perjantai 27. huhtikuuta 2018

Vahvaa menoo

Tulin vaan leuhkiin tänne kaikille, kuinka vahva oon nykyään! Tai ainakin tänään. Ensin kyykkäsin enkkasarjat 4x5x92,5 kg, eikä ollut helppoo eikä hauskaa sekuntiakaan, mutta tuli kumminkin. Sen jälkeen aloin tekemään penkissä vitosia 55 kilolla (ennätyssarjoja nekin luultavasti) ja kaksi sarjaa tehtyäni tsekkasin Wendler calculatorista, että montako toistoa kyseisellä painolla pitäisi tehdä, jos tähtää 67,5 kilon ykköseen. Vastaus oli 7 ja lykkäsin seuraavassa sarjassa varmuuden vuoksi 8 toistoa. Huh! Ikävä kyllä Wendlerin laskuri ei tiedä sitä, että en ikinä jaksa treenata penkkiä stopilla ennen kisaa ja kisassa tanko pitää pysäyttää rinnalle, eli tuo 67,5 kilon ennuste on ehkä hieman yltiöoptimistinen. Mutta ei täysin mahdoton, jos osuu aivan älytön päivä kohdalle.
Viimeisen kyykkysarjan jälkeen oli pakko mennä huokaisemaan lattialle, kun otti niin koville.
Seuran kevätvoimanostokisoihin on siis neljä viikkoa aikaa ja joka toinen päivä mietin, että en varmasti mene kisaamaan, kun ei kiinnosta yhtään ja joka toinen päivä unelmoin uusista ennätyksistä. Myös Rahkaäijä haaveilee uusista ennätyksistä ja saattaa tehdä paluun kisaamiseen reilun kahden vuoden jälkeen. Aikamoista! Rahkaäijä on kuitenkin kova poika muuttamaan suunnitelmiaan, joten sitten kisapäivänä nähdään onko mies nostolavalla vai ei. :D
Penkin sarjatauoilla on aikaa aerobicata!
Treeneistä päästäänkin jollain ihme aasinsillalla siihen tosiseikkaan, että nyt on viikonloppu. Me julkaistaan joka lauantai ja sunnuntai videot ja nyt on siitä harvinainen tilanne, että viikonlopun molemmat videot on kuvattu ja editoitu. Yleensä tässä vaiheessa vähintään toinen on editoimatta tai jopa kuvaamatta ja se tietää yleensä varsin hektistä lauantaita. Nyt hommat on kuitenkin paketissa ja se tarkoittaa rentoa viikonloppua ja se kyllä kelpaa! Huomenna mennään maalle kevättalkoisiin ja muuten suunnitelmissa on lähinnä treenailla ja nauttia kevätpäivistä. Polkupyöriä on tullut myös ulkoilutettua aika paljon viime aikoina. Yhtenä päivänä tällä viikolla lähdin cyclocrossin kanssa ulos ja pihassa ensimmäisen polkaisen jälkeen ajattelin, että miten tää nyt tuntuu niin oudolta? Kappas vaan, takarengas ihan tyhjänä! Nauratti oikein, että miten en huomannut sitä aiemmin.
Häikäsee!
Iidesjärvi tulvii.
Nyt on aika lopettaa runoilut ja mennä nukkumaan, että huomenna jaksaa tehdä polttopuita ja siivota rantasaunaa!

torstai 19. huhtikuuta 2018

Kevätkuvia!

