lauantai 21. toukokuuta 2016

Keksin pyörän uudelleen

Polkupyörä on ehkä maailman paras keksintö ja nyt olen taas innostuneempi pyöräilystä, kuin pitkään aikaan. Kaukana on se ensimmäinen maastopyöräkesä, kun ajettiin monta kertaa viikossa pitkiä maastolenkkejä ja rämmittiin kaikki Hervannan polut läpi moneen kertaan. Ihan näinä päivinä tulee viisi vuotta siitä, kun ostin ensimmäisen maastopyörän eli Meridan jäykkäperän. (Joka on edelleen myynnissä, mutta keula on ihan kaatopaikkakamaa, jos meinaa maastossa ajaa. Halvalla lähtis ja BikeDiscountista saa keuloja!)
Monta kertaa olen miettinyt, että Hervanta oli juuri oikea paikka opetella ajamaan maastopyörällä, koska mikä tahansa polku tuntuu helpolta Etelä-Tampereen kiusaavien juurakoiden jälkeen.
Yhtenä iltana kävin vähän ajamassa traktor... eikun siis läskipyörällä. 
Kalusto on päivittynyt viidessä vuodessa useampaan kertaan ja nyt polkuja jyrätään lähinnä läskipyörällä. Sillon viisi vuotta sitten meillä oli varmaan aivan liikaa vapaa-aikaa, kun aina ja koko ajan ehdittiin ajamaan pyörällä. Tänä keväänä maastolenkin paikka on suunnilleen pitänyt merkata kalenteriin viikkoa etukäteen.
Ihan meidän lähellä on uusi ja kuulemma Suomen hienoin trial-pyöräilyrata. Tampereelta tulee kohta koko joukko uusia Danny Macaskilleja
Jos lähtee pyörälenkille vähän väsyneenä ja kiukkuisena, tulee taatusti paljon paremmalla tuulella kotiin. Kun koittaa vain pysyä polulla kieli keskellä suuta, ei ole aikaa miettiä mitään arjen ärsytyksiä. Paitsi lenkin loppupuolella tulee yleensä mietittyä kotona odottavan jääkaapin sisälmyksiä.
Rahkaäijä harjoitteli jo alamäkikautta varten. Ja mun pitää selvästi myös harjoitella kameran käyttöä sitä varten! 
Eksyttiin vahingossa Amazonille. Eikun tämä taitaa ollakin kotoinen Vihioja. Melkein sama! Varmaan yhtä eksoottisia otuksia elää molemmissa vesistöissä. 
Tänään aamupäivällä pumpattiin koipia turvoksiin kyykkyhäkissä ja se oli mulle eka kunnon treeni viime viikon kisojen jälkeen. Huomenna varmaan luvassa erittäin invaaliidia köpöttelyä, kun aloitin treenin tauon jälkeen kivoilla kympin sarjoilla. Hyi! Iltapäivällä otettiin kyklokrossit alle ja lähdettiin polkemaan kaupunkiin päin. Keskustorilla oli menoss Vegefestit ja kaikille kojuille oli jäätävä jono, koska tarjolla oli erittäin herkullisen näköisiä pöperöitä. Mä voisin ihan hyvin olla vegaani tai ainakin kasvissyöjä (kuten joskus olinkin vähän aikaa), mutta sitten jonkun muun pitäisi tehdä ruuat mulle. Tai ylipäätään joku muu voisi aina kokata mulle. Vapaaehtoisia?
Viime aikoina olen myös kunnostautunut leuatuksen saralla! 
Leukoja voi vetää missä ja milloin vain, mitä mielikuvituksellisempi paikka, sen parempi! Tsekkaa Kalifornia-leuatuskokoelma, jos et tiedä mistä puhutaan.  
Tänään oltiin aivan liian nälkäisiä jonottamaan kasvisruokaa, joten suunnattiin Jack the Roosteriin hampurilaisille. Lopulta sieltä kojulta olisi varmaan saanut safkaa nopeammin, koska kokki ilmeisesti lähti pyydystämään kanaa ja korjaamaan viljaa hampurilaista varten. Onneksi hamppari oli kuitenkin aivan maittavaa, ettei ravintola mennyt kokonaan "kiinni". Me ollaan hyvin valikoivia kuluttajia, ja monet ravintolat ja kaupat on meidän käynnin jälkeen "suljettu", jos palveluketju on jotenkin pettänyt. Kerran esimerkiksi yksi ravintola meni "kiinni", kun menin potkulaudan kanssa sisälle ja tuli erittäin tylyä valitusta asiasta. Nyt se ravintola on meille kuin ilmaa.
Liikennepuisto on vakiokohde, kun ajetaan kaupungista kotiin päin. 
Polkupyörä on aivan uskomattoman näppärä arkikulkuneuvo ja esimerkiksi tänään kaupunkiin mennessä olisi ollut hirveä riesa etsiä pysäköintipaikka ja sen jälkeen kirota kolikkojen puutetta tai etsiä aina hukassa olevaa parkkikiekkoa ja kirota, kun muut ei osaa pysäköidä ja ajaa (tutkimuksen mukaan noin 70 % autoilijoista uskoo olevansa tavallista parempia autoilijoita. Jännä juttu.) Polkupyörän voi pysäköidä minne vaan ja sillä eteneminen taajama-alueella on melkein yhtä nopeaa kuin autolla tai bussilla. Ja reittivaihtoehtoja on loputtomasti. Vielä kun saisi jotain järkeä näihin Tampereen pyöräteihin ja liikennesuunnitteluun, niin pyöräily olisi uskomattoman helppoa.
Käytiin skedaparkissa vähän temppuilemassa. Just ei ehtinyt kuvaan, kun hyppäsin ainakin kuus metriä korkeelle. 
Kesä on pyöräilyn kulta-aikaa ja odotankin innolla kaikkia lämpimiä kesäiltoja, jolloin lähdetään polkemaan johonkin vaan ja tullaan takaisin, kun aurinko laskee. Myös alamäkipyöräilykausi alkaa kohta ja uusi Åren reissu on suunnitteilla. Juhannuksen Ratareisi-pyöräilystä nyt puhumattakaan! Ja on se myös aika kivaa polkea aamuisin töihin ja ohittaa kaikki muut pyöräilijät tai lähteä Kesä-Ponilla peräkärryn kanssa kauppaan. Tai polkea 50 kilometriä mummulaan lettuja syömään. Pyöräily tekee aina parhaat kesämuistot!

