa. Molemmat on tällaisiin kunnon ryppyotsiin toisinaan törmännyt.

Punaiset merkit matkalla johdatti hyvin, vähän kuin piparinmurut Hannua ja Kerttua konsanaan.

Kerron nyt faktan. Maastopyöräilyä on lupa harrastaa alle tonnin pyörällä, ja ilman että tietää keulan ja renkaiden tarkkaa painetta kahden desimaalin tarkkuudella, ja ilman että osaa purkaa ja koota koko pyörän, ja ilman, että kantaa koko ajan repussaan täydellistä työkalupakkia ja vuoden eväitä ja suuronnettomuusensiapupakettia. Juomaa kannattaa olla aina ja vähän energiaa, jos on taipumusta pahoinvointiin, kuten mulla. Pientä sidetarvetta ja varasisurin ja pikkupumpun voi ottaa myös mukaan, mutta joku roti. Jollain menee varmaan tunteisiin, kun sanon tän, mutta varsinkin naisena tuntuu, että joutuu koko ajan todistelemaan jotain oikeutustaan osallistua fillariharrastukseen. Ihan kaikilla on oikeus ajaa metsässä, oli pyörä, kunto tai osaaminen mitä tahansa. Älä oikeesti lannistu, vaikka et ymmärtäis mitään polkupyöristä, mutta haluat silti harrastaa. Sulla on siihen täysi oikeus ja opit kyllä pikkuhiljaa. Ihan sama, kun mää alkaisin vaatiin kaikilta, jotka laittaa YouTubeen videoita, että ne pitää kuvata vähintään 10 000 euron kamerakalustolla ja editoida Premier Prolla ja optimoida täydellisesti YouTubessa. Tai että ei ole oikeutta käydä salilla, jos ei tiedä Wilksin pisteitään, käytä Wahlandersin nostovyötä ja palvo joka ilta Fredrik Smulterin ja Ray Williamsin kuvia.

En tiedä tarkkaan paljonko lenkillä oli painetta renkaissa, mutta täysin sopivasti.

Sarppandaaleni se on kova likka räpsimään kuvia!

Huhhuh, kun alkoi verenpaine nousemaan. Mikään ei niin raivostuta, kun itseriittoiset lannistajat. Mää oon mielummin aina kannustaja, kun lannistaja. Mutta takaisin Poronpolkuun! Ensimmäisen kunnon ruokatauko pidettiin noin 11 kilometrin kohdalla, mitä edelsi varsin reipas määrä nousuja ja laskuja. Kuvia tietysti räpsittiin joka välissä ja pysähdyttiin ihmettelemään metsää, joka näytti palaneelta maantasolta. Sari ehdotti, että sen täytyy olla alakulo. :D

Sari ottaa kuvaa alakulosta ja Orangesta.

Mittaa meidän upealle sunnuntailenkille tuli 29,1 kilometriä, joka oli aivan riittävästi tällä erää. Jatkuvat nousut vaati veronsa ja molemmat oli aika poikki retken jälkeen. Aikaa meillä meni 3 h 49 min, joista 2 h 50 min poljettiin ja lopun aikaa syötiin eväitä ja räpsittiin kuvia. Ja ehkä vähän vedettiin happea mäkien työntämisen jälkeen. Katseltiin Stravasta, että joku nainen oli hilpaissut saman reissun 2,5 tuntiin. Kovasti ei varmaan ollut pitänyt taukoja hän. Me tultiin siis alku ja loppu samaa reittiä, että vältyttiin salmen yli uimiselta. Ajettiin reitti niin sanotusti kellon suuntaan ja näin se olikin järkevä, koska opasteet oli varsin selkeästi niin päin. Jossain risteyskohdissa lisäopasteista ei olisi ollut mitään haittaa, mutta vältyttiin eksymiseltä. Paitsi melko lopussa otettiin joku ihan oma metsäpätkä ohjelmistoon, mutta se oli vain mukava lisä!