Jotain vaan tapahtui ja suunnilleen yhdessä yössä tuli kevät. Kyllä mulle käy! Tässä vähän kuvia viime päivien puuhailuista.
Otettiin viikonloppuna kesäauto ulos tallista ja kurvailtiin katto auki. Vähän tuntui huijaukselta kuitenkin, kun järvet on vielä jäässä ja tienvarsilla puolen metrin lumipenkat.
Käytiin avoautoreissulla Pyynikin näkötornissa pitkästä aikaa. Kyllä Tampere vaan näyttää hienolta!
Kissat on hengaillut nyt ulkohäkissä muutamana päivänä ja niitä ei saisi millään sisälle sieltä! Otin tän kuvan aivan pari päivää sitten ja nyt takapihalla ei ole enää juuri ollenkaan lunta.
Kävin morjestaan viime viikolla Into-koiraa ja myös sen omistajaa Reettaa. Äly paistaa molempien silmistä. :D
Into on kova poika pussailemaan!
Salilla oon käynyt lähinnä ottamassa kuvia, höh höh! Tällä viikolla on vähän kevyempi treeniviikko ja sitten on vielä viisi viikkoa aikaa paukuttaan ennen seuran kevätkisoja. Ajattelin osallistua, jos treenit jatkuu hyvin!
Mun tän vuoden teema on, että en osta mitään turhaa. Eilen kuitenkin ostin naurettavan leoparditekoturkin. :D En tiedä mikä on turhaa, jos ei tämä! Mutta hankin tämän Macklemoren keikkaa varten, koska sinne vaan sopii niin hyvin härkänen kirppisturkki. Sovin myös itseni kanssa, että voin myydä tämän eteenpäin reissun jälkeen, niin en tavallaan rikkonut ostosääntöäni.
Ja jos joku nyt epäili, että tein turkin Leosta, niin tässä todiste, että kissa on elossa. Eiku hetkinen, näyttää ihan kuolleelta!?
Meillä saattaa joskus jäädä keittiön kaappien ovet auki ja Leoko käyttää aina tilaisuuden hyväkseen. :D
Tänään oli suuri päivä Tampereella, kun uusi Ratinan kauppakeskus aukesi. Kunnon kansalaisina tietysti hyökättiiin sinne jo päivällä pyörälenkillä. (Ei muuten näkynyt pyörätelineitä?) Ihan suuren maailman meininki, kun kauppakeskus oli ihan täynnä väkeä. Lähes ilmaisen lounastarjouksen perässä käytiin syömässä eräässä Aasia-buffetissa ja ravintolassa oli joka pyötä täynnä ja tarjoilija ohjasi meidät istumaan pöytään, jossa oli lounastamassa pari vanhempaa leidiä. Saatiin tosi hyvät lounaskeskustelut, kun porukalla ihasteltiin uutta hienoa kauppakeskusta ja päiviteltiin keskustan kauppojen kiristyvää kilpailua. Hyvä lounaskohtaaminen!
Leolla on näköjään ollut tänään keikat Ratinassa, kaikkialle toi kissa ehtiikin! 
Joo ja sitten päästään oikeasti asiaan! Mä ja Rahkaäijä katotaan fanaattisesti Shark Tankin Amerikan versioo ja yhdessä jaksossa oli vaahterasiirappivoita ja hattaraa. Olen mainoksen uhri ja oli pakko tilata nämä hirveistä postikuluista huolimatta (ja huom. mitä tuli tuohon aiempaan kommenttiin turhien asioiden ostamisesta, niin mikään syötävä ei ole koskaan turhaa!:D). Kovat oli odotukset, mutta en pettynyt!
Leoko meni ihan sekaisin tästä hattarasta ja se tunki kuonoaan koko ajan purkkiin ja söi raivokkaasti kaiken mitä sai. Uskomaton herkkupylly!
Tänään päivällä ajeltiin cyclocross-pyörällä ja sitä riemua ei vaan voi kuvailla, kun pääsee ensimmäisiä kertoja rullaamaan harjatulla pyörätiellä. Pyörä vaan lentää eteenpäin! Koko ajan tekisi mieli mennä vaan polkemaan ja jättää kaikki muu toiminta näiden aurinkoisten päivien ajaksi. Ei oikeastaan hassumpi ajatus!

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Päiväretki Kuuhun

Mä oon aina asunut Tampereella kosken itäpuolella ja se toinen puoli on mun mielestä sama, kun joku asuis Kuussa. Ihan yhtä kaukana ja ihan yhtä vierasta aluetta mulle. Eilen tein pyöräretken sinne väärälle puolelle, kun lähdin käymään Sarin luona aivan kaupungin länsilaidalla. Ennen kun tarkistin kartasta, arvelin, että sinne täytyy olla ainakin 25 kilometriä matkaa. Totuus olikin reilut 14 kilometriä, eli oikein näppärä matka sähköpyörällä matkustettavaksi. Lopulta kyllä paljastui, että sinne Kuuhun olisi ollut varmaan helpompi mennä.