6 kommenttia:

  1. Tänään oli täälläkin hyvä pyöräilypäivä, aamulla kello herätti jo klo 5, pyöräilemään pääsi klo 7 aikaan kun oli maantiepyörän taluttanut kilometrin verran asfalttitielle ja sitten "omaa kovaa vauhtia" lähijärvi 72,15km ympäri, aikaa meni 2 tuntia 36minuuttia ja 55sekuntia. Sitten kotona ehkä puolisen tuntia ja läskin kanssa metsäteille perhosia katselemaan, vähitellen alkoi kilometrejä tulla ja samalla päivän tavoitekin muuttui ja lopulta kotiin tultaessa oli läskin mittarissa 129,09km ja aikaa 7 tuntia 12minuuttia ja 53 sekuntia, läskit lukemat oli yhden päivän ennätys ja päivän yhteiskilometrit 201,24km, vuoden pisin päivä parantui melkein 30 kilometrillä. Koko vuonna nyt 7504,26km.

    Hienoja olisivat nuo temppuilupaikat jos sellaisia olisi lähistöllä, toisaalta ei ainakaan ennen juhannusta uskalla mitään yrittää että olisi pyörä ja itsekin kunnossa, ei se 100 kierrosta ihan mahdotonta ole jos keli vain olisi hyvä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kyytiä kyllä ajelet! Olis kivaa jos olisi aikaa itselläkin ajaa vähän enemmän.
      Mä toivon kanssa aivan kädet ristissä että olis hyvä keli, koska Ratareisi tapahtumana olisi nyt täysin ansainnut sen.

      Poista
    2. Kun ei ole muutakaan tekemistä, työt kyllä haittaa...

      Tänään kilpurilla ja läskillä yhteensä vuoden toiseksi pisin päivä 176,08km
      Koko vuosi nyt 8222,76

      Poista
  2. Hei mä oon lähdössä kanssa Åreen, jihuuu! Oon kyllä ihan nyyppä eli nöösi, tarvinnee jonkun näyttämään tietä, tai siis uraa, polkua, mitä lie :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Meetkö alamäkeä ajamaan? Siellä on tosi kivoja ja helppoja alamäkireittejä, paljon helpompia kun monessa paikassa Suomessa!

      Poista
    2. Joo, DH-touhut kiinnostaa. Ja samalla vähän muutakin matkailua ja hörhöilyä pitkin metsiä :)

      Poista