Helposti voin kyllä suositella Poronpolkua kaikille innokkaille maastokuskeille, varsin kiva päiväretki ja kohtullisen matkan päässä niin Tampereelta kuin Helsingistäkin ja miksei myös Turun suunnasta.

Kyllä tämmöstä valtatietä kelpaa päästellä!

Nyt siirtyy fokus pyörän satulasta kyykkyhäkkiin, sillä homman nimi on se, että reilun kuuden viikon päästä on voimanostokisat! Lomareissun takia tuli pidettyä pari vähän kevyempää viikkoa ja sehän kannatti, sillä eilen salilla rauta nousi varsin mukavasti. Toivottavasti tunnelma ja voimat ovat jatkossakin nousujohteisia!

Me ollaan muuten viikonloppuna Pirkkalan Verkkokaupana avajaisissa vetämässä liveshowta molempina päivinä viikonloppuna, niin tuu morjestamaan, jos pyörit siellä päin!

Järvsö-Bergby-Tukholma

Kotiuduttiin eilen Ruotsin reissulta ja nyt on aika pistää reissun loppu kasaan kuvineen päivineen. Kuvineen erityisesti, koska niitähän tunnetusti riittää.
Sateisen viikonlopun jälkeen pidettiin vielä yksi alamäkiajopäivä Åressa. Siinä alkoi olemaan vitsin ainekset koossa, kun Åreskutanin päällä oli +4 astetta ja tuulta 12 metriä sekunnissa. Siinä varmaan syy, miksei rinteessä ollut maanantaina juuri muita kuin suomalaisia.

Loput 700 metriä vuoresta oli sankan sumun peitossa.

Näillä jaksaa ajaa. Me ei syödä Bilareita ikinä muuten paitsi Åren reissulla. :D Saltlakrits-versio on mun suosikki, Rahkaäijä suosii perinteisiä.

Tiistaina ajeltiin heti aamusta Järvsön bike parkiin ja siellä meitä odotti uudet ja ajamattomat mäet! Aloitin vahvasti ja sekoilin heti ensimmäisessä nousussa hissin kanssa ja lopulta jouduin hyppäämään(!?) alas tuolista, kun meinasin hätääntyä, että en pääse pois hissistä.

Tiistaina ja keskiviikkona Järvsössä oli tosi rauhallista, olisiko ollut peräti 8 muuta ajajaa meidän lisäksi.

Hissit olivat tuolihissejä, joiden sivussa oli kaksi suoraa metallitankoa, joiden väliin satulatolppa laitettiin ja pyörä killui hissimatkan ajan tuolin sivulla.

Reiteillä oli paljon siltoja ja muuta pientä hauskaa. Reitit oli todella hyvässä kunnossa ja osaa oli jopa huollettu ajopäivien välissä.

Järvsö on laskettelukeskuksena perhepaikka ja kelpaa myös pyörien kanssa tulla koko perheenä paikalle.

Fullface-kypärä pakollinen. Tämä hyvä, koska en tajua, kuinka joku uskaltaa lähtee alamäkeen tavallisessa kypärässä.

Rahkaäijän pyörän takavaihtaja hajos jonkun kolme kertaa reissun aikana. Toisin kun mun Kinky Pinky, joka oli täydellisessä iskussa koko matkan!

Ensimmäisen Järvsö-päivän jälkeen meillä oli majoitus pienessä Brostugan-hotellissa, joka oli enemmänkin bed&breakfast ja iso talo, kuin hotelli. Aivan ihana paikka! Meillä oli iso huone ja aamulla tassuteltiin sukkasiltaan aamupalalle, joka oli tehty vain meitä varten. Lautalattiat narahteli, aamupalalla soi hiljaisella radio ja pikkuleivät oli maistui tosi hyvältä. Aivan kuin olisin ollut isomummun luona taas, vaan kissat puuttui.

Voisinpa muuttaa asumaan tähän taloon ja huoneeseen.

Aamupala oli naurettavan runsas.