Rahkaäijä, joka kävi pyöräilemässä jo aamusta, varoitteli, että siellä on sitten märkää. "No ei siellä pyörätiellä ny mitään märkää oo!". Kuuluisia viimeisiä sanoja.  Pukeuduin kuten keväiselle ja aurinkoiselle pyörälenkille kuuluu, eli varsin kevyesti. Housun persus oli aivan läpimärkä jo yliopiston kohdalla ja vesi vaan valui säärtä pitkin nilkkoihin. Ihanaa! Maps arpoi nopeimman pyöräreitin kulkemaan Tampereen keskustan läpi, mutta kaikentietävä Google unohti, että siellä rakennetaan ratikkaa ja juhlitaan vappua jo huhtikuun alussa. Pienen junan työmaan takia pyöräilytilaa on muutenkin erittäin niukasti, mutta vielä ahtaampaa tulee, kun koko keskusta on täynnä kännistä haalarikansaa, joka huojuu tölkit kädessä puolelta toiselle. Onnekkaasti en teilannut yhtään teekkaria ja Pispalaan noustessa mietin, että nyt tää alkaa sujumaan ja ihan kohta olen jo Haukiluomassa. Olin tarkastanut reitin tosiaan etukäteen eikä siinä pitänyt olla mitään kummallista, koko ajan suoraan vaan, mutta vartti myöhemmin löysin itseni Tesomalta, jonne mun ei todellakaan pitänyt mennä.
Ööö, missä mää oon? Oonko mää Tesomalla?! Ainakin kurassa mää oon päästä varpaisiin. :D
Ihailin siinä sitten ohimennessä Tesoman uutta koulua ja mietin, että olen käynyt ehkä kolme kertaa aikaisemmin Tesomalla. Ensimmäisen kerran joskus vuonna kivi ja kirves kattomassa pikkuveljen jalkapallopeliä ja toisen kerran heti perään vuonna miekka ja kirves lukion lukulomalla Tesoman uimahallissa, kun Kalevan uimahalli oli kiinni. Välteltiin parhaan kaverini kanssa ylppäreihin lukemista ja käytiin vähintään kerran viikossa uimahallissa. Kolmannella kerralla tein yhden vuoron Tesoman Tiimarissa, jossa ei käynyt viiden tunnin aikana varmaan yhtään asiakasta. Mutta nyt olin siis jälleen Tesomalla, kuin vanha konkari konsanaan ja taas se pääsi mut yllättämään. Ajelin ihan rauhassa pyörätietä, kun se yhtäkkiä muuttui hiihtoladuksi?!? Kuussa sentään ei olis hiihtolatuja, vaan sais ihan rauhassa polkea eteenpäin pelkäämättä vihasia hiihtäjiä. Tien toiselta puolelta löytyi sentään ihmisille tarkoitettu väylä ja matka jatkui ja pian olinkin jo perillä. Ihan ihme paikka toi Länsi-Tampere, en voi muuta sanoo! Itäpuolella on asiat niiiin paljon paremmin!
Hei, pääsin perille!
Vietettyäni riittävästi aikaa Kuus... Haukiluomassa lähdin polkemaan kotiin päin, tällä kertaa kaikista menomatkan mokista viisastuneena. Kotiintulomatka kestikin peräti 6 minuuttia vähemmän kuin mennessä. Ei tarvinyt harhailla Tesomalla ja väistellä haalarikansaa. On tuo sähköpyörä kyllä aika mahtava peli, vasta Pispalanharjun päälle tajusin, että jaa, eipä juuri hengästyttänyt nousta mäkeä ylös, vaan poljin sen 25 km/h nopeudella heittämällä ylös. Yhteensä noin 30 kilometrin matkaan kului tunti ja 25 minuuttia. Liikennevaloissa pysähtely hidastaa aika paljon matkantekoa kaupunkialueella. Cyclocrossissa reissu olisi ollu varmasti hitaampi ja ainakin vielä leveät maastorenkaat nastoilla lunasti ihan paikkansa, koska jäätikköä löytyi vieläkin yllättävän monesta paikasta.
Teri-koira tervehti mua perillä Kuussa.
Muutama postaus takaperin mietiskelin oman sähköpyörän hankkimista, mutta nyt ainakin olen siinä mielipiteessä, että en tarvitse sitä. Katotaan uudestaan vaikka ensi talvena. Kohta on kesä ja sitten voi ajaa millä vaan pyörällä.
Tää nyt ei liity mitenkään mihinkään, mutta yks päivä treenattiin salilla.
Pieneksi kevätpiristyksesi mä ja Sari lähdetään toukokuussa Tukholmaan Macklemoren keikalle ja mä sain neronleimauksen, että meidän pitää olla fillarit sinnekin mukaan, tämmösiä sporttisia pyöräilytyttöjä kun ollaan! Laivassa ne on ihan iisipiisi viedä ja perillä ehtii näkemään niin paljon enemmän, kun matkaa voi taittaa pyörällä, eikä ole sidoksissa mihinkään julkisten aikatauluihin yms. Tulee kyllä huippuhauska retki, kiva kun pääsee vähän pyörimään oikein Stokikseen ja ennen kaikkea Macklemoren keikalle. En tiedä mikä siinä Ameriikan räppärissä oikein viehättääkin tämmöstä hevimuijaa.
Kaikki ny tietää, että mikä on kevään tilanne ja kuinka se ei tuu tänä vuonna ikinä jne, niin en nyt sanonu siitä mitään, mutta mä alkaisin oleen jo ihan valmis harjatuille pyöräteille ja vihreydelle. Me ollaan jo Rahkaäijän kanssa suunniteltu, että otetaan myöhemmin keväällä taas 31 päivän pyöräilyhaaste, joka oli viimekin keväänä (ja jonka Rahkaäijä mokas jo jossain päivän 6 kohdalla. :D) Täytyy ehkä tehdä siitä vähän isompi projekti ja haastaa kaikki lukijatkin mukaan!