Järvsö on ajopaikkana todella kuumaa kamaa suomalaisten pyöräilyharrastajien keskuudessa ja tuntuu, että kaikki puhuu nyt Järvsöstä. Turku-Tukholma -reittiä tullessa se onkin lähempänä kuin Åre ja reitit oli huipputasoa ja paikka oli selvästi brändätty miellyttämään vaativia pyöräilyhipstereitä.

Kun endurohipsteri koko päivän ajaa Pole-pyörällään flanellipaita hulmuten, voi iskeä jano, mutta onneksi Järvsön rinneravintolasta saa muodikkaita pienpanimoiden oluita.

Tää oli mahtava idea, sopisi kivasti meillekin!

Kun rahat riittävät vasta Järvsön reissuun, voit katsella seinältä mitä tiuku repii maailman alamäkipääkaupungissa eli Whistlerissä.

Toisen Järvsö-päivän jälkeen reissun pyöräilyt oli poljettu ja tungettiin kamat pakuun ja ajeltiin taas vähän etelämmäksi. Käytin ennen matkaa varmaan kaksi tuntia aikaa tutkiessani hotellitarjontaa tälle loppureissulle ja etenkin tuo Brostuganin bed&breakfast oli aivan huippuvalinta. Yhtään hullumpi ei myöskään ollut piskuisen Bergby-kylän Hedenstugan-hotelli. Entisessä epidemiasairaalassa oli kahdeksan huonetta ja mukavan leppoisa tunnelma ja erittäin puhelias alankomaalainen omistaja.

Rahkaäijä nukkui yönsä tässä. Tai ainakin olisi halunnut!

Bergbyssa olisi ollut samana päivänä Surströmming-festivaalit, mutta jätettiin väliin. En tiedä voiko sitä oikeasti joku syödä oksentamatta.

Torstai-aamuna jätettiin Bergby taaksemme ja ajettiin Tukholmaan, jossa meillä oli lähes kokonainen päivä vietettäväksi. Rahkaäijän ehdottomasta vaatimuksesta käytiin Teknillisessä museossa, joka oli mielenkiintoinen paikka, vähän kuin yhdistetty museo ja Heureka.

Hööhö, aika paljon tullu syötyä lomalla! Ei ole väliä onko ikää 6 vai 26 vuotta, erikoispeilit on aina hauskoja!

Museon jälkeen lähdettiin haahuilemaan Vanhaan kaupunkiin, jossa olen muistaakseni kerran käynyt kymmenisen vuotta sitten ja Rahkaäijä ei koskaan. Poikettiin Kuninkaanlinnassa, mutta Kallea ei näkynyt. Ihmekös tuo, kun sillä oli samana päivänä jotkut seremoniat presidentti Niinistön kanssa.
Naureskeltiin, että Gamla Stan on kuin Lanzaroten rantakatu. Vähintään joka toinen kauppa on jotain turistikrääsää ja niitä kauppoja pitää aina aasialaiset. On kyllä pakko myöntää, että henkilökohtaisesti pidän aika paljon sellaisista krääsäkaupoista, vaikka tällä kertaa en tehnyt suurempia hankintoja.

Gamla Stanissa lounaan kiinnostavin osuus oli takapöydän draama. Yksi perhe oli odottanut ruokiaan tunnin ja äänekkään väittelyn jälkeen he lähtivät teatraalisesti menemään raflasta ja tarjoilijat oli ihan nolona. Me saatiin kuitenkin ruuat. Ihan ok, vähän överisti suolaa.

Vanhassa kaupungissa oli myös Ben&Jerry -kioski ja menin aivan sekaisin, koska siellä oli mun lempijäätelöä eli Cherry Garciaa, jota ei saa enää Suomesta mistään.

Suomituristit edustaa! MM-95 nevö föget!

Kuten Tampereella, myös Tukholmassa on kesän kunniaksi revitty kaikki kadut auki ja navigoiminen oli yhtä suurta seikkailua ja ruuhkaraivoa. Päästiin kuitenkin satamaan ajoissa ja hyvissä sielun ja ruumiin voimissa.

Meillä oli Tukholma-päivänä viides hääpäivä! <3

Olen käynyt Ruotsin laivalla viimeksi abiristeilyllä, enkä varsinaisesti ole menettänyt mitään, kun en tässä välissä ole yhtään risteillyt. Eihän siä laivalla ole mitään tekemistä! Pankkiautomaattikin oli rikki, niin ei saatu käteistä pelikoneita varten, niin mentiin sitten kympiltä hyttiin nukkumaan.

Matkan reitti. Kaksi aiempaa postausta reissusta löytyy tästä ja tästä.

Meidän Ruotsin roadtrip oli erittäin onnistunut! Tämä oli meidän kolmas kerta Åressa ja asetettiin tavoitteeksi ennen reissua, että tämä matka on vähintään yhtä hyvä kuin ekana vuonna, jolloin oli kahdesta ekasta reissusta parempi. Tämä vuosi vastasi kyllä odotuksia ja nuo Järvsön ajopäivät oli tosi hyvä lisä reissuun. Ainoa mitä fiksataan ensi vuodeksi, niin lähdetään vähän aikaisemmin kesällä. Nyt oli jo Åressa muutamat hissit kiinni ja keli oli paikoin aika jäätävä, joten pari kolme viikkoa aikaisemmin on varmaan optimi. Sitä odotellessa voikin alkaa suunnittelemaan jotakin reissua talven varalle!

Lauantai norjalaiseen tapaan

Ruotsin seikkailut jatkuu, edelleen Åressa. Se on tää vuoristoilma vähän tällaista, että taas sataa. Jo kolmatta päivää putkeen. Kuten edellisessä postauksessa uhosin, perjantaina lähdettiin ajamaan sateesta huolimatta. Silloin lähinnä tihkutti ja rapa roiskui, mutta kastumaan ei päästy. Huono keli ei tunnu alhaalla laaksossa lainkaan niin pahalta, kuin reilussa kilometrissä. Perjantaina Åreskutanin huipulla oli erittäin sankka sumu ja kova tuuli. Se toi alamäen ajamiseen vähän lisämaustetta, kun polkua ei nähnyt paria metriä pidemmälle ja paikoin joutui oikein polkemaan, kun tuntui, että tuuli leikkasi vauhdin pois.

Ilmeeni kertoo kuinka tyytyväinen olin vallitseviin sääolosuhteisiin.

Ensimmäinen ajopäivä eli torstai tuli ehkä ajettua vähän liikaa ja liian raivolla ja perjantaina ensimmäisessä laskussa tuntui, että sattuu vaan liikaa joka paikkaan. Toisella ylhäältä alas -laskulla homma alkoi kuitenkin jo rullaamaan ja oli kaikenkaikkiaan hauska ajopäivä. Rahkaäijällä sen sijaan on huono tuuri pyörän kanssa jatkuu ja perjantaina hajosi takavaihtaja. Eikun taas shoppailemaan Åre Bikesiin, joka on varmaan maailman kallein pyöräkauppa. Tai siltä ainakin meistä tuntuu, kun joka reissulla siellä joutuu asioimaan. Kaikkia maailman varaosia ei vaan millään pysty ottamaan mukaan. Itse asiassa Rahkaäijä just tarkisti, että olisi saanut takavaihtajansa puoleen hintaan netistä. Aina ei voi voittaa!

Perjantain evästauolla hörästiin milksheikit naamariin. Tää on mahtava tuote, löydettiin ICAsta!

Aiempina vuosina me ollaan oltu täällä muutaman viikon aiemmin ja väkeä on nyt selvästi vähemmän. Toisinaan reitin varrella ei välttämättä näe ketään ja voisi luulla olevansa yksin koko vuorella. Suomalaisia sen sijaan täällä on nyt paljon. En tiedä onko maanmiehet aiempina vuosina hukkunut pyöräilijämassaan ja nyt muihin suomalaisiin kiinnittää enemmän huomiota, mutta jatkuvasti saa morjestella jollekin Suomi-porukalle. Yksi hissimatka ja puolikas lasku alas mentiin yhtä matkaa muutamien tamperelaisten kanssa.