Hyvää ensi viikko tai tätä viikkoa, riippuen siitä koska luet tämän! Hyvää viikkoa joka tapauksessa!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

PÄÄSIÄISEN MEGA-ARVONTA! Palkintojen arvo 50 000 €!

Nyt on Keijolla kova käsi! Pääsiäinen on vihdoin täällä ja sen kunniaksi päräytetään ilmoille pääsiäissunnuntain super mega hyper ARVONTA! Arvontoja ei usein tässä blogissa nähdä, mutta kun kerran laitetaan kisa pystyyn, niin sitten pistetään kerrasta kunnolla!
Blogin uusi yhteistyökumppani lähti sponssaamaan palkinnot ja en melkein happea saa, kun niin on huikea meininki!!
Ihanaa, kun saan järjestää näin huikean kisan!!
Kaikki palkinnot lähtee siis yhdelle(!) voittajalle, joten yksi uskomattoman onnekas Hannu Hanhi voittaa nämä kaikki kerralla! Eiköhän sitten mennä palkintojen esittelyyn! Pidä penkistä kiinni, nyt tulee kovaa settiä!
Palkintosetissä ensimmäisenä on hulppea neljän hengen tynnyrisauna, joka on jokaisen omakotitalon ja kesämökin pihan kruunun jalokivi. Tottahan saunasta pitää päästä vähän uiskentelemaan ja sen kunniaksi pistetään mukaan kuuden hengen palju. Sauna ja palju on sellainen kombo, että kohta on kavereita jonoksi asti!

Ettei elämä menisi ihan paljussa lillumiseksi, niin pistetään mukaan huikean nopea sähköpyörä, jossa on 250 watin moottori ja 21 vaihdetta. Tästä ei enää työmatkatykki parane!
Jotta ei ihan tarvisi jäädä kotinurkkiin mankeloimaan, niin palkintosettiin on lisätty niin huikea reissu, että naapurit räjähtää kateudesta. Tyynellä Valtamerellä sijaitsee Bora Boran saari, joka on yksi maailman hulppeimpia ja kalleimpia lomakohteita. Tässä arvonnassa voit voittaa kahden hengen VIP-loman kahdeksi viikoksi Bora Boralla, sisältää täysihoidon ja lennot. Tämä reissu kuulostaa niin siistiltä, että en ehkä kestä!!

Vielä kirsikkana kakun päälle pistetään pottiin jokaisen viherpeukalon unelmavempele, eli puutarhakaivuri! Tällä on upea kuokkia kukkamaat ja perunapellot kuntoon kotipihalla ja vaikka naapurinkin tiluksilla! Kevät tulee ja tälle koneelle löytyy takuuvarmasti käyttöä!

Huh huh, ihan tässä alkaa hengästyttämään, kun luettelee nämä upeat palkinnot, joiden yhteisarvo on täysin käsittämättömät 50 000 euroa! Tällaista arvontaa et kyllä toista löydä internetistä, niin on megalomaanisen kokoiset palkinnot! En voi uskoa, että saan kunnian järjestää näin upean arvonnan upeille lukijoilleni! Kiitos teille kaikille näistä vuosista, on teidän ansiota, että saan mahdollisuuden tällaiseen!

Kuinka voit sitten osallistua! Se on helppoa! Käy tsekkaamassa yhteistyökumppanini nettisivut ja kommentoi tähän postaukseen paras pääsiäismuistosi ja nimimerkki! Osallistumisaikaa on VAIN TÄMÄ PÄIVÄ ja voittaja arvotaan tänään 1.4.2018 kello 23.59. Ole nopea ja käske kaverisikin osallistumaan, jos pääsisit vaikka mukaan Bora Boralle voiton osuessa kohdalle.

Onnea kaikille arvontaan! Pistetään arpamylly pyörimään! (Facebook ei ole mukana arvonnassa)