Perjantaina ei vedetty päivää niin sanotusti päätyyn asti, vaan lopetettiin pyöräily jo puoli neljän aikaan. Åre Bikesin kautta lähdettiin mökille syömään ja valmistautumaan salitreeniin. Aiempina vuosina Åren ehdoton heikoin lenkki on ollut järkevän kuntosalin puute. Ensimmäisenä vuonna metsästettiin sellaista kissojen ja koirien kanssa ja päädyttiin jonkun ökyhotellin kellarisalille. Kyllähän siellä yhden treenin pumppaili menemään, mutta ei yhtään enempää.

Maisema ei ainakaan huononna tätä salia!

Ennen reissua tutkiskelin olisiko Åressa jotakin uutta tekemistä ja huomasin, että Holiday Clubin kylpylän yhteyteen on avattu SATSin kuntosali, joka näytti Instagram-kuvien perusteella jopa täysin kohtuulliselta. Sinne siis! Ostettiin kuntosalikäynti ja kylpylä päälle ja se makso kahdelta hengeltä 107 euroa. Ihanan kallista! Meininki ylipäätään täällä on se, että rahat otetaan pois turisteilta joka käänteessä ja sen takia me ei olla koskaan käyty täällä ulkona syömässä. Paitsi, että tänään mennään nakkikioskille illalla!

Rahkaäijä ja krosvittipainot.

Sali oli melko crossfit-henkinen kaikkinen kalustoineen ja ongelmia tulisi, jos koittaisi lastata 200 kiloa tankoon. Ei meinaan mahtuisi. Tykkäsin kyllä salista, siellä pystyi tekemään kaiken tarpeellisen ja lisäksi oli kaikkea hauskaa virikettä, kuten voimistelurenkaat, erilaisia palloja, bokseja ja köysiä.

Jos jossakin on voimistelurenkaat, en voi vastustaa kiusausta!

Salin jälkeen käytiin kylpylässä, jonka parasta antia on ehdottomasti saunamaailma. Oli myös perin isänmaallinen meininki, kun suomalaisen saunan kahva oli rikki, niin Rahkaäijä nohevana suomalaisena korjasi sen. :D MM-95 nevö föget, kun suomalaisten pitää tulla korjaamaan saunan ovetkin Ruotsiin. Meidän kylpyläreissu kului oikeastaan siinä, että tehtiin suunnitelmia ja laskelmia, kun keksittiin aivan täydellisen nerokas liikeidea paikasta, joka Åresta puuttuu täysin. Odotellaan vielä rikastumista, niin sitten voidaan toteuttaa se. En paljasta, ettei kukaan pölli meidän ideaa!

Otin yhteiskuvan Norjan kanssa!

Eilen vaihdettiin sateinen Åre päiväksi sateiseen Trondheimiin. Åresta Trondheimiin ajelee parissa tunnissa, paitsi meillä matkaan taisi upota neljä tuntia, kun poikettiin Ruotsin puolella kahdella eri vesiputouksella.

Vesiputouksia ei yhtään kiinnosta mitä maailmassa tapahtuu, ne ei pysähdy hetkeksikään. Niillä ei ole aukioloaikoja ja vuodesta toiseen vesi hakkaa samoja kiviä kesät talvet.

Ensimmäinen näistä oli Handölforsen, jossa oli useampikin pieni ja vähän isompi koski. Handölforsenille oli tosi kuumottava riippusilta, joka heilui ja huojui kosken päällä. Handölille oli helppo mennä, kun auton sai pysäköityä aivan viereen. Toista maata oli Brudslöjanin vesiputous, joka on ihan Ruotsin ja Norjan rajan tuntumassa. Sinne vei todella jyrkkä ja yllättävän pitkä polku.  Ei siis varsinaisesti esteetön lapsiperhekohde. Sanoisin, että vesiputous oli kuitenkin kaiken tamppaamisen arvoinen juttu.

Superjyrkkiin rappusiin toi lisäjännitystä muutamat hajonneet askelmat.

Brudslöjanin putoksella vesi vyöryää alas 24 metriä korkeaa seinämää pitkin. On se hurja!

Tampereella vielä mietitään miten Rantatunneliin saisi keskinopeusvalvonnan, mutta norjalaiset on edellä ja lähes joka tunnelissa Trondheimiin mennessä oli keskinopeusvalvonta. Eli kuva ennen tunnelia ja tunnelista poistuessa ja jos oot kaahannut tunnelissa, tulee sakkoa. Tällainen keskinopeusvalvonta oli myös ihan maantiellä varmaan 10 kilometrin matkan ajan, kun ajettiin eri reittiä takaisinpäin. Trondheimin ympäristössä oli myös paljon tietulleja, jotka yleensä verottivat henkilöautoja 9 kruunun eli noin euron verran. Näistä seuraa ilmeisesti lasku perässä.

Odotin koko ajan, että Dotre Damen kellonsoittaja kurkkaa tuolta tornista.

Trondheimin keskusta oli jotenkin aivan tukossa, koska siellä oli meneillään sekä festarit että urheilukisat. Tavallista parempi autoilija ja pysäköitsijä Rahkaäijä sai kuitenkin uskomattomalla itsevarmuudella auton parkkiin ja selvittiin vielä parkkimittaristakin, joka puhui pelkkää norjaa. Yllättävän paljon Norjassa oli apua siitä, että osaa ruotsia jonkin verran.
Ensimmäisenä käytiin tsekkaamassa Nidarosin tuomiokirkko, joka on aivan älytön laitos. Sen rakentaminen on aloitettu vuonna 1070 ja heti perään vuonna 1300 se olikin jo valmis. Vuosisatojen aikana se on nuijittu ja palanut huonoon kuntoon aika monta kertaa ja sen korjaustyöt aloitettiin joskus 1870-luvulla. Ja tällä kertaa ei mennyt kuin 130 vuotta, koska se tuli valmiiksi jo 2001. Nidarosissa kruunataan perinteisesti Norjan kruunupäät ja ainakin osa kuninkaallisista on mennyt siellä naimisiin.

Tällaista kirkkoa ei ihan odota näkevänsä Pohjoismaissa.

Ikävä kyllä kirkossa ei saanut kuvata sisällä, koska sisältä se oli vielä häkellyttävämpi, kuin ulkoa. Kirkko on alunperin roomalaiskatolilaisen porukan tekosia, mutta siirtyi sittemmin uskonpuhdistuksen jälkimainingeissa evankelis-luterilaisille. Naureskeltiin, että Messukylän vanha kirkko, joka on rakennettu joskus keskiajalla, näyttää ihan lapsen rakentamalta tuon Nidarosin rinnalla. Aivan huima ilmestys kaiken kaikkiaan, suosittelen käymään, vaikka kirkot ei yleensä niin kiinnostaisikaan. Oli varmaan ensimmäinen kirkko, jossa mä ja Rahkaäijä ollaan lomareissuilla vierailtu.

Nidarosin jälkeen alkoi olla jo aikamoinen raivonälkä ja navigoitiin sushipaikkaan, jonka olin jo valmiiksi valinnut automatkalla. Olin katsonut, että tässä paikassa on buffet, mutta huolestuttiin huomattavasti, kun notkuvaa buffet-pöytää ei näkynytkään missään. Juonikuvio olikin tässä paikassa vähän erilainen!

Kun buffassa tilataan listalta, saa tuoretta tavaraa, eikä ruokaa mene hukkaan. Nerokasta!

Buffet maksoi euroissa noin 26 rahaa ja sillä hinnalla listalta sai tilata mitä vaan ja kuinka paljon tahansa. Aivan mahtava konsepti! Rakastuin ravintolaan heti. Rastittiin tilauslistaan vähän sitä ja tätä ja jäätiin odottelemaan ensimmäistä satsia. Yleensä buffetissa sushit ovat seisseet jo jonkin aikaa tarjoilupöydällä ja sen takia ne on aina ihan kylmiä. Olikin aivan mahtavaa saada tuoreet, vastatehduyt sushit pöytään.

Ravintolan nimi on Ya! Sushi, pistä mieleen, jos poikkeat Trondheimissa.

Tilattiin myös misokeitot ja en ole varmaan ikinä syönyt missään yhtä ihanaa misokeittoa. Eikä sushi-paloissakaan ollut valittamista, tuoretta ja tosi maukasta, ei todellakaan mitään perussushibuffan mättöä. Tilattiin vielä toinen, vähän pienempi satsi ja uudet misokeitot. Oli mahtavaa vaan tilailla listalta susheja ilman huolta siitä, että kuinkahan monta miljoonaa kruunua tää kaikki tulee maksamaan. Jos mä ja Rahkaäijä mennään sushille ja tilataan listalta, se maksaa oikeesti aina vähintään 80 euroa meidän ruokahalulla. Nyt saatiin tämä tasokas setti reiluun viiteenkymppiin. Kallis Norja ei ainakaan vielä tässä raflassa näyttäytynyt meille.

Viemärit ei ihan pysynyt sateen tasalla ja kadut lainehti.

Sushin jälkeen lähdettiin katsomaan urheilukisoja keskustaan ja ei varsinaisesti yllättänyt, kun selvisi, että kyseessä on hiihtokisat. Norskit ne hiihtää kesät talvet kelistä riippumatta! Suksissa oli kylläkin rullat alla, vaikkakin sääolot huomioon ottaen tavallisilla suksilla olisi voinut vesihiihtää. Vettä tuli aivan kaatamalla ja siellä ne vaan hiihteli menemään.

Kai sitä pärjää hiihdossa, kun hiihtää kesälläkin tämmösessä kelissä.

Koska Rahkaäijä halusi nähdä hiihtoa, me kastuttiin ihan totaalisesti, eikä siitä paljon "vedenpitävät" takit lämmittänyt. Ei jääty seuraamaan hukkuuko koko Trondheim tulviin, vaan lähdettiin ajelemaan takaisin Åren. Tällä kertaa valittiin vähän pidempi reitti pohjoisemman kautta takaisin ja maisemat oli kyllä lisälenkin arvoiset. Halusin käydä norjalaisessa ruokakaupassa ja pysähdyttiin Levangerin ostoskeskittymässä. Ihan näin asiasta runkopatjaan, tajusin automatkalla karttaa katsellessa, että Ikean patjavalikoimasta löytyy monta Norjan paikkakuntaa, esimerkiksi Malvik, Mosvik ja Morgedal.

Karkit kannattaa ostaa jostain muualta kuin Norjasta.

Tykkään kierrellä ruokakaupoissa ulkomailla ja bongailla hintoja ja kaikkia eksoottisia tuotteita. Norjassa erityisesti kiinnosti hinnat, koska tunnetusti kaikki norjalaiset on öljykeisareita ja joka toinen vastaantullut auto oli Tesla ja ihmiset lämmittää talojaan 100 kruunun seteleillä. No ei nyt ihan, mutta melkein. Sushipaikka ei tuntunut erityisen kalliilta, mutta esimerkiksi olut olisi ollut siellä 9 euroa ja 0,33 litran kokis vitosen. Ruokakaupassa esimerkiksi rahkat ei näyttäytynyt superkalliina, mutta karkki- ja jäätelöhyllyllä eron huomasi. Ben&Jerry-purkin hinta oli euroissa noin 9,6 € ja irtokarkit 15 € kilo. Pitäisin melko kalliina Suomen hintoihin nähden.

Päivän mittaisen Norjan seikkailun jälkeen palattiin takaisin tuttuun, turvalliseen ja ennenkaikkea halpaan mökkiimme. Tänäänkään ei olla ajamassa, koska keli on ehkä vielä eilistäkin huonompi. Åreskutanin huipulla on neljä astetta lämmintä ja tuulee 12 metriä sekunnissa ja lyön vetoa, että sumu on jälleen naurettavalla sankalla tasolla. Huomiseksi pitäisi kelin vähän parantua ja se onkin viimeinen ajopäivä ja kokonainen päivä ylipäätään Åressa. Tiistaina jatketaan kohti Järvsöta!